Kissinger Klaus Schwabin perustaman Maailman talousfoorumin takana

Maailman talousfoorumi ei ollut pelkästään Klaus Schwabin idea, vaan se syntyi CIA:n rahoittamasta Harvard-ohjelmasta, jota johti Henry Kissinger ja jonka toteuttivat John Kenneth Galbraith ja "todellinen" tohtori Strangelove nimeltä Herman Kahn. Tämä on hämmästyttävä tarina niiden oikeiden miesten takana, jotka värväsivät Klaus Schwabin, auttoivat häntä luomaan Maailman talousfoorumin ja opettivat hänet lopettamaan murehtimisen ja rakastamaan pommia.

Maailman talousfoorumin tallennettu historia on tehty näyttämään siltä, ​​että organisaatio olisi tiukasti eurooppalainen luomus, mutta näin ei ole. Itse asiassa Klaus Schwabilla oli taustalla kulissien varjoissa työskennellyt amerikkalainen poliittinen eliittiryhmä, joka auttoi häntä luomaan Eurooppaan perustuvan globalistisen organisaation.

Klaus Schwab opiskeli Harvardissa 1960-luvulla, jossa hän tapasi silloisen professori Henry A. Kissingerin, miehen, jonka kanssa Schwab solmi elinikäisen ystävyyden. Kissinger värväisi Schwabin Harvardin kansainväliseen seminaariin, jonka oli rahoittanut Yhdysvaltain keskustiedustelupalvelu CIA. Vaikka tämä rahoitus paljastettiin vuonna, jolloin Klaus Schwab jätti Harvardin, yhteys on jäänyt suurelta osin huomaamatta – tähän asti. Tai se on käytännössä pyritty salaamaan.

 Maailman talousfoorumi ei ole eurooppalainen luomus. Todellisuudessa se on sen sijaan operaatio, joka kumpuaa amerikkalaisen julkisen politiikan konkareilta kuten Johnsonilta ja Nixonilta; heillä kaikilla oli siteitä ulkosuhteiden neuvostoon ja siihen liittyvään "Pyöreän pöydän" -liikkeeseen, ja keskustiedustelupalvelulla oli siinä vahva tukirooli.

 Schwabin tauastalla oli kolme äärimmäisen voimakasta ja vaikutusvaltaista miestä, Kissinger heidän joukossaan, jotka johdattivat Klaus Schwabin kohti perimmäistä tavoitettaan, täydellistä Amerikan imperiumin mukaista globaalia herruutta luomalla uutta sosiaali- ja talouspolitiikkaa. Lisäksi kaksi miehistä oli geopolitiikan ytimessä valmistamassa maailmaa jatkuvasti läsnä olevaa globaalin ydinsodan uhkaa varten. Näiden kolmen miehen polku kohtasi ja sulautui 1960-luvulla yhteen Schwabin kanssa, kun he värväsivät Klaus Schwabin CIA:n rahoittaman ohjelman kautta.

Maailman talousfoorumin perustamisen aikoihin Herman Kahnista, Henry Kissingeristä ja John Kenneth Galbraithista oli tullut kolme Amerikan vaikutusvaltaisinta henkilöä ydinsodan pelotteen, ulkopolitiikan luomisen ja julkisen politiikan päätöksenteon suhteen. Suurin osa näiden miesten tehtävistä urallaan oli keskittynyt Eurooppaan ja kylmään sotaan. Niiden miesten muut vaihtelevat roolit muissa aikakauden tärkeissä tapahtumissa voivat kuitenkin helposti kääntää tutkijoiden huomion pois heidän vallankumouksellisesta ja hyvin piilotetusta ja peitellystä osallisuudestaan esimerkiksi juuri maailman talousfoorumin perustamiseen.

 Nämä kolme voimakasta amerikkalaista olivat kaikki sidoksissa toisiinsa eri tavoin, mutta yksi mielenkiintoinen ja huomionarvoinen lanka erityisesti sitoi nämä miehet yhteen vuoden 1966 välisenä aikana. Nimittäin Kissingerin johtama 22 miehen neuvonantajapaneeli perustettiin auttamaan "Euroopan politiikan muotoilemisessa" vuoteen 1971 asti ja sen jälkeen perustettiin Maailman talousfoorumi. Kaikki kolme miestä olivat jäseniä Council on Foreign Relations -järjestössä, joka on angloamerikkalaisen imperialistisen "Pyöreän pöydän" -liikkeen amerikkalainen haara. Kissingerillä oli jo syvät siteet CFR:ään, koska he värväsivät hänet heti valmistumisen jälkeen. Galbraith oli tiettävästi eronnut jäsenyydestään CFR:ssä "erittäin julkisella tavalla" vuonna 1972 ja totesi, että CFR oli tylsä ja banaali. Vaikka ei ole julkista päivämäärää siitä, milloin Galbraith tuli CFR:n jäseneksi, hän oli kirjoittanut heidän julkaisuihinsa jo heinäkuusta 1958 lähtien "Rival Economic Theories in India", joka painettiin Foreign Affairs -julkaisussa, virallisessa CFR:n lehdessä/aikakauslehdessä. Khanin voitiin myös havaita julkaisseen joitain esseistään CFR:n kautta, ja kirjoittaneen teoksen "Vaihtoehtomme Euroopassa" heinäkuussa 1966 ja "If Negotiations Fail" heinäkuussa 1968, molemmat olivat myös työskennelleet ulkoministeriön virallisina neuvonantajina.

Näillä kolmella oli mielessään se suuri unelma nimeltä uusi maailmanjärjestys.

 Nämä kolme voimakasta miestä näkivät kukin Schwabissa omien älyllisten halujensa heijastuksen. Klaus oli syntynyt saman vuosikymmenen jälkimmäisellä puoliskolla, jolloin teknokraattinen liike oli alkanut, ja hän oli lähtöisin ensimmäisestä sukupolvesta, joka eläisi sodanjälkeisessä maailmassa. Khanin tulevaisuudenennusteet eivät olleet vain harjoitusta ihmisen ihmettelyyn, vaan se oli myös ollut projekti näiden ennusteiden toteuttamiseksi mahdollisimman nopeasti ja seurauksista riippumatta.

 Vuonna 1964 Klaus Schwab yritti päättää, mitä hän aikoi tehdä urallaan. Hän oli 26-vuotias ja etsi suuntaa ja löysikin sen suunnan omasta perheestään. Hänen isänsä Eugen Schwab oli ollut historian väärällä puolella toisen maailmansodan aikana ja ollut mukana natsien atomipommityössä. Eugen Schwab kertoisi pojalleen, että vain Harvardissa hän todella voisi kukoistaa. Jaetussa sodanjälkeisessä Saksassa ja jatkuvasti lähestyvästä ja hyvin dramatisoidusta ydinsodan uhasta johtuvasta voimakkaasta pelosta oli tullut arkipäiväinen osa ihmisten psyykettä. Harvard tunnettiin tuolloin hyvin keskeisestä roolistaan kylmän sodan Eurooppa-asioita koskevassa päätöksenteossa, ja Klaus Schwab asettui ydinkatastrofien tärkeimpien tekijöiden joukkoon.

Harvardissa Schwab osallistui Kissingerin "kansainväliseen seminaariin", jota CIA rahoitti tunnetun kanavan kautta. Tämän prosessin kautta Klaus Schwab esiteltiin joukolle miehiä, jotka yrittivät aktiivisesti vaikuttaa Euroopan julkiseen politiikkaan millä tahansa keinolla ja kaikilla menetelmillä, mukaan lukien uhkaavan ydintuhon pelko. He tunnistivat Schwabin potentiaalin heti, jopa siinä määrin, että he aikoivat olla Schwabin tukena koko Maailman talousfoorumin perustamisen ajan. Kahn, Kissinger ja Galbraith toivat uskottavuutta hankkeelle. Schwabin ei yksin ollut helppoa selittää Euroopan eliitille, mitä hän aikoi tehdä, joten hän toi Kahnin ja Galbraithin Eurooppaan taivutellakseen muita tärkeitä toimijoita osallistumaan projektiin. Galbraith oli foorumin ensimmäinen pääpuhuja, ja Kahnin läsnäolo herätti myös suurta kiinnostusta, mutta toinen Maailman talousfoorumin järjestämä keskustelutilaisuus järjestettiin ilman suurempien nimien läsnäoloa, ja Klaus Schwab tiesi, että hän tarvitsisi jotain houkutellakseen väkijoukkoja kolmannelle keskustelulle osana hänen fooruminsa vuosikokousta.

 Vuonna 1972 Rooman klubin perustaja Aurelio Peccei oli julkaissut kiistanalaisen kirjansa "Kasvun rajat", mikä oli Rooman klubin tilaama kirja, joka otti malthusilaisen lähestymistavan ylikansoittamiseen. Kirja kyseenalaistaisi globaalin talouskasvun kestävyyden ja Schwab kutsuisi Peccein pitämään pääpuheen vuoden 1973 World Economic Forumissa. Tämä riskialtis PR-strategia tuotti voittoa Schwabille ja hänen organisaatiolleen. Siitä eteenpäin foorumin koko, laajuus ja teho alkoivat kasvaa. Mutta kaikki alkoi CIA:n rahoittamasta kurssista, jota järjesti Henry Kissinger Harvardissa.

Schwabista on tullut enemmän kuin pelkkä teknokraatti. Hän on ollut erittäin äänekäs aikeestaan ​​yhdistää ihmisen fyysinen ja biologinen identiteetti tulevaisuuden teknologiaan. Hänestä on tullut elävä karikatyyri pahan siteissä olevasta roistosta, joka pitää salaisia ​​tapaamisia eliittien kanssa korkealla Sveitsin vuorenhuippumökeissä.

Schwabista saamamme kuva ei ole sattumaa. Sodan jälkeisinä vuosina länsimaisessa kulttuurissa tapahtui jotain hyvin ainutlaatuista, kun hallitus alkoi käyttää valtamediaa välineenä kohdistaakseen yleisöön sotilastason psykologisia operaatioita. Hallitseva talouspoliittinen eliitti havaitsi, että konfliktitilanteiden draaman yhdistäminen mediaan, kuten elokuviin, olisi äärimmäisen hyödyllistä, melkein samanlaista kuin itseään levittävän propagandan luominen joissakin tapauksissa. Stanley Kubrickin Dr Strangeloven kaltaiset elokuvat olivat loistavia välineitä, joiden kautta ihmiset oli helppoa saada ymmärtämään ydinkatastrofiskenaarioiden järjettömyyden.

 Jos tavalliset ihmiset näkevät Shwabin kaikkivoipaisena pahana konnana, hän ei ehkä saa tavallisten ihmisten tukea, mutta hän saa huomion niiltä, ​​jotka etsivät valtaa ja vaurautta, tai kuten Klaus Schwab sanoisi heistä, se toimii "sidosryhmien" yhteiskunnassa. Tämä on erittäin tärkeää ymmärtää – äärimmäisen vaurauden ja vallan projektio houkuttelee ja tuo yhteiskunnan "sidosryhmät" Maailman talousfoorumin pöytään. Kun nämä "sidosryhmät" ovat mukana, Klaus Schwabin ideologinen päätuote, "sidosryhmäkapitalismi", näkee vallan siirron pois todellisista demokraattisista prosesseista sellaiseen hallintojärjestelmään, jota pieni ennalta valittu johtoryhmä ohjaa ja, joka koulutetaan jatkamaan edellisen sukupolven heille asettamaa asialistaa, kuten Herman Kahn ennusti. He pitävät hallussaan kaikki kortit, kun taas tavallisille ihmisille jää vain kuvitteelliset näennäisdemokraattiset prosessit, köyhyys ja jatkuvat absurdit psykologiset operaatiot, jotka häiritsevät heitä kaikkia jatkuvasti.

Klaus Schwabista tulee pian kaikki se, mitä Herman Kahn oli pelännyt pessimistisimpien ennustustensa aikana. Kun Rooman klubi laati "Kasvun rajat" -raportin, Herman Kahn kumosi sen havainnot ja asettui sen pessimismiä vastaan, kun taas samaan aikaan Klaus Schwab nosti sen pääteemat keskeisiksi omissa juonissaan ja sai niiden perustajan olemaan pääpuhuja hänen foorumillaan Davosissa.

Nykyinen geopoliittinen tilanteemme näyttää taantuvan takaisin kohti kylmän sodan aikakauden itä vs. länsi -dynamiikkaa. Jälleen Ukrainan viimeaikaisten tapahtumien myötä valtamedia kerää ydinkeskusteluja, jotka ovat täysin samanlaisia ​​kuin 60–70 vuotta sitten. Uskon, että meidän paluumme kylmän sodan retoriikkaan on hyvin ilmeinen syy – se on hyvin ilmeinen merkki siitä, että Klaus Schwab ja hänen kannattajansa ovat ideattomia. He näyttävät palaavan geopoliittiseen paradigmaan, jossa he tuntevat olonsa turvallisemmaksi ja mikä tärkeintä, mikä aiheuttaa massapelkoa ydinsodasta. Tämä huuhtelu- ja toistosykli tapahtuu aina, kun ideologisesta liikkeestä on loppumassa alkuperäiset ideat.

Klaus Schwab on 1960-luvun lopulta lähtien yrittänyt luoda maailmaa, jonka Herman Kahn ennusti. Mutta Kahnin tulevaisuudennäkemys, vaikka se onkin melko tarkka, on yli puoli vuosisataa vanha. Schwabin teknokraattinen liike riippuu innovatiivisten teknologioiden menestyksekkäästä kehittämisestä, joka vie meidät kohti visiota, joka on suurelta osin valmistettu vuonna 1967. Vain tutkimalla tarkempaa luetteloa Kahnin ennusteista voit nähdä, että jokainen Schwabin edistämä idea perustuu lähes kokonaan Kahnin "Vuoteen" 2000” ja se dokumentoi näkemystä siitä, miltä tulevaisuutemme voi näyttää 60-luvun lopulla tehtyjen ennustuksien mukaan. Mutta se, mitä Schwab näyttää jättävän huomioimatta, vaikka pakottaa tämän futuristisen agendan meidän kaikkien päälle, on se, että monet Kahnin ennusteet yhdistettiin myös varoituksiin vaaroista, joita tulevaisuuden teknologiset edistysaskeleet aiheuttavat.

Kun Schwab saavuttaa elämänsä lopun, hän näyttää epätoivoisesti ajavan eteenpäin radikaalia futuristista agendaa, jolla on ilmeinen mahdollisuus maailmanlaajuiseen katastrofiin. Maailman talousfoorumi on saavuttamassa maksimilaajenemistasoaan ennen väistämätöntä romahtamistaan, koska lopulta ne ihmiset, jotka rakastavat omaa kansallista identiteettiään, tulevat vastustamaan erityisiä kulttuureihinsa kohdistuvaa välitöntä uhkaa ja taistelevat globalistista valtaa vastaan. Yksinkertaisesti sanottuna kaikista ei voi tehdä globalisteja, vaikka kuinka paljon aivopesua käytettäisiin. Kansallisen vapauden ja globalistisen hallinnon välillä on luonnollinen ristiriita, mikä tekee niistä täysin yhteensopimattomia.

 Erittäin osuvana viimeisenä ajatuksena Herman Kahn kirjoittaisi jotain erittäin merkittävää samana vuonna, jolloin Schwab jättäisi Harvardin. Edellä mainitussa Hudson Instituten vuoden 1967 asiakirjassa, jonka otsikkona on Koulutuspolitiikan tutkimusohjelman liitännäispilottitutkimus: loppuraportti, Khan kirjoittaa:

"On käynyt yhä selvemmäksi, että teknologiset ja jopa taloudelliset saavutuksemme ovat ristiriitaisia ​​siunauksia. Edistymisen myötä syntyy sellaisia ​​kysymyksiä kuin joukkotuhoaseiden kerääminen, lisääminen ja leviäminen; yksityisyyden ja yksinäisyyden menetys; hallituksen ja/tai yksityisen vallan lisääntyminen yksilöihin; inhimillisen mittakaavan ja perspektiivin menetys ja sosiaalisen elämän tai jopa psykobiologisen minän dehumanisoituminen; hallinnollisten tai teknisten järjestelmien vaarallisten, haavoittuvien, harhaanjohtavien tai hajoavien keskittymien kasvu; muiden uusien valmiuksien luominen, jotka ovat luonnostaan ​​niin vaarallisia, että ne voivat vakavasti vaarantaa tuhoisan väärinkäytön; ja sellaisten muutosten kiihtyvyys, jotka ovat liian nopeita tai kataklysmisiä mahdollistaakseen onnistuneen sopeutumisen. Ehkä tärkeimmät valinnat ovat liian suuria, monimutkaisia, tärkeitä, epävarmoja tai kattavia, jotta ne jätettäisiin turvallisesti erehtyville ihmisille."

 

 Lähde: JOHNNY VEDMORE 10.3. 2022 Dr. Klaus Schwab or: How the CFR Taught Me to Stop Worrying and Love the Bomb

https://unlimitedhangout.com/2022/03/investigative-reports/dr-klaus-schwab-or-how-the-cfr-taught-me-to-stop-worrying-and-love-the-bomb/