Maailmanlaajuisen varjoeliitin järjestötoiminta ja sen tavoitteet

    Trilateraalinen komissio

Samoihin aikoihin, kun Turkki ja koko muukin Länsi-Eurooppa kouristeli Naton salaisten armeijoiden fasististen iskujen halvaannuttamana 1970-luvulla, toisella puolen Atlanttia laadittiin globaaleja tavoitteita. Manhattan -pankin johtaja David Rockefeller, Zbigniew Brzezinski ja Yhdysvaltain tuleva presidentti Jimmy Carter perustivat vuonna 1973 Trilateraalisen komission, joka on yksityisesti rahoitettu järjestö, ja sen tarkoituksena on ajaa poliittisia globaalin tason päämääriä. Se kokoaa noin 300–350 jäsentä Euroopasta, Aasiasta, Oseaniasta ja Pohjois-Amerikasta viemään eteenpäin järjestön julkilausuttua päämäärää – edistää poliittista ja taloudellista yhteistyötä sen jäsenten edustamien alueellisten ja taloudellisten intressien välillä. Koska kyseessä on yksityisesti rahoitettu järjestö, jonka jäseniä ei ole valittu demokraattisesti, kyseessä on sen omien jäsenten ajamien etujen hallinnointi. Järjestön toiminta ei siten edusta demokratiaa eikä kansalaisten tahtoa.

Trilateraalisen komission tavoitteena oli yhdistää maailma taloudellisesti saman kartellin alaisuuteen. Miten sellainen tavoite oli tarkoitus toteuttaa, sitä on valottanut toimittaja Holly Sklar, joka työskenteli mm. Z Magazinen kirjoittajana ja syndikoituna kolumnistina, politiikka-analyytikkona ja strategina. Hänen artikkeleitaan on julkaistu sadoissa sanomalehdissä ja verkkojulkaisuissa, mukaan lukien The Nation, The Philadelphia Inquirer ja USA Today. Holly Sklarin jymypommi oli kuitenkin, se että hän toimitti trilateralismista paljastuskirjan. Hän kirjoitti itse tässä toimittamassaan kirjassa Trilateralism, joka ilmestyi vuonna 1980,  Trilateraalisen komission epädemokraattisista ja elitistisistä tavoitteista:

     (1) Kaikkien maiden kansojen, hallitusten ja talouksien tulee palvella monikansallisten pankkien ja yhtiöiden etuja;

      (2) kontrolloimalla taloudellisia resursseja muodostetaan poliittisia voimasuhteita (ja tietenkin kunnon kansalaisille luodaan illuusio poliittisesta tasa-arvosta, joka on riippumaton läntisten demokratioiden taloudellisesta epätasa-arvosta); ja

      (3) kapitalististen demokratioiden järjestelmissä, joissa taloudellinen kontrolli ja voitot, ja siten poliittinen valta, on vain harvojen käsissä, johtajien tulee vastustaa aitoa ja todellista kansanliikehdintää kohti demokratiaa.[1]

Mitä tästä voidaan päätellä? Mitä monikansallisia yhtiöitä ja pankkeja hallitseva valtaeliitti pelkää kaikkein eniten? Aitoa ja todellista demokratiaa. Toisen maailmansodan jälkeen Yhdysvallat nousi hallitsevaan taloudellispoliittiseen asemaan, koska niin oli päättänyt Lontoosta käsin johdettu pankkiiri- ja talouseliitti. Rockerfeller -säätiö rahoitti jo toisen maailman sodan aikana erittäin salaista War and Peace -ohjelmaa, jossa luotiin suuntaviivat maailman hallintaan toisen maailmansodan jälkeen.

Pankkijärjestelmän hallinta

Pankkijärjestelmää hallinnoidaan Sveitsissä toimivan Bank for International Settlements -pankin (BIS) kautta. Sen hämäräperäistä historiaa ja likaista toimintaa on valotettu Adam LeBeron kirjassa vuodelta 2013 The Tower of Basel. BIS oli perustettu vuonna 1930 mahdollistamaan länsimaiden sotakorvaussaatavat Saksalta. Georgetown yliopiston historian professori Carrol Quigleyn teos Tragey and Hope vuodelta 1966 paljastaa, että BIS:n tehtävänä on ollut alistaa kaikki maailman maat feodaaliseen pankkiirieliitin hallintaan keskitetyn rahajärjestelmän avulla. 

Ei liene yllättävää, että sisäpiiriläiseksi kutsutun professorin kirjoittamaa kirjaa sensuroitiin ja hävitettiin kaikin tavoin 1960-luvun lopulla. Jäätyään eläkkeelle vuonna 1977 Quigley kuoli nopeasti sydänkohtaukseen – niin kuin yleensä kaikki, jotka ovat alkaneet paljastaa epämiellyttäviä asioita.

Kirjan sensurointiin ja salailuun voit tutustua tästä linkistä:

http://www.carrollquigley.net/Interviews/Carroll_Quigley_1974_Interview_Transcript_Part2.htm

Taustana kansainvälisen pankkitoiminnan historiassa on se, että 1900-luvun alkuun mennessä pankit olivat jo niin monopolisoituneet, että ne kykenivät nostamaan hintansa hankintakustannusten yläpuolelle ja saivat riittävät voitot tullakseen omarahoitteisiksi ja pystyivät siten poistamaan niihin kohdistuneen pankkivalvonnan. Mutta ennen kuin tämä vaihe saavutettiin, suhteellisen pieni määrä pankkiireja hallitsi Euroopan ja Amerikan talouselämää. Jo vuonna 1909 Walter Rathenau, joka oli perinyt isältään määräysvallan saksalaisessa General Electric Companyssa ja tunsi useita johtajia itse, sanoi: "Kolmesataa miestä, jotka kaikki tuntevat toisensa, ohjaavat taloutta ja ovat vastuussa Euroopan kohtalosta ja voivat valita heidän omasta keskuudestaan itselleen seuraajansa." Jälleen kerran totuuden puhuminen oli ilmeisen vaarallista. Rathenau murhattiin Berlinissä 24.6.1922 vapaamuurarillisen Consul-salaseuraan kuuluneiden oikeistoradikaalien toimesta. Historiassa murhatapausta on käsitelty siten, että Rathenau joutui juutalaisena liikemiehenä ja poliitikkona antisemitismin uhriksi.

Murhaajat uskoivat Rathenaun olleen yksi juutalaisten myyttisestä salaseurasta nimeltä Siionin vanhimmat, jotka pahamaineisena väärennöksenä pidetyn Siionin viisaiden pöytäkirjan mukaan ovat aikeissa salaa hallita maailmaa.[2] Murhan tehneet nuoret miehet katuivat myöhemmin syvästi tekoaan. He kokivat. että heitä oli manipuloitu äärioikeistolaisella propagandalla terroritekoon. Tämä on vain osoituksena siitä, että varjoeliitti kykenee salaseuransa kautta värväämään ja aivopesemään hierarkian alimmalla tasolla olevia radikaaleja suorittamaan eliminointitehtäviä. Tässä tapauksessa kohteeksi valikoitui Rathenau, koska tämä teki varjoeliitin näkökulmasta sen virheen, että antoi julkisuuteen tietoa kolmensadan komiteasta.

Englannin keskuspankin johtaja Montague Norman ja liikepankkiiri J.P. Morgan hallitsivat finanssimaailmaa. Sen lisäksi, että heidän valtansa hallituksessa perustui valtion rahoitukseen ja henkilökohtaiseen vaikutusvaltaan, pankkiirit saattoivat ohjata hallituksia tavoilla, joilla ne halusivat. Koska useimmat valtion virkamiehet tunsivat olevansa tietämättömiä rahoituksesta, he pyrkivät saamaan neuvoja pankkiireilta, joita he pitivät alan asiantuntijoina. Viime vuosisadan historian osoittaa, että pankkiirien hallituksille antamat neuvot, kuten myös neuvot, joita he antoivat teollisuusmiehille, olivat jatkuvasti hyviä pankkiireille, mutta olivat sitä tuhoisampia useimmiten hallituksille, liikemiehille ja ihmisille yleensä.

Talouteen voidaan vaikuttaa manipuloimalla valuutanvaihtoja, kultavirtoja, diskonttokorkoja, ja jopa yritystoiminnan tasoa. Siten Morgan hallitsi Clevelandin toista hallintoa kullan nostoilla ja vuosina 1936–1938 Ranskan valuuttamanipulaattorit halvaannuttivat kansanrintaman hallitukset. Kansainväliset pankkiirit saavuttivat ylivaltansa huipun viimeisellä vuosikymmenellä, 1919–1931, jolloin Montague Norman ja J. P. Morgan hallitsivat paitsi rahoitusmaailmaa, mutta myös kansainvälisiä suhteita ja muita asioita. Marraskuun 2. päivä 1927 Wall Street Journal kutsui herra Normania "Euroopan valuuttadiktaattoriksi". Herra Norman itse myönsi tämän asian pankin tuomioistuimessa maaliskuussa 1930 ja alahuoneen Macmillan-komitean edessä viisi päivää myöhemmin. Herra Normanin kerrotaan sanoneen: "Minulla on maailman hegemonia." Tuolloin jotkut englantilaiset puhuivat "Englannin toisesta normannien valloituksesta", mikä viittaa myös siihen, että Normanin veli oli British Broadcasting Comapnyn (BBC) johtaja. Voidaan lisätä, että pankkiiri Montague Norman toimi harvoin suurmaailmassa kuulematta J.P. Morganin edustajia, ja sen seurauksena hän oli yksi aikansa eniten matkustaneista miehistä.

Vuonna 1930 salassa syntynyt kansainvälinen järjestelypankki B.I.S. oli osittain Englannin keskuspankin johtajan Montague Normanin idea, koska hän halusi uuden pankin, joka toimisi maailman ensimmäisenä kansainvälisenä rahoituslaitoksena ja keskuspankkiirien kohtaamispaikkana. BIS toimisi poissa poliitikkojen vaatimuksista ja uteliaiden toimittajien uteliailta katseilta. Pankkiirit toisivat sen myötä järjestystä ja koordinaatiota maailman rahoitusjärjestelmään (hyötyäkseen siitä itse).

Natsien ryöstämä kulta siirtyi Kansainvälisen järjestelypankin kautta liittoutuneille ja ylipäätään ulkomaille. Toisen maailmansodan alkaminen aloitti BIS:n synkimmän ajanjakson ja yhden häpeällisimmistä jaksoista rahoitushistoriassa. Kuten Sveitsistä itse, neutraalista Baselista tuli "kansainvälinen keidas", mutta joka palveli natseja paljon enemmän kuin liittolaisia. Charles Highamin kirjassa vuodelta 1983 Trading With the Enemy: An Exposé of the Nazi-American Money Plot, 1933–1949 kerrotaan, että BIS:n johtajat auttoivat myymään natsien miehitetyiltä mailta takavarikoimaa kultaa ja sitä revittiin myös kuolemanleirien uhrien hampaista, ja he toimivat kovan valuutan kanavana, jonka ansiosta Kolmas valtakunta pystyi ostamaan raaka-aineita koko sodan ajan.

Saksan Reichsbankin varapresidentti Emil Puhl kuvaili BIS:ää, että se toimi Reichsbankin ainoana ulkomaisena sivukonttorina. Puhlin ystävä Thomas McKittrick, pankin amerikkalainen presidentti sodan aikana, välitti toistuvasti talous- ja rahoitustiedustelun Reichsbankin johdolle. McKittrick, joka ei ilmeisesti ollut huolissaan roolistaan ​​Hitlerin amerikkalaisena pankkiirina, siirtyi sodan jälkeen Chase National Bankin varatoimitusjohtajaksi.

BIS oli tulla tiensä päähän vuonna 1944 Bretton Woods konferenssissa, kun valtiovarainministeri Henry Morgenthau ja Harry Dexter White, konferenssin johtava amerikkalainen edustaja, yrittivät likvidoida sen suunnitellessaan sodanjälkeistä kansainvälistä järjestelmää. Tarkoituksenahan oli, että Maailmanpankki ja Kansainvälinen valuuttarahasto (IMF) hallitsisivat. Mutta BIS n voimakkaat ystävät, mukaan lukien John Maynard Keynes, puuttuivat asiaan pelastaakseen sen. BIS on suunniteltu ostamaan ja myymään kultaa ja säätelemään valuuttakursseja asiakkailleen sekä tarjoamaan lyhytaikaista luottoa ja omaisuudenhoitoa keskuspankeille (vaikka sitä ei enää tarvita siihen). BIS on onnistunut selviytymään omasta historiastaan ​​sekä kahden muun olemassaolon pääasiallisen syyn katoamisesta: sotakorvaukset ja Bretton Woodsin kultastandardin säilyttäminen. 1960-luvulta lähtien BIS auttoi luomaan pohjatyötä Euroopan rahaliitolle, vaikka Euroopan rahapoliittinen instituutti ja sitten Euroopan keskuspankki syrjäyttivät sen merkityksen nopeasti.

Carroll Quigleyn todistuksen perusteella, kansainvälisillä pankkiireilla oli kykyä, taitoa ja mahdollisuus vaikuttaa kaikin tavoin rahan arvoon, määrään ja talouteen sekä hallitusten politiikkaan ja päätöksiin. Tämä kaikki puhuu sen puolesta, että vuoden 1929 pörssiromahdus oli tahallisesti aiheutettu. Tästä löytyy todistusaineistoa:

Englannin keskuspankin johtaja Montague Norman kävi syksyllä 1929 New Yorkissa juuri ennen 24.10.1929 alkanutta pörssiromahdusta tapaamassa Federal Resrven johtaja Benjamin Strongia. William Wentworth tapasi myös Normanin laivalla vuonna 1929. Norman oli kertonut hänelle luottamuksellisesti, että pian Yhdysvaltain sijoitusmarkkinoilla tulisi olemaan järkähdys, mikä johtaisi Yhdysvallat suureen lamaan. (Tieto löytyy G. Edward Griffinin teoksesta Creature from Jekyll Island).

Kalifornian yliopiston Hoover Instituutin tutkijana toiminut historioitsija Antony C. Sutton on tuonut esille vuonna 1976 julkaistussa kirjassaan The Wall Street and the Rise of Hitler sen, että Atlantin molemmin puolin rakennettiin yhteiskuntaa sotavalmiuteen 1930-luvulla. Samat suunnittelijat ja rahoittajat nostivat Yhdysvallat ja Saksan laman kourista. Eikö sekin jo todista, että länsimaat itse varustivat Saksan sotaa varten? Myös Yhdysvaltain laman tarkoituksena oli nöyrryttää kansa sotavalmiuteen. Kyseessä oli kansakunnan ryöstö. Ensimmäinen maailmansota oli köyhdyttänyt Britannian valtionkassan, jonka talous piti saada nopeasti kuntoon toista maailmansotaa varten. 

Historia ei ole yllättävien sattumusten summa, kuten yleinen historiankirjoitus sen pyrkii näyttämään, vaan tietoisesti etukäteen suunniteltua todellisuutta, jossa me ihmiset näyttelemme meille etukäteen käsikirjoitettua roolia. Useimmiten se on hierarkian alimmilla tasoilla tykinruuaksi joutumista. Kaikesta edellä mainitusta päätellen Yhdysvaltain lama aiheutettiin tahallisesti. FED:n historiaa tutkinut William Greider ei ole maininnut mitään sellaista, että lama olisi ollut tietoisesti aiheutettu, mutta sen sijaan hän on todennut, että "lama pitkittyi, koska keskuspankin asiantuntijat olivat kokemattomia rahapolitiikassa". Todella idioottimainen lausunto! 

Tähän kokemattomuuteen ja taitamattomuuteen vedotaan aina. Suomen lama 1990-luvullakin oli tahallisesti aiheutettu. Sitä onkin sitten tutkittu Jaakko Kianderin johtamassa hankkeessa: 1990-luvun talouskriisi. Suomen Akatemian tutkimusohjelma: Laman opetukset. Suomen 1990-luvun kriisin syyt ja seuraukset. Julkaisussa kerrotaan Suomen pitkittyneestä lamasta aivan samoin sanankääntein ja todettu, että suomalaiset pankkiirit, talousasiantuntijat ja päättäjät olivat kokemattomia, taitamattomia ja osaamattomia. Mutta sekin vielä tuossa julkaisussa tunnustetaan, että lama aiheutettiin tahallaan!

"Työttömyyden nousu ja laman alku aiheutettiin ensin tahallaan, mutta kävi niin kuin silloin tällöin käy kulotuksessa. Tarkoituksena oli tiettävästi nostaa työttömyys 250.000 henkeen, mutta lama pääsi ryöstäytymään valloilleen." (Soininvaara 1994)[1]

Lamasta tuli odotettua vakavampi paitsi ulkoisten tekijöiden myös sen vuoksi, että asiantuntijat ja talouspoliittiset päättäjät eivät osanneet arvioida oikein korkeiden korkojen ja alenevien varallisuushintojen voimakasta yhteisvaikutusta kulutukseen ja investointeihin. Ilmeisesti ei myöskään osattu arvioida oikein laman finanssipoliittisia implikaatioita. Ymmärryksen puutteen taustalla oli se, että normaaleissa malleissa ei tunneta velkadeflaation mahdollisuutta.[2]

---

[1]  Jaakko Kiander 1990-luvun talouskriisi. Suomen Akatemian tutkimusohjelma: Laman opetukset. Suomen 1990-luvun kriisin syyt ja seuraukset 2001, 37. VATT:n julkaisu

[2] Jaakko Kiander 1990-luvun talouskriisi. Suomen Akatemian tutkimusohjelma: Laman opetukset. Suomen 1990-luvun kriisin syyt ja seuraukset 2001, 38. VATT:n julkaisu 

Julkaisun voi lukea tästä linkistä: https://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2018042618680 

 Lama voidaan aiheuttaa yksinkertaisesti siten, että rahaa ei lasketa liikenteeseen. Jos maksuvälinettä ei ole liikenteessä, syntyy lama. Lama syntyy myös, kun taloudelle tärkeitä hyödykkeitä ei ole. Yksi sellainen hyödyke on myös energia, jonka "puutteen" vuoksi sen hinta on noussut pilviin. Oikeasti energiahintojen nousu johtuu energiayhtiöiden monopoliasemasta.

Koko tämä nykyinen pankki- ja rahajärjestelmä perustuu siihen uskoon, että talous pyörii, kun ihmiset tuottavat kulutukseen tarvittavia hyödykkeitä ja kun ihmiset saavat kierrossa olevaa rahaa sen hankkimiseen. Miten sitten käy, kun rahahanat pistetään kiinni? Siitä on esimerkkinä Yhdysvaltain suuri lama 1930-luvulla:

Se on todistettavissa, että vuosien 1929–33 välisenä aikana kolmannes rahasta katosi. Yhdysvaltain keskuspankki Federal Reserve olisi silloin voinut Greiderin mukaan alentaa korkotasoa ja ostaa miljoonittain valtiontakuita ja pumpata rahaa pankkijärjestelmään. Tällaista valtiojohtoista elvytyspolitiikkaa alettiin periaatteessa käyttää tietoisena talouspolitiikan keinona vasta toisen maailmansodan jälkeen. John Maynard Keynesiä pidetään tällaisen valtiojohtoisen elvytyspolitiikan oppi-isänä.

Kansainvälistä pankkitoimintaa tutkineen A.W. Mullineuxin mukaan Federal Reserve ei käyttänyt mahdollisuutta likviditeetin lisäämiseen vaan nosti korkotasoa pitääkseen inflaation kurissa. Se oli selvästi virheellistä politiikkaa ja osoitti tietämättömyyttä rahapolitiikasta.[3] 

Aivan samoin toimivat suomalaiset talouspolitiikan asiantuntijat. Meitä huijataan mennen tullen. Ovat muka tietämättömiä! Pitäisikö nämä tietämättömät poliitikot ja talousasiantuntijat vaihtaa?

Kansainvälinen järjestelypankki BIS tänään

 Carroll Quigleyhän juuri todisti, että kansainväliset pankkiirit tiesivät, mitä he tekivät jo 1800-luvulla. Mikä on silloin koulutuksen taso, jos sata vuotta myöhemmin talouspolitiikan asiantuntijat esittävät olevansa tyhmiä? Kenen taholla tämä tietämättömyys sitten tosiasiallisesti oli? Päättäjillä ja poliitikoillako? Jos ovat täysin tietämättömin, siinä tapauksessa heidän täytyy ilmeisesti olla täysin näiden pankkiirien sätkynukkeja eivätkä ymmärrä, miten kansakunnat ajetaan sotiin, velkavankeuteen ja lopulta perikatoon.

Historioitsija Carroll Quigleyn mukaan BIS:stä oli tarkoitus kehittää maailmanlaajuisen rahajärjestelmän keskus. BIS:n nykyisestä toimenkuvasta on hankalaa saada tietoa. Henkilökohtaisen todistuksena BIS:n pimeästä puolesta on viime vuosien aikana antanut hollantilainen yrittäjä ja entinen bulvaani  Ronald Bernard, joka on kertonut useissa haastatteluissa entisestä elämästään kansainvälisessä pankkimaailmassa. Hän on kertonut olleensa tekemisissä maailman valtaeliitin kanssa aivan sen ytimessä pesemässä rekkalasteittain pimeätä rahaa, horjuttamassa maiden valuuttoja, keräämässä nopeita voittoja, aiheuttamassa sotia ja mellakoita ja peittelemässä kaikki jäljet niin, että kukaan ei päässyt selville, mitä oikeasti tapahtui. Bernard tietää kertoa, että rahamaailman syöverit ovat niin salaisia, että pankeissakin vain yksi prosentti tietää, mitä oikeasti tapahtuu.

Ronald Bernardin mukaan Panaman paperit -paljastus oli vain pieni ja mitätön osuus kokonaisuudesta. Mutta paljastuksena se oli hänen mielestään hyvä osoitus siitä, miten veroja kierretään. Todellisuus on hänen mukaansa kuitenkin paljon pahempaa. Koko järjestelmä perustuu rahaan siten, että kaikkien valtioiden ministerit ja päättäjät alistuvat virkaan valitsemisensa jälkeen palvelemaan rahaeliittiä eivätkä enää kansaa. Bernardin todistuksen mukaan keskuspankkijärjestelmän huipulla on edelleen kansainvälinen järjestelypankki eli BIS.

Bernardille oli sanottu, että tähän pikavoittojen maailmaan lähtiessään, hänen tulee jäädyttää sydämensä. Bernard sai kuulla erään kerran, että hänen tekemä keinottelu Italian liiroilla oli johtanut suuren italialaisen tehtaan konkurssiin. Tehtaan omistaja oli tehnyt itsemurhan, mutta Bernard ja hänen jenginsä olivat vain nauraneet keskenään tapaukselle. Bernrdin sydän oli syväjäätynyt, mutta sitten alkoi tapahtua asioita, jotka johtivat siihen, että Bernrdin ”pakastin” meni rikki. Hänet oli useasti kutsuttu sisäpiirin rahaeliitin kirkkoihin, jotka olivat ”saatanan kirkkoja”. Bernardin kertoman mukaan sisäpiiriläiset ovat lusiferiaanisia. Bernardin suhtautui rituaaleihin ja mustiin messuihin kevyesti. Hän ei uskonut mihinkään yliluonnolliseen vaan osallistui messuihin lähinnä sivustaseuraajana. ”Oli hauskaa katsella alastomia naisia ja viina virtasi. Se oli puhtaasti hauskanpitoa.” Kun Bernard johdatettiin osallistumaan rituaaleihin, joissa kidutettiin ja uhrattiin lapsia, hänen ”pakastimensa” meni täysin rikki. Hän ei enää kyennyt olemaan mukana ja joutui teho-osastolle hoitoon. Sisäpiirin toimesta Bernardia kidutettiin ja vannotettiin, että hän ei paljastaisi salaisuuksia. Bernard ei ole paljastanut nimiä eikä ole kertonut yksityiskohtia, mutta jo ääriviivojen kuvailu vahvistaa sen, mistä Quigley kirjoitti jo vuonna 1966 ja mistä toimittaja Adam Lebor on kirjoittanut kirjan: The Tower of Basel.

Kaiken keskuksena on Sveitsissä sijaitseva kansainvälinen järjestelypankki. Sieltä sen lonkerot ulottuvat kaikkialle maailmaan keskuspankkien kautta. Bernardin todistuksen mukaan suuret finanssikeskukset Lontoon City, Vatikaani ja Washington D.C. ovat kaikki pieniä itsenäisiä valtioita valtioiden sisällä. Niillä on oma hallinto, lainsäädäntö ja poliisivoimat. Ne ovat demokraattisen päätöksenteon ulottumattomissa. 

Roland Bernard kiteyttää ajatuksen demokratiasta näin: ”Se on illuusio, täyttä harhaa. Koko maailma on täysi illuusio.”  Tulen myöhemmin tässä blogissa kirjoittamaan Roland Bernardin paljastamasta lusiferiaanisesta kultista, jonka saatanallisissa menoissa raiskataan rituaalisesti lapsia ja kuinka nämä verta juovat paholaisen palvojat harjoittavat maailmanlaajuista lapsi- ja ihmiskauppaa.  Tässä pedofiiliringissä ovat mukana maailman rikkaimmat ihmiset. He omistavat lähestulkoon kaikki, kansainväliset mediat ja pitävät poliitikot näppiensä alla tiukalla otteella - useimmiten lahjottuina tai sitten kiristettyinä. 

Kansakunnat on johdettu tämän parasiittinä eli loisena elävän varjoeliitin takia ikuiseen velkavankeuteen. Työtätekevän tavallisen kansan tuottamaa todellista arvoa siirretään hierarkiassa pankkijärjestelmän kautta rahaeliitille. Bernardin mukaan inflaatio on mekanismi, jolla ostovoimaa ja varallisuutta siirretään eliitille. Sisäpiiri pitää huolen, että sitä ympäröivä korporatistinen eliitti pysyy sopivan kokoisena. Bernardin kertoo haastattelussaan, että surullista on se, miten lusiferiaaninen eliitti katsoo tavallisia ihmisiä: ”Kuin lammaslauma, jota voi muutamalla paimenkoiralla ajaa haluttuun suuntaan. Suurin osa ihmisistä on eliitin näkökulmasta täysin turhia.” 

Bernard toteaa, että raju ja nopea väestönvähennys on aikataulutettu tapahtumaan vuoteen 2028 mennessä. Bernardin mukaan käteinen raha katoaa jo mahdollisesti vuoden 2022 aikana, ja sähköinen ID-passi on kytketty sosiaaliseen pisteytysjärjestelmään. Bernard toteaa, että Vatikaani on hankkeessa syvällä mukana.

Onhan se tietenkin metkaa, että BIS mainostaa kotisivuillaan, että se kehittelee CBDC-rahaa, joka on central bank digital currency eli juurikin digivaluutta. Käteinen raha poistuu. BIS:n sivustolta voi myös lukea, että siellä kehitellään ihmisen hiilijalanjälkeen liittyvää hanketta. Merkitseekö se lopulta sitä, että ihmistä aletaan ohjata valuutan keinoin luontoa säästäviin valintoihin? Kuka tietää?

Bernardin kuvailemaa ritualistista lapsiin kohdistuvaa pedofiliaa ja sen peittelyä on vaikeata uskoa, vaikka esimerkkejä löytyy korkealta taholta kuten Jimmy Savile ja Jeffrey Epstein.

Joachim Hagopian oli armeijan upseeri, mutta armeijauran jälkeen hän suoritti maisterin tutkinnon kliinisestä psykologiasta ja työskenteli lisensoituna terapeuttina pahoinpideltyjen nuorten ja nuorten parissa yli neljännesvuosisadan ajan. Los Angelesissa hän huomasi taistelevansa maan suurimman piirikunnan lastensuojelupalvelun kanssa Amerikan täysin rikkinäisen ja korruptoituneen lastensuojelujärjestelmän sisällä. LA Countyn lastentuomioistuin vaaransi säännöllisesti hänen nuoria asiakkaitaan aiheuttaen enemmän haittaa ja mahdollisti hyväksikäyttöä tekemällä päätöksiä, jotka eivät selvästikään olleet heidän etunsa mukaisia. Kokemus sekä armeijasta että lastensuojelujärjestelmästä valmisteli häntä työskentelemään tutkijana ja toimittajana, joka paljastaa Big Pharman pahuuden ja kuinka Rockefellerin kontrolloima lääketieteellinen ja psykiatrinen järjestelmä aiheuttaa paljon enemmän haittaa kuin hyötyä. Joachim Hagopian on kirjoittanut 52 osaisen kirjasarjan Pedophilia & Empire, jonka jokaisessa osassa tuodaan julki lasten hyväksikäyttötapauksia, joissa poliittinen eliitti suojelee pedofiliarinkejään.

Lisää paljastuksia: 

Maailman suurimman sijoitusyhtiö BlackRockin entinen salkunhoitaja Edward Dowd on ihan hiljattain tullut esiin kertomaan näkemyksensä maailman tilanteesta kuten maailmantaloudesta, koronasta, Ukrainasta, WOKEsta ja ilmastonmuutoksesta. Hänen analyysinsä mukaan kansainvälisten pankkiirien velanotolle rakentama rahajärjestelmä johtaa aina nousukausien buumien ja ylikuumenemisen kautta inflaatioon, josta ulospääsynä on sota tai väestönvähennys jollain toisella tavalla. Dowdin mukaan rahajärjestelmä oli kriisissä jo vuonna 2008, kun Yhdysvaltain asuntomarkkinalainat ajautuivat kriisiin.  Sen jälkeen maailmantaloutta on ylläpidetty setelirahoituksella, joka olisi paljastuessaan aiheuttanut totaalisen kaaoksen. 

COVID-19 oli Dowdin mukaan talous- ja pankkieliitin keino peitellä petosta, koska sen varjolla maailmantalous saatiin suljettua. Rokotekampanjan tarkoituksena oli hänen mukaansa vähentää velkojien määrää. Koska kampanjan myötä väestönvähennys ei tapahtunut riittävän nopeasti, on sodan käynnistäminen ollut seuraava vaihtoehto. Dowd alkoi tehdä tilastollisia havaintoja rokotekampanjan edettyä. Hän on kirjoittanut havainnoistaan kirjan Cause Unknow: The Epidemic of Sudden Deaths in 2021 & 2022, jonka on tarkoitus ilmestyä joulukuussa 2022.

Bushin klaani natsi-Saksan rahoittajana

Edellisessä postauksessani toin esille, että Skull and Bones -salaseurasta on noussut merkittävät presidentit Yhdysvaltoihin. George H. Bush aloitti uransa CIA:n johtajana. Hänen isänsä Prescott Bush oli Bushin poliittisen dynastian perustaja ja häntäkin pidettiin aikoinaan mahdollisena presidenttiehdokkaana. Poikansa Georgen ja pojanpoikansa George W:n tavoin hän meni Yaleen, jossa hän oli jälleen jälkeläistensä tavoin salaperäisen ja vaikutusvaltaisen Skull and Bones -opiskelijaseuran jäsen. 

Yhtiöllä nimeltä I.G. Farben sekä Bushin perheellä oli keskeinen rooli Saksan sotavalmisteluissa. Asiasta oli kulkenut huhuja jo pitkään. Asia kuitenkin varmistui vasta vuonna 2003, kun Yhdysvaltain kansallisarkiston salaisiksi luokitellut asiakirjat avattiin. Aiheesta kirjoitti seuraavana vuonna The Guardian -lehti. Asiakirjat paljastavat, että Brown Brothers Harriman niminen yritys, jossa Prescott Bush työskenteli, toimi Yhdysvaltain tukikohtana saksalaiselle teollisuusmiehelle Fritz Thyssenille, joka auttoi rahoittamaan Hitleriä 1930-luvulla, ennen kuin hän joutui riitaan Hitlerin kanssa vuosikymmenen lopussa. 

The Guardian -lehti ilmoitti nähneensä todisteita, jotka osoittavat, että Bush oli New Yorkissa toimivan Union Banking Corporationin (UBC) johtaja, joka edusti Thyssenin etuja Yhdysvalloissa, ja että hän jatkoi työskentelyä pankissa Amerikan astuttua mukaan sotaan. Bush kuului myös ainakin yhden sellaisen yrityksen hallitukseen, joka oli osa monikansallista peiteyritysten verkostoa, jonka kautta Thyssen sai siirtää omaisuuttaan ympäri maailmaa. Thyssen omisti Saksan suurimman teräs- ja hiiliyhtiön ja rikastui Hitlerin sotaponnisteluista kahden maailmansodan välillä. Yksi Thyssenin kansainvälisen yritysverkon, UBC:n, tukipilareista työskenteli yksinomaan Thyssenin hallitsemalle pankille Alankomaissa. Bushilla oli yhteydet CSSC:hen (Consolidated Silesian Steel Company), joka sijaitsee mineraalirikkaassa Sleesiassa Saksan ja Puolan rajalla. Sodan aikana yritys käytti natsien orjatyövoimaa keskitysleireiltä, ​​mukaan lukien Auschwitz. CSSC:n omistus vaihtui useaan otteeseen 1930-luvulla, mutta Yhdysvaltain kansallisarkistosta avatut asiakirjat yhdistävät Bushin CSSC:hen, vaikka ei ole selvää, olivatko hän ja UBC edelleen mukana yhtiössä, kun Thyssenin amerikkalainen omaisuus takavarikoitiin vuonna 1942.

The Gaurdian -lehden mukaan Anti-Defamation League (ADL) Yhdysvalloissa tukee Prescott Bushia ja Bushin perhettä. Viime vuonna antamassaan lausunnossa he sanoivat, että "huhuja edesmenneen Prescott Bushin väitetyistä natsien "siteistä"... on levinnyt laajasti Internetissä viime vuosina. Nämä syytökset ovat kestämättömiä ja poliittisesti motivoituneita... Prescott Bush ei ollut kumpikaan – Natsi eikä natseille myötämielinen."[4]  

ADL harrastaa pelkkää valehtelua on on brittien tiedustelupalvelu MI5:n sivuhaara. ADL siis puolusti kiivaasti natsien hyväksi toimineita Busheja, vaikka järjestö oli perustettu vastustamaan rasismia ja puolustamaan juutalaisten oikeuksia. Entinen brittiagentti John Coleman on paljastanut, että ADL on MI5:n alaisuudessa toimiva tiedusteluorganisaatio, joka puolustaa varjoeliitin oikeuksia. Juutalaiset on silloin vain sivuseikka. ADL nostaa poliittiseksi aseekseen antisemitismin aina tarvittaessa.

Bushin perheen ja Yhdysvaltain yhtiöiden kuten IBM:n osuus holokaustin mahdollistamisesta selviää Edwin Blackin vuonna 2012 julkaistusta kirjasta IBM and the Holocaust: The Strategic Alliance Between Nazi Germany and America's Most Powerful Corporation. Saksan kansalaisten ja Saksan miehittämien alueiden asukkaiden luokittelu keskitysleirejä varten ei olisi ollut mahdollista niin tehokkaasti kuin se lopulta oli ilman IBM:n kehittämää reikäkorttijärjestelmää, jota Hollerith-merkkiset koneet pystyivät käyttämään. Saipa tuosta kirjasta ainakin muutamat ihmisryhmät hakemaan jälkikäteen oikeutta ja vahingonkorvauksia. Tosin tässä seuraavassa tapauksessa romanit jäivät nuolemaan näppejään:

Ilta-Sanomien Markku Reissin (21.8.2006) mukaan:

Gypsy International Recognition and Compensation Action -järjestön mukaan IBM auttoi natseja jäljittämään muun muassa romaneja ja juutalaisia IBM:n Hollerith-reikäkorttikoneiden avulla. Järjestö vaati 15 500 euron korvauksia viidelle romanille, jotka menettivät perheenjäseniään joukkomurhissa, kertoo uutistoimisto AFP.

 
On jo vuosikymmeniä ollut yleisessä tiedossa, että Holleritheja käytettiin apuvälineinä holokaustissa. IBM on aiemmin antanutkin hyvityksenä kolme miljoonaa dollaria saksalaiselle hyväntekeväisyysrahastolle. Oikeuden mukaan IBM:ää ei kuitenkaan voi asiasta syyttää. IBM on kertonut, että natsit ottivat sen Saksan-tytäryhtiön hallintaansa ennen toista maailmansotaa ja ettei yhtiötä voi siksi pitää vastuussa siitä, miten natsit reikäkorttikoneita käyttivät.

 
Romanien syytteet perustuivat vuonna 2001 julkaistuun Edwin Blackin kirjaan "IBM and the Holocaust: The Strategic Alliance between Nazi Germany and America's Most Powerful Corporation". Siinä kerrotaan, että Hollerith-koneilla rekisteröitiin muun muassa keskitysleireille lähetettyjen henkilöiden tietoja. Natsit murhasivat toisessa maailmansodassa kuuden miljoonan juutalaisen lisäksi ainakin 600 000 romania. Romanijärjestön mukaan määrä lienee kuitenkin ollut lähempänä 1,5 miljoonaa.

Revisionismi on rikos ainakin holokaustin kohdalla

Historiankirjoitusta on vääristelty. Todellisia taustoja ja yhteyksiä ei kerrota. Historiallinen revisionismi tarkoittaa historian tutkimuksessa näkemystä, jonka mukaan vallitseva tulkinta historiallisesta tapahtumasta tai siihen liittyvistä motiiveista on väärä tai puutteellinen, ja vaatii uudelleenarviointia. Historiallinen revisionismi kuuluu modernin historiantutkimuksen pääperiaatteisiin. 

Revisionismia ei kuitenkaan kannateta ainakaan holokaustin osalta. Sellainen tutkimus leimataan heti holokaustin kieltämiseksi ja se on Saksassa rikos. Juutalaisten etuja ajavat järjestöt ja julkinen propaganda huolehtivat siitä, että totuutta ei toisen maailman sodan tapahtumista saada selville. Kun kaikin puolin kattavaa ja kaikkia osapuolia vakuuttavaa historiantutkimusta ei voida suorittaa, on äärioikeisto ja uusnatsit saaneet tästä tulta liekkeihin. Heidän levittämänsä juutalaisvastainen propaganda on heidän omalle liikkeelleen käyttövoimaa. Eikä kukaan revisionistinen tutkija luultavasti halua olla mukana lisäämässä uusnatsismia. Toisaalta kollektiivinen syyllisyys pitää huolen, että juutalaisten etu on pääosassa.

Nykyajassa ei ole enää merkitystä totuudella vaan mielipiteillä. Jesuiittojen opetusmenetelmiä tarkastelleet ovat tehneet havaintoja siitä, että jesuiittakouluissa opitaan keskustelujen kautta muodostamaan mielipiteitä eikä niinkään totuutta. Totuus on jesuiitoille ilmeisesti melko suhteellinen käsite. Kun tänä päivänä ihmetellään konsensuspolitiikan yksimielisyyttä, pitäisikö katse kääntää jesuiittojen opetusmenetelmiin? Miksi ihmeessä lähes kaikilla tämän päivän johtavilla poliitikoilla Euroopassa ja monissa muissakin maissa on jesuiittakoulutus taustalla? Hämmästyttävää. Jesuiittojen historiaa, kun puolestaan alkaa tutkia, päätyykin aivan uskomattomaan historiaan. Jesuiitat paljastuvat lopulta kasaarijuutalaisiksi! Palataan kasaareihin myöhemmin. Sillä kasaarien matka Espanjan Alumbradoiksi, on mieletön matka historiassa. Jesuiitat ovat joka tapauksessa onnistuneet pimittämään lähes kaiken tiedon, mitä vaan voi olla. Malttakaa mielenne. Kaikki paljastuu aikanaan.

Mielipiteen muokkaus kuuluu osana propagandaa. Konsensuspolitiikka ei ole syntynyt sattumalta. Se alkoi Britanniassa vuonna 1919, kun Lionel Curtis perusti voimakkaan mielipiteenmuokkausjärjestön nimeltä Royal Institute for International Affairs, joka tunnetaan myös nimellä Chatham House. Lionel Curtis oli pyöreän pöydän liikkeessä mukana.[5]

Chatman House on yksityisesti rahoitettu riippumaton ulkopoliittinen instituutti, jonka satelliitteja on kaikkialla maailmassa useimmiten nimellä ulkopoliittinen instituutti. Council on Foreign Relations (CFR) eli suomeksi ulkomaansuhteiden neuvosto toimii juuri tällaisena Britannian Chatman Housen vaikutusvaltaisena toimielimenä Yhdysvalloissa. Kun CFR:n jäsenet sitoutuvat edistämään varjoeliitin globaaleja tavoitteita, heidän poliittinen uransa lähtee nousuun. Suomessa Mika Aaltolan johtama Suomen ulkopoliittinen instituutti on tällainen Iso-Britanniasta johdettu satelliitti.

Kun tämä CIA:n toimintamalli avautuu, voidaanko sen mukaan päätellä esimerkiksi sitä, kuka murhasi Ruotsin sosialistisen pääministerin Olof Palmen 28.2.1986? Palmella oli ollut juuri kuolinpäivänään tapaaminen Irakin suurlähettilään kanssa. Tapaaminen oli päättynyt siihen, että Palme oli saanut tietoonsa, että Iranilla oli ollut käytössään Boforsin valmistamia Robot 70-ilmatorjuntaohjuksia, vaikka asevienti Ruotsista Iraniin oli ollut kielletty.[6] Wallenbergien teollisuussuku on aina aseistanut kaikkia osapuolia sodassa, joten siinä ei ole mitään uutta. Tuskin Palmen murhan syynä olivat ruotsalaisen Bofors-asetehtaan asekaupat, koska Palme ei niitä ollut kieltämässä vaan halusi edistää Ruotsin asekauppaa. Palme oli ollut hyvin mielissään, kun Bofors oli voittanut kilpailutuksen asekaupoissa Intian kanssa ja sivuuttanut kaikki muut asekauppiaat. Vasta Palmen murhan jälkeen selvisi, että asekauppaan oli liittynyt korkeiden poliittisten tahojen lahjontaa sekä Ruotsissa että Intiassa. Asekauppaskandaali alkoi paljastua, kun ruotsalainen radioasema julkaisi tarinan 16. huhtikuuta 1987. Paljastus perustui ruotsalaisen poliisin ilmiantajan kertomukseen.

Palme oli varmasi asekaupoista tietoinen ja luultavasti myös osallinen niissä. Palme esiintyi julkisesti rauhanaktivistina, mutta oli tosiasiassa kolmensadan komitean ”juoksupoika” Ruotsissa, koska hän kuului Rooman klubiin. John Colemanin mukaan Palmella oli ainakin kaksi tehtävää. Ensinnäkin Palmen tehtävänä oli toimittaa Neuvostoliittoon sellaista teknologiaa, joka oli Yhdysvaltojen tullin kielletyllä listalla. Ja kun sitten Iran-Contra-asekaupat tulivat julki, Palmen maailmanlaajuinen viestintäverkosto auttoi siinäkin hämäysoperaatiossa. Hänen tehtävänään oli kulkea edestakaisin Washingtonin ja Teheranin välillä huolehtimassa, että panttivankiskandaali jatkuu. Samalla Palme onnistui kääntämään koko maailman ja varsinkin Haagin tuomioistuimen huomion valheelliseen, ja tekaistuun Iranin panttivankikriisiin, jonka 300:n komitea oli suunnitellut peitelläkseen omia suhmurointejaan asekaupoissa.[7] Kyseessä oli siten taitavasti operoitu silmänkääntötemppu ja huomion kiinnittäminen epäolennaisiin asioihin.

Ruotsalainen dekkarikirjailija Stieg Larsson keräsi aineistoa Ruotsin äärioikeistosta ja sen suhteista valtiojohtoa myöten. Hän oli aikeissa paljastaa oman näkemyksensä vuoden 2004 lopussa siitä, kuka murhasi Palmen. Larssonin mukaan kyseessä oli laaja kansainvälinen salaliitto. Onko siis yllättävää, että Stieg Larsson kuolee yllättäen ennen tätä?

Samaan aikaan, kun Olof Palme murhataan Tukholman Sveavägenillä 28.helmikuuta vuonna 1986, Eurojoen ydinvoimalassa tapahtui kummallisia asioita. Eurajokelainen ydinfysiikan itseoppineena asiantuntijana tunnettu sähköinsinööri Arto Lauri työskenteli tuohon aikaan Olkiluodon ydinvoimalassa. Hän pani merkille, että Olkiluodon ydinvoimalaitoksessa oli töissä ruotsalaisen Asatomin palveluksessa olleita ydinfysiikan asiantuntijoita tekemässä ydintestejä. He työskentelivät hieman sivummalla, erillisenä yksikkönä. Arto Lauri kutsuu heitä ”Palmen miehiksi.” Laurin päätelmän mukaan he olivat Palmen salaisia miehiä, joiden piti kehittää ruotsalaista ydintekniikkaa. Kysymys kuuluukin, että kenen palveluksessa nämä Asatomin miehet oikeasti olivat? Arvoitus ratkeaa hetken päästä. Sillä ensin on avattava hieman taustoja.

Arto Lauri todistaa nähneensä, että nämä viitisentoista ruotsalaista ydintekniikan huippuosaajaa altistettiin tahallaan radioaktiiviselle säteilylle parin viikon ajan Olkiluodossa heidän tietämättään. Asatomin miehet siis käytännössä murhattiin. Arto Lauri kertoo nähneensä, että joku nuori ydinturvallisuutta huonosti tunteva kaveri oli pakotettu täyttämään Asatomin miesten työskentelypisteen lähellä olleita ydinjäteastioita niin, että niistä tuli ydinjätemateriaalia ylitse. Se oli erittäin näkyvä ja räikeä ydinturvallisuutta vaarantava toimenpide. Laurin kertoman mukaan omien säteilymittareiden tuominen voimalaitokseen oli ehdottomasti kiellettyä. Mutta koska hän ja hänen kollegansa olivat alkaneet epäillä, että jotain epäilyttävää oli tekeillä, he päättivät, että tämä hänen kaverinsa salakuljettaa säteilymittarin kengässään säteilyarvojen mittaamiseksi. Kun kaveri oli päässyt Asatomin miesten työskentelypisteen läheisyyteen säteilymittari kengässään, mittari oli alkanut huutaa punaisena ilmoittaen hengenvaarallisen korkeista säteilyarvoista. Ydinvoimalaitoksen oma turvallisuuspoliisi oli heti ilmestynyt paikalle ja ilmoittanut, että mittauslaitteet tulee viedä heti pois ja ettei mitään hälytystä tai vaaraa ollut.

Nyt kysymys kuuluukin, että miksi Asatomin ydinfyysikot haluttiin pois päiviltä? Arto Lauri on päätellyt, että Mauno Koivisto olisi ollut se, joka olisi määrännyt Olkiluodon ydinvoimalan johtajan tapattamaan Palmen miehet Olkiluodon tehtaalla. Arto Laurin mukaan osa Asatomin miehistä kuoli melko pian tai vähintäänkin sairastui vakavasti palattuaan Ruotsiin. Arto Lauri uskoo, että he kaikki kuolivat, koska oli tärkeätä varmistaa, etteivät nämä atomialan insinöörit enää ikinä kykenisi kehittelemään mitään ydinaseita Ruotsille tai millekään muullekaan maalle. Siitäkö Asatomin miesten murhassa oli kysymys, että piti varmistaa etteivät he olisi kyenneet rakentamaan mitään Ruotsille?

Koska Asatomin miehiä säteilytettiin jo hyvän aikaa eli noin kahden ajan ennen Olof Palmen murhaa, jotain oli jo tiedossa heidänkin murhaajillaan. Ja se tieto oli todennäköisesti se, että Olof Palme murhattaisiin Tukholmassa samaan aikaan, kun Asatomin miehet olivat Olkiluodossa. Mitä Astaomin miesten murhalla peiteltiin? MI5:n ex-agentti John Colemanilla on ratkaisun avain. Hänen mukaansa Olof Palmen tehtävänä oli salakuljettaa kaikki ydinvoimaosaaminen Neuvostoliittoon. Palmen toiminta ei ollut demokraattisessa valvonnassa vaan täysin erillinen operaatio, jonka taustalla oli Henri Kissinger. Luultavasti kaikki oleellinen ydinteknologia oli jo siirretty tuossa vaiheessa Neuvostoliittoon, joten operaatio Palme oli valmis laitettavaksi täytäntöön. Palme oli jo tehtävänsä suorittanut, joten hän sai lähteä. Hänen mukanaan piti peitellä myös kaikki muut ydinteknologisessa salakavalluksessa mukana olleet. Tiesivätkö Asatomin riviydinfyysikot, että heidän työnsä tulokset vuosivat suoraan Neuvostoliittoon? Sitä emme enää saa koskaan tietää, koska heidän mukanaan hautautui todistusaineisto.

Palmen murhaoperaatio oli ydinteknologian kavalluksen peittelyoperaatio per se, ei muuta. Samalla kaikki muukin loksahtaa paikalleen. Kaikkien maiden salaiset tiedustelupalvelut toimivat varjohallituksen käskyn alla, kuten tulemme huomaamaan. Henri Kissinger oli KGB:n agentti, tai käytännössä kaksoisagentti. Pitää ymmärtää, että varjohallituksella ei ole isänmaata eikä mitään valtiota, minkä puolesta se toimisi. Kaikki hallitukset ovat ohjailtavissa asetettujen tavoitteiden mukaisesti. Kuka siis antoi käskyn säteilyttää Asatomin miehet kuoliaaksi? Käsky tuli Kissingeriltä, joka antoi käskyn KGB:n kautta Mauno Koivistolle. Koivistosta tiedetään, että hän oli vapaamuurari, joka kuului Tukholman loosiin. Koivisto oli myös KGB:n kovan ytimen ykkösnyrkki Suomessa.

Koivisto noudatti KGB:n käskylinjaa jo sitäkin syystä, että hänet oli presidentin virkaan hoideltu KGB:n salaisella operaatiolla, jonka kauppatieteiden tohtori Heikka Urmas on nimennyt ja paljastanut kirjassaan Raadolliset toverit. Tästä hieman myöhemmin omana kappaleenaan. Tiesikö Koivisto sitä, että käsky oli tullut Kissingeriltä? Sitä on vaikeata sanoa. Tarkkanäköinen lukija alkaa luultavasti jo hahmottaa, että nämä käskyt annetaan aina siten, että jos niistä jäädään kiinni, ne voidaan aina selittää ”kylmän sodan” ideologialla. Tässäkin tapauksessa KGB:llä oli jokin syy tuhota ruotsalainen ydinfysiikan osaaminen, jotta amerikkalaiset eivät sitä saisi tms. CIA:n satutehdas osaa sellaisen satuilun taidon ja KGB luultavasti vielä paremmin.

Vaikka Olof Palmen murhan tilaustyön teettäjä on ehkä ratkennut, sen yksityiskohdat avaavat hyvin näkymät siitä, että kaikki kansalliset tiedustelupalvelut (CIA, MI5, KGB, MOSSAD, SUPO) toimivat yhdessä. Tiedustelupalvelut puolestaan värväävät äärioikeistolaisia ja äärivasemmistolaisia terroristiryhmiä suorittamaan likaisen työn. Stieg Larssonin nimeämä apukäsi, joka suoritti Olof Palmen murhan, oli hänen mukaansa Israeliin myöhemmin paennut Jakob Thedelin. Thedelinin käsittelijänä (handler) puolestaan toimi Ruotsin entinen turvallisuuspalvelun agentti Bertil Wedin.

Toimittajana työskennellyt Stieg Larsson antoi jo vuonna 1987 murhan tutkijoille vinkin, että murhassa saattoi toimia niin sanottuna välikätenä mies nimeltä Bertil Wedin. Epäiltynä ollut Wedin on kiistänyt osallisuutensa murhaan. Poliisi oli samana vuonna kuulustellut useaan otteeseen Jakob Thedeliniä, jota alettiin pitää uudelleen varteenotettavana kandidaattina Palmen murhaajaksi vasta vuonna 2018, jolloin Jan Stocklassan tutkimukset julkistettiin. 

Aftonbladetin mukaan Thedelin oli Wedinin hyvä ystävä. Thedelinin tiedetään olleen samana päivänä Sveavägenillä, jossa murha tapahtui. Hänen tiedetään vihanneen Palmea, eikä hänellä ollut sille illalle edes alibia. Aftonbladetin mukaan miehestä on kuvattu piilotetulla kameralla materiaalia, jonka kuvasi peitetehtävässä ollut nainen. Videolla hän kutsuu Palmea petturiksi ja KGB:n vakoojaksi, joka yrittää myydä Ruotsin Neuvostoliitolle. Lisäksi hän fantasioi Palmen ampumisesta.[8]

Thedeliniä on voitu helposti manipuloida uskomaan, että Palme oli maanpetturi, koska sehän oli toisaalta tottakin. Bertil Wedin ehkä ymmärsi kokonaiskuvaa paremmin. Alemman tason agenteille ei kerrota totuutta. Poliisitoiminnassa toimii sellainen laki, että hierarkiassa ylemmältä tasolta tullutta käskyä noudatetaan kyseenalaistamatta sitä. Suurena Palme-vihaajana tunnettua Thedeliniä oli Ruotsin poliisin toimesta kuulusteltu kahdesti, mutta poliisi oli silloin jättänyt asian sikseen.

Stieg Larssonin saamien tietojen mukaan Ruotsin salaisen palvelun entisellä agentilla Bertil Wedinillä oli siihen aikaan yhteyksiä Etelä-Afrikan salaiseen tiedustelupalveluun, joten kuvio Naton salaisesta armeijasta tarkentuu jälleen. Aginter Pressin salaiset iskujoukothan olivat joutuneet pakenemaan Portugalista vuonna 1974. Mutta ne olivat löytäneet turvapaikan Chilestä ja Etelä-Afrikasta, joten kuvio täydentyy siltä osin täydellisesti.

Palmen murhassa saadaan vielä myös yhteys Israeliin. Kirjailija Jan Stocklassa sai haltuunsa Stieg Larssonin arkiston ja alkoi sen jälkeen kerätä lisää tietoja haastattelemalla murhasta tietäviä tai siihen liittyväksi epäiltyjä henkilöitä muun muassa Etelä-Afrikassa ja Kyproksella, jonne Wedin oli asettunut asumaan. Stocklassan uusiin tutkimuksiin liittyi myös tšekkiläinen Lida, jonka Stocklassa löysi Facebookista selvittäessään kirjassa peitenimellä esiintyvän Jakob Thedelinin taustoja. Stocklassa ihmetteli, miten keski-ikäisellä useita Palme-vihamielisiä postauksia kirjoittaneella ruotsalaismiehellä oli tekemistä nuoren tšekkikaunottaren kanssa. Stocklassa laittoi lyhyen viestin Lidalle, mikä johti lopulta tapaamiseen ja Lidan ryhtymiseen ”houkutuslinnuksi” tietojen urkkimiseksi Thedeliniltä.

Lida saikin luotua läheisen suhteen Thedeliniin ja onnistui lypsämään tältä tietoja Palmen murhaan liittyvistä tapahtumista ja henkilöistä. Hänen onnistui saada haltuunsa myös sähköposteja, joissa Thedelin piti yhteyttä Palme-murhan avustajaksi väitettyyn ystävänsä, Kyproksella asuvan Bertil Wedinin kanssa. Varsinkin yksi viesteistä herätti Stocklassan mielenkiinnon. Kyseessä oli Wedinin 1. syyskuuta 2009 lähettämään kysymykseen saatu vastaus Thedeliniltä: ”Västra Frölundassa ei mitään musiikkielämää, johon me osallistuisimme, mutta eräs IDF-spokesman voi kertoa, että jyrinää ja salamointia eräässä bunkkerissa, ja muita ääniä, jotka kuulostavat putoavilta pommeilta, enteilevät raketteja, jotka eivät enää palaa.” Stocklassa uskoi, että kyseessä saattoi olla salaviesti: ”Jakob (Israelin armeijan puhemies) kertoo aseista (raketit), joita säilytetään turvassa (eivät enää palaa) tilassa, jossa ei ole ikkunoita (bunkkeri), jossa paukkuu ja viheltää (salamat ja ukkonen, muut äänet, jotka kuulostavat putoavilta pommeilta).” Kesken Stocklassan ja Lidan tutkimusten Thedelin katoaa maan alle. Selviää, että hän on muuttanut Israeliin, mistä hän juutalaisena on hakenut asumisoikeutta.[9]

Wedin on asunut Kyproksella vuodesta 1985. Hän on Ruotsin turvallisuuspoliisin entinen työntekijä. Wedinin tiedetään sekaantuneen useisiin Afrikan kansalliskongressin ANC:n vastaisiin iskuihin 1980-luvulla. Iltalehden (5.11.2018) mukaan Wedinin väitettiin kuuluneen johonkin määrittelemättömään salaiseen tapporyhmään, joka murhasi Etelä-Afrikassa rotusorron vastustajia. Teorian mukaan Palmen murhan suunnittelusta vastasivat Etelä-Afrikan agentit. He toimivat yhteistyössä Ruotsin äärioikeistolaisten kanssa. Eikö hälytyskellot tässä kohtaa jo soi, kysymään, että mikä tämä mainittu salainen tapporyhmä oikein oli, jolla on yhteydet myös Ruotsin äärioikeistoon? 

Kyseessähän on tietenkin kaikkien olemassa olevien aihetodisteiden valossa CIA:n alaisuudessa toimiva Naton salainen armeija, joka tunnetaan myös nimellä Gladio-verkosto. Wediniä toki epäiltiin jo ihan alun alkaenkin Palmen murhasta, mutta syytettä ei koskaan nostettu. Onkohan siihen jokin pätevä syy? Ellei oteta huomioon sitä, että häntä suojeltiin korkeammalta taholta. Samainen lehtijuttu (IL 5.11.2018) väittää, että murhan suunnittelijat saivat sisäpiirin apua myös Ruotsin poliisin henkilökunnalta, jotka olivat vastuussa pääministerin turvallisuudesta. Heiltä saatiin tieto pääministerin liikkeistä. Palmen murhan suunnittelusta vastasivat Etelä-Afrikan agentit. He toimivat yhteistyössä Ruotsin äärioikeistolaisten kanssa. Miksi Etelä-Afrikan tiedustelu olisi murhannut Palmen? IL esittää, että Etelä-Afrikan tiedustelu teki iskuja poliittisia vastustajiaan vastaan myös ulkomailla, ja Palme oli yksi näkyvimmistä apartheidin vastustajista.[10] Motiivi on kovin kevyt.

Tutkiessaan Palmen murhaa Jan Stocklassa törmäsi vahingossa Portugalin matkallaan portugalilaisiin toimittajiin, joilla oli vähän samanlainen tilanne oman pääministerinsä murhatutkimuksen kanssa. Portugalin pääministerin murha vuonna 1980 saattoi liittyä myös Palmen murhaan. Portugalilaiset toimittajat tiesivät valistaa, että pääministeri Francisco de Sá Carneiro kuolemaa pienlentokoneonnettomuudessa oli aluksi pidetty onnettomuutena, mutta useat tutkinnat ovat osoittaneet, että lentokoneen osista on löytynyt merkkejä ruudinjäämistä - tämä viittaa pommiin lentokoneessa.

Tappamisen motiivi olisi sama (asekauppa) kuin Palmen murhassa. Eteläafrikkalaiset tarjosivat rahaa Portugalin pääministerin edustamalle puolueelle ja pyysivät vastineeksi saada toimittaa aseita Portugalin kautta. Sa Carneiro ei taivutteluun suostunut ja aikoi paljastaa korruptioyrityksen julkisuuteen. Muutaman kuukauden kuluttua hän kuoli lentokoneturmassa. Asekaupat jatkuivat vuodesta 1980 aina vuoden 1987 lopulle asti Etelä-Afrikan ja Portugalin välillä. Myös Palmen on kerrottu aikoneen paljastaa YK:ssa USA:n huume- ja asekaupan Iranin kanssa.[11] Saattaahan se ollakin niin, että Palmen omatunto olisikin herännyt.

Kansainvälisen pääomaeliitin toisena tärkeänä tavoitteena oli ollut pitää Afrikka ja muu alikehittynyt maailma siinä tilassa kuin se on, jotta se ei kykene itsenäistymään taloudellisesti.  Tohtori Colemanin mukaan ohjelmaan on esimerkiksi kuulunut ydinvoiman vastustaminen, koska se on Colemanin tietojen mukaan edullista energiaa ja saattaisi edesauttaa kehitysmaiden irtaantumista halvan raaka-aineen tuottajan roolista.  Ydinvoiman vastustamiseen saattaa kuitenkin olla muitakin syitä.

Eurajoella vaikuttava suomalainen sähköinsinööri Arto Lauri työskenteli aikoinaan Olkiluodon ydinvoimalassa. Sen jälkeen hän on rakennellut omilla tiluksillaan omia sähkövoimaloitaan. Mies vaikuttaa äkkiseltään katsottuna pähkähullulta vainoharahaiselta skitsofreenikolta, joka uskoo, että SUPO häiritsee hänen srtriimauksiaan. 

Arto Lauri on tuonut esille, että ydinvoimalassa on harjoitettu ihmisuhreja ja että koko ydinvoimaan sisältyy paljon salailua sen turvallisuuteen liittyen. Arto Lauri on todistanut, että ydinvoiman harjoittajat ovat Illuminaatteja, jotka palvovat saatanaa. Arto Laurin mukaan ydinvoimaan liittyy jotain maailman hallintaan liittyviä salaisuuksia. Niissä visioissa Arton jutut lennähtävät tuhansien vuosien takaiseen Israelin kansan historiaan. Israelilla oli hallussaan liitonarkki, jonka päällä heidän Jumalansa ilmestyi heille. 

Arto Lauri uskoo, että liitonarkissa oli ydinvoimaan liittyneet salaisuudet. Arto Lauri jakaa näitä pähkähullulta kuulostavia tietojaan omalla Youtube-kanavallaan. Hän vaikuttaa hieman kylähullulta aktivistilta, joka väittää omiin havaintoihinsa perustuen, että ydinvoima on Illuminatin energiaa. Hän näki ja koki tehtaalla pahan läsnäolon ja todisti nähneensä verta ja viitteitä ihmisuhreista. Rauman seudun lastenkodeista oli hänen mukaansa haettuja lapsia, jotka oli uhrattu Illuminatin rituaalimenoissa ydinreaktoreihin tai ainakin ydinvoimalan tiloissa. Arto Lauri on todistanut, että paikalla oli ollut poliitikkoja ja vaikutusvaltaisia henkilöitä, kuten esimerkiksi Paavo Lipponen. Laurin mukaan voimalan johtoporrasta kävi toisinaan Vatikaanissa. Niiden matkojen jälkeen johtoherrat olivat olleet hyvin hiljaisia ja kalpeita. Arto Lauri todistaa, että joku johtajista oli hänelle kertonut nähneensä Vatikaanissa niin hirveitä ja kauheita asioita, että ei voi niistä edes vaimolleen kertoa. Todennäköisesti Vatikaanin uumenissa oli harjoitettu ihmisuhreja ja seksimagioita.

Oliko Lasson esimerkiksi onnistunut yhdistämään murhaan Skandissa graafikkona työskennelleeseen Stig Engströmin? Ei. Stieg Larsson ei nimennyt tätä Skandia miehenä tunnettua miestä ainakaan vahvaksi ehdokkaaksi murhaan. Thomas Pettersson on kirjassaan Epätodennäköinen murhaaja rakentanut vahvat aihetodisteet, motiivin ja taustat, jotka liittävät myös Engströmin äärioikeistoon. Ansioituneena aseharrastajana Engströmillä oli myös ampumataito. Engström olisi kuitenkin ollut vain langan pää, josta vyyhti olisi avautunut pääkallon paikalle. Engströmiä ei olisi enää kuitenkaan voitu kuulla todistajana tai tuomita tekijänä, koska hän teki ”itsemurhan” 26.6.2000. Ruotsin poliisi ilmoitti kesäkuussa 2021 ”uutispommin”, kun se ilmoitti, että pääministeri Olof Palmen murhatutkinta haudataan ratkaisemattomana, koska ykkösepäilty Stig Engström oli tehnyt itsemurhan jo 2000-luvun alussa. On hyvin todennäköistä, että Stig Engströmillä oli tietoa Olof Palmen murhasta, koska hänen näköisensä miehen oli nähty kurkistavan elokuvateatterin ikkunasta ikään kuin tarkistaakseen, että Palmet olivat menossa teatteriin. Engström esittää tässä suuren luokan draamassa sitä samaa hieman harhaanjohdettua ja yksinkertaista yksinäistä tappajaa, joita oswaldeiksi kutsutaan. Aivan kuten Lee Harvey Oswald, niin myös Engström on jo hiljennetty.

CIA;n alainen Ruotsin salainen radiotiedustelu mukana Palmen murhassa 

Elokuvateatterin lähistöllä oli nähty epäilyttävä ryhmä henkilöitä, joilla oli radiopuhelimia. Radiopuhelimet taas liittävät tapahtumasarjaan Naton salaisen armeijaan, joka Ruotsissa rakentui vahvasti kahteen salaiseen radiotiedusteluyksikköön. Siitä tiedusteluosaamisesta Ruotsi voi kiittää Stella Polaris -operaatiota ja suomalaisten huippuosaamista signaalitiedustelussa. Palmen murhapaikan läheltä pusikosta löytyi radiopuhelin, jota sen löytäjä ei yhdistänyt Palmen murhaan. Tuskin tuota salaista radiotiedusteluryhmää oli edes mainittu lehdistössä. 

Niinpä vasta vuosien päästä puhelimen löytäjä tajusi, että hänellä oli hallussaan mahdollista murhatutkintaan liittyvää todistusaineistoa. Puhelin päätyi lopulta poliisille, kun Stokclassa suostutteli radiopuhelimen haltijaa antamaan radiopuhelimen poliisille. Hän kertoo olleensa poliisin mukana, kun se haettiin tältä nyt jo yli viisikymppiseltä mieheltä. Poliisi otti sen haltuunsa ja etsii siitä teknisen tutkinnan avulla mahdollisen tekijän DNA:ta. Esimerkiksi käden hikoilusta tai aivastamisesta olisi voinut jäädä jäämiä puhelimeen. Myös mahdollisia sormenjälkiä oli tarkoitus etsitä. 

Mikäli radiopuhelin yhdistetään Naton salaisen armeijan alaiseen Ruotsin signaalitiedusteluun, asiaa jää varmasti siihen, koska radiotiedustelu liitetään ruotsalaiseen äärioikeistoon, jota Ruotsin poliittisen eliitin vaikutusvaltaisimmat edustajat suojelevat. Jäljet johtavat sieltä useimmiten Wallenbergin teollisuussukuun.

Larssonin tiedetään inhonneen ruotsalaista fasismiin taipuvaista poliittista eliittiä, joka oli hänen mielestään kaksinaamainen. Larsson ei ehtinyt paljastaa tietojaan, koska hän kuoli sydänkohtaukseen 9.11.2004 juuri ennen kuin antoi tietonsa julkisuuteen. Larssonilla oli syvä viha ruotsalaista äärioikeistoa kohtaan, koska äärioikeisto oli vanginnut Stieg Larssonin isoisän epäiltynä kommunistiksi toisen maailmansodan jälkeen. Stieg oli ollut vain 9-vuotias nuori poika, kun hänen isoisänsä oli kuollut sydänkohtaukseen 56-vuotiaana. Larsson oli katkera ja halusi paljastaa Ruotsiin päätyneet Gestapo-upseerit ja ruotsalaiset elinkeinoelämän sekä poliittisen elämän vaikuttajat, jotka lukeutuivat rasistiseen äärioikeistoon. 

Larsson vihasi kaikenlaista epäoikeudenmukaisuutta, suvaitsemattomuutta ja seksismiä. Hän taisteli naisvihaa vastaan. Larssonin kohtalo oli sama kuin isosisällään - menehtyminen sydänkohtaukseen, ja vain 50-vuotiaana. Hän oli juuri saanut valmiiksi kirjan Miehet jotka vihaavat naisia, joka kuului hänen postuumisti julkaistuun Millennium-trilogiaansa, joka koostui kolmesta romaanista. Kirjoista tutuiksi tulivat hakkeri Lisbeth Salander ja sankaritoimittaja Mikael Blomkvist. Larsson näki 1990-luvulla äärioikeiston nousun Ruotsissa ja oli sen takia perustanut vuonna 1995 parin ystävänsä kanssa ääriliikkeitä vastustavan Expo-säätiön, joka keskittyy äärioikeistolaisuuden, uusnatsismin ja rasismin aiheuttamien ongelmien ratkaisemiseen. Larsson oli säätiön julkaiseman Expo-lehden päätoimittaja.[12]

Oliko Stieg Larsson kenties ollut aikeissa paljastaa, että Palmen murhan tilaajana oli Ruotsin salainen Gladio-verkosto? Ennen kuin tätä asiaa voidaan tarkemmin tarkastella, on syytä tutkia Naton salaisten armeijoiden historiaa, koska se avaa näkymän koko kylmän sodan todelliseen historiaan. Oliko Stig Larsson aikeissa paljastaa Henry Kissingerin johtaman kieroutuneen politiikan, jonka mukaan tuettiin, rahoitettiin, koulutettiin ja värvättiin äärioikeistoa terrorisoimaan kansaa?

Naton salaiset iskujoukot paljastuvat

On suorastaa kohtalon ivaa, että siellä missä Naton ja CIA:n likainen peli alkoi vuonna 1948, siellä se myös ensimmäisenä paljastui vuonna 1990 siinä mittakaavassa, että Euroopan parlamentti antoi jyrkän tuomitsevan julkilausuman Naton salaisten operaatioiden toimista. Naton (fasistiset) salaiset armeijat ehtivät toimia kuitenkin monta kymmentä vuotta ilman laajaa julkituloa, vaikka kaikkialla Euroopassa löytyi joka vuosi asekätköjä. Vaikka löytöjen yhteydessä kiinnijääneet äärioikeistolaiset paljastivat yhteydet Naton salaiseen armeijaan, kaikki syytteet vedettiin kummallisen nopeasti pois eikä salaisia armeijoita tutkittu sen enempää. Toiminta on saanut jatkua ja on todennäköistä, että Naton salaiset iskuryhmät ovat edelleen iskukunnossa. Naton salaisten armeijoiden paljastumisen jälkeen salailu on jatkunut näihin päiviin saakka.

Nord Stream-kaasuputkien räjähdyksestä syyttävä sormi osoittaa Putinia. Koska CIA:n salaiset natoarmeijat syyllistyivät vuosikymmenten ajan kylmän sodan aikana aivan vastaaviin sabotaasi-iskuihin, onko ajatus kaukaa haettu, että iskujen takana olisi sittenkin CIA? Kylmän sodan aikana Naton salaiset armeijat suorittivat lukuisia terrori-iskuja ja lavastivat kommunistiset järjestöt ja sitä kautta Neuvostoliiton syylliseksi iskuihin. Sellainen ohje oli annettu Naton iskujoukoille manuaalissa, jonka olemassaoloa CIA on pyrkinyt kiistämään.

Naton salainen armeija on saanut nimekseen Gladio, joka on italiaa ja tarkoittaa miekkaa. Naton salainen Left Behind -operaatio alkoi ensimmäisenä vaikuttaa jo toisen maailmansodan aikana Italiassa ja monissa Euroopan maissa. Seuraamukset olivat täysin häikäilemättömiä, koska toiminnassa oli mukana myös mafia. Palaamme myöhemmin sodanaikaisiin tapahtumiin, kun tarkastelemme sitä, miten liittoutuneet amerikkalaisten johdolla harhauttivat Hitlerin joukkoja vallatessaan Italian. Tapahtumavyyhtiin, joka alkaa Italiasta, liittyy lopulta John F. Kennedyn salamurha vuonna 1963 sekä Italian pääministeri Aldo Moron kaappaus ja murha.

Tutkijatohtori Daniele Ganser on valottanut asiaa kirjassan Naton salaiset armeijat (2009). Hänen mukaansa CIA:n tehtävä oli selkeä: estää Italian vasemmistoa saamasta vaalivoittoa maan ensimmäisissä sodanjälkeisissä vaaleissa, jotka järjestettiin 16. huhtikuuta 1948. Länsi-Euroopan suurin kommunistinen puolue PCI ja sosialistinen PSI olivat muodostaneet vaaleja varten suosiotaan jo kunnallisvaaleissa hurjasti kasvattaneen Demokraattisen kansanrintaman FDP:n. Yhdysvallat sen sijaan oli tukenut ja rahoittanut Kristillisdemokraattisen puolueen perustamista ja rahoitti sitä vuoden 1948 vaaleissa. FDP:n suosio oli kuitenkin niin hurja, että CIA ei voinut jäädä sivustaseuraajan rooliin. Ganserin mukaan CIA turvautui likaisiin temppuihin:

Niinpä CIA:n salaisten operaatioiden osasto OPC, joka perusti Frank Wisnerin johdolla Länsi-Euroopan Gladio-armeijat, pumppasi DCI:n vaalikassaan kymmenen miljoonaa dollaria CIA:n rahaa. Samanaikaisesti ryhdyttiin loanheittokampanjaan kommunisteja ja sosialisteja vastaan. Eräänä likaisena temppuna CIA levitti nimettömiä lehtisiä, joissa kerrottiin häväistysjuttuja PCI:n ehdokkaiden seksielämästä ja muista henkilökohtaisista asioista. Heihin lyötiin fasistin ja kirkonvastustajan leimaa. Taktiikkana oli valtakunnallisen kampanjan sijasta yksittäisten vaalipiirien ehdokkaiden ottaminen mustamaalaamisen kohteeksi, ja taktiikka toimi: 200 kohteeksi valitusta vaalipiiristä vasemmisto voitti vain kahdessa. Vaalissa DCI sai 48 prosenttia äänistä ja 307 edustajanpaikkaa, kun taas vasemmiston vaaliliitto FDP sai yllättäen vain 31 prosenttia ja 200 paikkaa ja kärsi siten murskatappion. Kansalaisten ja vasemmiston vastalauseisiin vastattiin ankarilla sortotoimilla, jotka tuottivat ”huomattavan suuren määrän uhreja mielenosoituksissa ja kadunvaltauksissa”.[13]

CIA sekaantui erittäin räikeällä ja väkivaltaisella tavalla Italian sisäpolitiikkaan ja esti näin demokratian toteutumista vapaissa vaaleissa. CIA:n väliintulon takia vasemmisto kärsi vaalitappion. Jos vasemmisto olisi kaikista CIA:n toimista huolimatta saavuttanut vaalivoiton Italiassa, CIA:n tukema Kristillisdemokraattinen puolue olisi tehnyt aseellisen vallankaappauksen CIA:n tukemana. Näin vakuutti Italian presidentti Francesco Cossiga vuonna 1990, kun Gladio -verkosto lopulta paljastui. Hän myönsi tuolloin, että Kristillisdemokraattisen DCI-puolueen puolisotilaallinen haara oli valmiina tekemään aseellisen vallankaappauksen, jos kommunistit olisivat voittaneet vaaleissa. Cossiga kuvaili, että se olisi ollut mahdollista, koska he olivat hampaita myöten raskaasti aseistettuja mahdollista väliintuloa varten.

Italia oli ensimmäinen ja tärkein kohde CIA:n ”vakauttamistoimille”. Italia liittyikin heti perustajajäsenenä vuonna 1949 perustettuun Natoon. 30.3.1949 Italiaan perustettiin myös oma sotilastiedustelu SIFAR, joka toimi suoraan CIA:n kanssa. Tutkija Philip Willan mukaan Natoon liittymiseen ja CIA:n kanssa yhteistyöhön liittyneen SIFARin toimintaan liittyi eräs varsin hälyttävä pöytäkirja. Yhdysvaltain painostuksesta Italian oli nimittäin hyväksyttävä pöytäkirja, joka tarkoitti Italian suvereniteetin luovuttamista Yhdysvalloille. Kaikki SIFARin henkilöstövalinnat tuli hyväksyttää CIA:lla ja sen toiminta alistettiin kokonaan CIA:n alaisuuteen. Kaikki tiedustelutieto tuli luovuttaa CIA:lle. Italian puolustusministeri Paolo Taviani sanoi 1950-luvulla, että CIA:n miehet Roomassa johtivat ja rahoittivat Italian salaista palvelua.

CIA:n vaikutus Italiassa on kiistaton, vaikkakin salattu. Italian mafia on myös saanut olla rauhassa CIA:n suojeluksessa. Yhdysvallat sai toisen maailmansodan lopussa italialaisen mafian johtajien nimet amerikkalaisilta mafiosoilta. Tietoja vastaan amerikkalaisen mafiapomo Lucky Lucianon vankilatuomiota lyhennettiin. Cosa Nostra -mafian avulla Yhdysvallat onnistui tekemään onnistuneen maihinnousun Sisiliaan vuonna 1943. CIA on siitä hyvästä jättänyt Sisilian saaren Cosa Nostran hallintaan suosiolla. CIA on näin ollen tehnyt alusta asti yhteistyötä mafian kanssa. Mafian kanssa tehdyn yhteistyön lisäksi liittoutuneet myös harhauttivat Natsi-Saksan joukkoja operaatiolla nimeltä Mincemeat. Operaatio Mincemeat oli onnistunut brittiläinen petosoperaatio toisen maailmansodan aikana. Sen avulla naamioitiin vuoden 1943 liittoutuneiden hyökkäys Sisiliaan. Kaksi brittiläistä tiedustelupalvelun jäsentä saivat haltuunsa kodittoman kulkurin nimeltä Glyndwr Michaelin ruumiin. Mies oli kuollut syötyään rotanmyrkkyä. Agentit pukivat ruumiin kuninkaallisen merijalkaväen upseeriksi ja asettivat häneen henkilökohtaisia ​​tunnisteita, joista hänet tunnistettaisiin (kuvitteelliseksi) kapteeniksi nimeltä majuri William Martin. Hänen hallustaan oli tarkoitus löytää kahden brittikenraalin välinen kirjeenvaihto, joka viittaisi siihen, että liittolaiset aikoivat hyökätä Kreikkaan ja Sardiniaan. Operaatio oli osa laajempaa Barclay-operaatiota. Tieto Mincemeat operaatiostta perustui vuoden 1939 Trout-muistioon, jonka kirjoittivat merivoimien tiedusteluosaston johtaja kontra-amiraali John Godfrey ja hänen henkilökohtainen avustajansa, komentajaluutnantti Ian Fleming. 

Siunaus koko operaatiolle tuli Britannian pääministerin Winston Churchilliltä ja Välimeren sotilaskomentajan kenraali Dwight D. Eisenhowerilta. Heidän suostumuksellaan suunnitelma aloitettiin kuljettamalla ruumis Espanjan etelärannikolle sukellusveneellä ja vapauttamalla se lähelle rantaa, missä espanjalainen kalastaja poimi sen seuraavana aamuna. Nimellisesti neutraali Espanjan hallitus jakoi kopiot asiakirjoista Saksan sotilastiedusteluorganisaation Abwehrin kanssa ennen kuin se palautti alkuperäiset asiakirjat brittiläisille. Oikeuslääketieteellinen tutkimus osoitti, että ne oli luettu, ja saksalaisten viestien ultra-salauksen purku osoitti, että saksalaiset lankesivat juoneen. Saksan vahvistukset siirrettiin Kreikkaan ja Sardiniaan ennen Sisilian hyökkäystä ja sen aikana; Sisilia sen sijaan ei saanut yhtään vahvistuksia. Mincemeat-operaation kokonaisvaikutusta ei tunneta, mutta Sisilia vapautettiin odotettua nopeammin ja tappiot olivat ennakoitua pienemmät. Tapahtumat kuvattiin ensimmäistä kertaan entisen ministeri Duff Cooperin vuoden 1950 romaanissa nimeltä Operation Heartbreak, ennen kuin yksi ”jauhelihan” suunnittelijoista ja toteuttajista nimeltä Ewen Montagu kirjoitti tapauksen historian vuonna 1953. Elokuva nimeltä Mies, jota ei koskaan ollut vuodelta 1956 perustuu Montagun selontekoon. Toinen näihin tositapahtumiin perustuva brittiläinen elokuva julkaistiin vuonna 2022 nimellä Operation Mincemeat.

MI5:n agentti Ian Fleming, joka tunnetaan myöhemmässä historiassa James Bond -kirjailijana, oli mukana kirjoittamassa operaatio Mincemeatin historiaa, mutta se lienee vähemmän tunnettua, että hän oli mukana myös eräässä toisessa hyvin salaisessa operaatiossa. Nallle Puh -kirjailijana tunnettu Roald Dahl oli todellisuudessa brittiagentti. Ian Flemingin ja Martin Bormanin suorittama operaatio toisen maailman sodan loppumetreillä tunnetaan nimellä operaatio Nalle Puh. Operaation turvin Hitler salakuljetettiin turvaan Etelä-Amerikkaan. Tämä tieto perustuu Greg Halletin kirjaan Hitler was a british agent. Myös CIA:n arkistoista paljastuu kuulemma tämä tieto.

CIA:n ”keksimä” sota kommunismia vastaan

Sota kommunismia ja tunnettuja vasemmistolaisia vastaan on toiminut Naton Gladio-armeijoiden toimintaperiaatteena. Taustalla oli ollut jo pitkään länsimaiden sota kommunismia vastaan, joka oli alkanut heti Venäjän vallankumouksen jälkeen 1920-luvulla. Ensimmäiseen maailman sotaan johtaneet tapahtumat ovat oma lukunsa historiassa. Saksa ei ollut sotaan syyllinen eikä sen aloittaja, vaan Englanti, joka oli kauhuissaan Saksan taloudellisesta ja sotilaallisesta voimasta. Myöskään Venäjän tsaarit eivät olleet 1800-luvun aikana taipuneet vapaamuurarien hallintavaltaan, joten tsaariperhe piti tuhota vuoden 1918 vallankumouksessa. Venäjän vallankumoukselliset koulutettiin tehtäväänsä vapaamuurarien kansainvälisessä suojeluksessa.

Virosta kotoisin oleva elokuvaohjaaja Jüri Lina on tutkinut vapaamuurareita ja Illuminatin historiaa sekä Venäjän vallankumousta. Stanford yliopistossa tutkijana 1970-luvulla toiminut Antony C. Sutton on kirjoittanut Venäjän vallankumouksesta kirjan nimeltä Wall Street and the Bolshevik Revolution. Bolshevikeilla oli tukenaan Wall Streetin pääomaeliitti, joilla oli kytkökset Yhdysvaltain ja Britannian poliittiseen eliittiin. Tiedustelupalveluidensa ja salaisen poliisin avustuksella ja ennen kaikkea kansainvälisesti toimineen vapaamuurariverkoston avulla bolshevikit onnistuivat tekemään vallankumouksen Venäjällä. Neuvostoliitto oli kansainvälisen vapaamuurarilaitoksen hanke alusta loppuun. Jos kerran vapaamuurarit perustivat ja hallitsivat Neuvostoliittoa, eikö ole todennäköistä, että he olisivat sen salaisessa johdossa edelleenkin? Neuvostoliiton tuli suunnitelman mukaan esittää kommunismin uhkaa, jota vastaan tuli kehittää äärioikeistolainen fasismi. Natsi-Saksa rakennettiin pitkälti Rockefellerien rahoituksella. Taustalla toimi I.G. Farben niminen yhtiö. Natsi-Saksan tärkeimmät tiedemiehet salakuljetettiin Yhdysvaltoihin operaatiossa nimeltä Paperclip toisen maailmansodan lopussa.

Kuten on jo todettu, maailmaa on tietoisesti jaettu kahteen leiriin. Tämä kuulostaa varsin hurjalta väitteeltä, mutta uskottavuutta lisää se, että yleensä kaikki ne, jotka ovat yrittäneet tätä petosta ja salajuonta paljastaa, ovat päätyneet mullan alle. Neuvostoliitto oli valjastettu pelotteeksi ja tukemaan kommunismia, kun taas englantilaiset ja amerikkalaiset ovat tukeneet avoimesti yleensä oikeistodiktatuureja. Länsimaiden hallitukset ovat avoimesti tukeneet oikeistoa, mutta varjoeliitti on salaisesti voinut tukea ihan mitä tahansa poliittista ääripäätä, joka toimii sen käskytyksen alla ja toteuttaa sen tahtoa. Demokratiaa ja pieniä yksityisyrittäjiä varjoeliitti inhoaa kaikkein eniten.

Kansanvaltainen demokratia oli vapaamuurarien suunnitelmissa vain välivaihe, jonka tarkoituksena oli syrjäyttää kaikki monarkit vallasta. Ranskan suuri vallankumous loi periaatteet, joita oli helppo toistaa uudestaan ja uudestaan. Siitä on hyvä esimerkki, kun vuonna 1907, useita kuukausia ennen Dom Carlosin murhaa (Charles I) Portugalissa, kaikkialla ilmestyi herjaavia lehtisiä kuningatar Ameliaa vastaan. Nämä esitteet olivat samanlaisia ​​kuin ne, mitä levisi Marie Antoinettea vastaan ​​ennen vapaamuurarien vallankaappausta Ranskassa 1789. Portugalissa vapaamuurarit julkaisivat panettelukirjan useita viikkoja ennen kuninkaan murhaa. Sama kirja julkaistiin kokonaisuudessaan vapaamuurarien L'Action-lehdessä 10. huhtikuuta vuonna 1908.[14] 

Aamulla 1. helmikuuta 1908 Alfredo Costa tapasi Manuel Buíçan ja muut Carbonarit Quinta do Xexéssä Olivaisissa, missä he viimeistelivät João Francon ja kuninkaallisen perheen jäsenten salamurhan. On epäselvää, milloin päätös kuninkaan tappamisesta tehtiin, mutta se oli osa ohjeita, jotka annettiin solulle, johon Alfredo Costa ja Manuel Buíça kuuluivat ”hissivallankaappausyrityksen” aikana.[15] Carbonari eli Sydenpolttajat on vuonna 1807 Napolissa perustettu italialainen salaseura. Sen päämääränä oli Italian vapauttaminen ulkovaltojen vaikutusvallasta, maan kansallinen yhteys ja vapaa valtiomuoto. Ensimmäiset carbonariryhmät nousivat esiin Napoleonin asetettua Joachim Muratin Napolin ja Sisilian kuninkaaksi.

Portugali siirtyi lopullisesti oikeistodiktatuuriin vuonna 1933, kun sotilasvallankaappauksen jo vuonna 1926 tehneet luovuttivat diktatoriset valtaoikeudet Antonio Salazarille. Varjoeliitille sopii erittäin hyvin kaikki diktatuurinmuodot – oli kyseessä sitten oikeistolainen tai vasemmistolainen pakkovalta. Portugalin diktatuurin jälkeen seuraavana oli vuorossa Espanja. Vasemmiston voitettua vaalit Espanjassa 16.2.1936 Manuel Azanan hallitus oli aikeissa ryhtyä uudistamaan maata. Uudistusohjelmilla oli tarkoitus auttaa vähäosaisia. No, mutta sehän ei sopinut varjoeliitille alkuunkaan.

Kenraali Francon johdolla armeija syrjäytti demokraattisesti valitun hallituksen. Asia voidaan nähdä niin, että köyhiä vastaan asettuivat fasismi, liikemaailma, maanomistajat ja kirkko. Tässä kohtaa on tarkennettava, että se kirkko, joka asettui kansaa vastaan oli katolinen kirkko, jota luonnollisesti ohjailivat jesuiitat. Espanjassa kansa jaksoi taistella kolme vuotta vallankaappausta vastaan, mutta luovutti lopulta, koska Hitler ja Mussolini tukivat sotilaallisesti ja taloudellisesti Francoa vuosien 1936–1939 aikana.

Tässä vaiheessa länsimaiden viralliset johtajat ja monet kansalaisaktivistit antoivat tukensa tasavaltalaisille, jotka yrittivät palauttaa kansanvallan Espanjaan. Franco sai ulkomaista apua ja pystyi hankkimaan aseita myös länsimaista, joten Espanjan sisällissota kesti monta pitkää vuotta. Francon voittoa edesauttoi se, että Salazar Portugalissa torjui länsimaiden avustustoimet Espanjalle ja esti maansa läpi kauttakulun Espanjaan. Länsiliittouma oli melko tyytyväinen kaikkiin toimiin, joilla kommunismin leviämistä rajattiin ennen toista maailmansotaa, mutta sodan aikana sen oli taisteltava yhdessä kommunistisen Neuvostoliiton kanssa kukistaakseen fasistiset maat Euroopassa.

Maailmansotien jälkeen Washingtonin linja oli hieman häilyvä Espanjan oikeistodiktatuurin suhteen. Pelkona oli, että Francon Espanja oli liian vahva ja eristäytynyt Lontoon hallintavallasta. Ensin CIA suunnitteli vuonna 1947 Francon syrjäyttämistä Operaatio Banaanissa, mutta MI6:n agentti kavalsi hankkeen ja se epäonnistui. Vuonna 1953 Franco aavisteli pahinta ja teki sen takia nopeasti sopimuksen Washingtonin kanssa ja oli siitä alkaen hyödyllinen kumppani Naton ja CIA:n pyörittämässä kommunismin vastaisessa salaisessa sodassa Länsi-Euroopassa.

Franco, kuin klassinen oligarkki ikään, kokosi rikkauksia ja ylläpiti valtaansa rakentamalla etuoikeuksien ja korruption pyramidin. Hänen huippukenraalinsa saivat tahkota miljoonia hämäräperäisillä liiketoimillaan, alemmat upseerit saivat oman osuutensa, ja niin edelleen alas asti. […] Tällaisissa oloissa asevoimat ja salaiset palvelut mellastivat vapaasti ja harjoittivat asekauppaa, huumekauppaa, kidutusta, terroria ja vastaterroria.[16]

Euroopassa vallitsi Naton salaisten armeijoiden hyvin salaiset solut. Paljastumisen vaaraa ei ollut, koska kaikkialle Eurooppaan vähitellen perustetut salaiset asekätköt ja salaiset iskujoukot eivät välttämättä tienneet toisistaan, koska jokainen alayksikkö muodosti muutaman henkilön solun, joita johdettiin ylemmältä taholta käsin. Salaisissa kokoontumisissa soluihin värvätyt olivat täysin hiljaa toimistaan. Edes heidän perheenjäsenensä eivät välttämättä tienneet, mitä he puuhasivat. Heidät koulutettiin taistelemaan kommunismia vastaan keinoja kaihtamatta. Avoimeen väkivaltaan värvättiin äärioikeistolaisia rikollisjärjestöjä. Sitäkin voidaan kyseenalaistaa, oliko kyseessä aina edes taistelu kommunismia vastaan. Alkuun Neuvostoliiton hyökkäysuhka toimi hyvänä tekosyynä sotilaalliseen ja aseelliseen vastarintaan, mutta melko pian oli selvää, että Neuvostoliitto ei ollut hyökkäämässä Länsi-Eurooppaan.

CIA:n värväämien terroristien tehtävänä ei ollutkaan horjuttaa pelkästään kommunisteja vaan aiheuttaa terroria. Tästä nimenomaisesta taktiikasta italialainen äärioikeistoon kuulunut terroristi Vincenzo Vinciguerra todisti jäätyään kiinni. Hän oli yksi niistä Italian sotilastiedustelupalvelun Naton Gladio-haaraan kytkeytyneistä henkilöistä, jotka olivat murhanneet ihmisiä poliittisen vakaumuksen nimissä. Vinciguerra kertoi: ”Oli hyökättävä siviilien kimppuun, kansan, naisten, lasten, viattomien, tuntemattomien ihmisten, jotka olivat kaukana kaikesta politiikasta. Syy oli hyvin yksinkertainen. Tarkoituksena oli pakottaa ihmiset, Italian kansa, kääntymään valtion puoleen ja vaatimaan lisää turvallisuutta. Tämä on se poliittinen logiikka, joka on kaikkien rankaisematta jääneiden joukkomurhien ja pommi-iskujen takana, sillä valtio ei voi tuomita itse itseään eikä ottaa vastuuta tapahtuneesta.”[17] Vinciguerra todisti ja kuvaili vuonna 1984 oikeudessa, että Gladio-verkosto oli osa valtiota, ja että sillä oli hyvin salainen läntisiin valtioihin kytkeytynyt superorganisaatio. Kun todellista uhkaa eli Neuvostoliiton hyökkäystä ei ollut näköpiirissä, Gladion sala-armeija suoritti terrori-iskuja virallisten salaisten palveluiden, poliitikkojen ja asevoimien tuella.

Bilderberg klubi ja neljäs valtakunta

Toimittaja Adam LeBor sai käsiinsä salaisen asiakirjan nimeltä Red House Report, josta hän kirjoitti artikkelin DailyMail-julkaisuun 9.5.2009. Sen mukaan natsit eivät hävinneet toista maailmansotaa. Adam LeBorin mukaan Euroopan Unioni on natsien rakentama neljäs valtakunta.:

Yhdysvaltain sotilastiedustelun raportti EW-Pa 128 on nyt yhtä hyytävä kuin päivänä, jolloin se kirjoitettiin marraskuussa 1944. Asiakirja, joka tunnetaan myös nimellä Red House Report, on yksityiskohtainen kuvaus salaisesta tapaamisesta Maison Rouge -hotellissa Strasbourgissa 10. elokuuta 1944. Siellä natsiviranomaiset määräsivät saksalaisten teollisuusmiesten eliittiryhmän suunnittelemaan Saksan sodanjälkeistä aikaa. Saksan toipumisen tarkoituksena oli valmistautua natsien palaamiseen valtaan ja työskennellä "vahvan Saksan imperiumin" puolesta. Toisin sanoen: tavoitteena oli rakentaa Neljäs valtakunta.[18]

Miten Euroopan jälleenrakentaminen toisen maailman sodan jälkeen sitten tapahtui? Yhdysvallat otti johtavan roolin maailmankaupassa sekä koko maailman jälleenrakentamisessa. Eurooppa ja Japani olivat tuolloin raunioina. Massiivisten taloudellisten, militaaristen ja poliittisten avustusohjelmien kautta Länsi-Eurooppa ja Japani nostettiin jaloilleen, mutta se merkitsi myös samalla kansallisen suvereniteetin luovuttamista läntiselle puolustusliitolle ja sen varjoissa toimivalle tiedusteluorganisaatiolle, jota johti CIA ja MI5. Vahvistusta väitteelle antanut G. William Domhoff, joka on arvostettu emeritusprofessori ja tutkimusprofessori Kalifornian yliopistossa Santa Cruzissa.

Domhoff paljasti vuonna 1978, että Marshall-avun kääntöpuolena oli myös taistella Yhdysvaltain oikeistosiiven eristäytymispolitiikkaa[19] vastaan. Näin ollen myös Yhdysvaltain oma kansallinen etu syrjäytettiin, ja Yhdysvaltain armeijasta ja NATO:sta rakennettiin läntinen ykkösnyrkki maailmaan. Marshall-apu ja Nato olivat Washingtonin taustalla olleen varjoeliitin keino päästä hallitsemaan, koska taloudellista ja puolustuspoliittista apua ei annettu ilman siihen sisältyneitä velvoitteita avata markkinoita vapaakaupalle. Marshall-apua koordinoivan komitean johtoon asetettiin valtiosihteeri Henry L. Stimson, joka oli ollut jo 1920-luvulta asti ulkomaansuhteiden neuvoston (CFR) jäsen. Komitean seitsemästä jäsenestä viisi kuului ulkomaansuhteiden neuvostoon.[20]

Marshall-avussa oli koukut, joilla Eurooppa vedettiin mukaan atlanttiseen suunnitelmaan. Avun saaminen edellytti, että Länsi-Euroopan maat yhdentyvät ja sulautuvat kollektiivisen suunnittelun mukaisesti Yhdysvaltain johtamaan läntiseen liittoumaan. Tätä yhdentymistä varten varjoeliitti perusti Bilderberg-kerhon, jonka koollekutsujana toimi Alankomaiden prinssi Bernhard vuonna 1954.

Alankomaat on ollut jo perinteisesti yksi vahvimmista varjoeliitin hallinnoimista maista, koska siellä oli toiminut yksi Itä-Intian kauppakomppanian haaroista. Kansainvälisen järjestelypankin (BIS) palveluksessa toiminut pankkiiri Ronald Bernard, josta tuli yksi pilliin viheltäjä sen jälkeen, kun hän sai todistaa varjoeliitin sisäpiirin bileissä lasten pahoinpitelyä, raiskaamista ja veriuhreja. Bernard on todistanut, että se taloudellinen hierarkia, jossa hän työskenteli, oli saanut alkunsa Hollannissa. Kansalaisaktivisti Lyndon LaRouchen johtaman työryhmän kirjoittama The Dope Inc. vuodelta 1978 kertoo aivan samaa. Britannian kruunu palkkasi hovijuutalaisia hoitamaan huumetoimintansa talouspuolta. Nämä kuninkaalliset pankkiirit muuttivat Amsterdamista Isoon-Britanniaan vuoden 1688 vallankumouksen jälkeen, jonka aikana Hollannin johtaja valloitti Englannin ja tämä kruunattiin kuningas Vilhelm III:ksi.

Aiemmin pankkiirit osallistuivat hollantilaisen Itä-Intian yhtiön ensimmäisiin oopiumikauppamatkoihin, jotka tekivät yhteistyötä vuosisatojen ajan brittiläisten jesuiittojen kanssa ja osallistui jesuiittainkvisitioon. Kuninkaalliset pankkiirit palkittiin kuninkaallisilla vaimoilla. Nämä pankkiirit, mukaan lukien Rothschildit, Warburgit, Oppenheimerit ja Schroederit, olivat Hitlerin tärkeimmät taloudelliset tukijat. Britannian kuninkaallinen perhe on saksalaista syntyperää ja vaihtoi sukunimensä saksalaiselta Saxe-Coburgista ja Gothasta englantilaiskuuloiseen House of Windsoriin vuonna 1917.Heidän natsisympatiansa osoittivat vuoden 1933 elokuvamateriaalia tulevan kuningas Edward VIII:n opetuksesta "Heil Hitler" käsivarsi tervehdys nuorelle kuningatar Elisabetille, prinsessa Margaretille ja heidän äidilleen Lokakuussa 1937 kruunusta luopunut Edward vieraili natsi-Saksassa, jossa hän tapasi Hitlerin ja ruokaili hänen kanssaan Hitlerin sijainen Rudolf Hess kiersi keskitysleirillä. Kuninkaalliset pankkiirit koordinoivat huumerahojen pesua offshoren kauttasääntelemättömät pankit mukaan lukien Britannian saarisiirtokunnat. Hongkong perustettiin nimellä maailman huumekaupan keskus. Ison-Britannian kruunu loi P&O-laivalinjan erityisesti huumeiden kuljettamiseen sekä HSBC-pankkiin pesemään oopiumitulot. Osa siitä huumerahoja pestiin "laillisten" käteisyritysten, kuten hotellien, ravintoloiden, rahapelilaitoksia, kun taas jotkut kanavoivat veritimantteja, kultaa ja taidetta. Kuninkaallinen perhe perusti P&O:n huumekauppaan ja HSBC:n huumerahojen pesuun Hofjuden sponsoroi valikoituja perheitä johtamaan rikollista alamaailmaa ja sen rintamaa järjestöt. Nämä perheet syyllistyivät ihmiskauppaan, kiristykseen ja murhaan. The Bronfman Rothschild -rahoitusyhtiö on hyvä esimerkki tästä järjestelystä. The Seagram-viinayhtiön kanadalaiset perilliset tunnettiin alun perin nimellä Bronfman Gang.” He tekivät alun omaisuutensa polttamalla alkoholia ja harjoittaneet prostituutiota bordelleja kiellon aikana, minkä jälkeen kokaiinin ja heroiinin salakuljetus.


Prinssi Bernard oli jo ennen Bilderberg-kerhon kokoontumista hyvin tietoinen CIA:n terroritoimista Alankomaissa ja siunasi niiden tavoitteet. Prinssi Bernhardin johdolla Bilderberg klubin ensimmäisestä kokouksesta Hollannin Oosterbekissä Hotelli Bilderbergissä vuonna 1954, alkoi salainen maailmanhallinta. Tämän jälkeen hotellista nimensä saanut Bilderberg klubi kokoontui vuosittain erittäin salaisesti ja erittäin ankarien turvatoimien ympäröimänä.

Prinssi Bernhardilla oli varmasti hyvät tiedot Naton salaisista armeijoista, koska Somerin jälkeen G7:n johtajaksi tuli prinssi Bernhardin hyvä ystävä paroni J.J.L. van Lynden, joka ei tosin alkuun tiennyt Einthovenin salaisesta O-yksiköstä mitään ennen kuin vasta vuonna 1949, kun britit sen hänelle paljastivat. Van Lynden yhdisti G7:n ja O:n samaan yksikköön. Hän kehitti salaisten armeijoiden yhteistyöverkostoa laajasti Euroopassa ja kävi usein Yhdysvalloissa.

Koska koollekutsujana oli prinssi Bernhard, joka oli täysin tietoinen CIA:n toimista maassa, voiko Bilderberg kubilla olla CIA:sta ja Naton salaisista armeijoista erillinen suunnitelma? Ei mitenkään. Maailman johtavat poliitikot, maiden päämiehet, päämedioiden johtajat ja talouselämän vaikuttajat ovat vuodesta 1954 alkaen kokoontuneet suljettujen ovien takana eikä siellä puhutuista asioista ole hiiskuttu julkisuuteen. Mistä tällainen epädemokraattinen toimintamalli kertoo? Vapaamuurariutta vuosikymmenet tutkinut itävaltalainen valtiotieteen tohtori Karl Steinhauser on todennut kirjassaan EU – Huomispäivän Superneuvostoliitto, että Bilderberg-kokouksiin kokoontuneille päättäjille, johtajille ja vaikuttajille annetaan suuntaviivat ja tieto tulevasta verhotusti asiantuntijapuheenvuorojen muodossa. Kaikki tulevat tapahtumat historiassa on näin ollen etukäteen suunniteltu. Tapahtumat vaan saadaan näyttämään ikään kuin luonnollisilta seuraamuksilta. Bilderberg klubista on kirjoittanut ja luennoinut Daniel Estulin.

Euroopan Unionin rakentamista varten perustetun Bilderberg-ryhmän ytimessä on 39 Illuminatin jäsentä, jotka on valittu kolmesta komiteasta, jotka koostuvat kaikista salaisista ryhmistä, joihin Illuminati kuuluu: vapaamuurarit, Vatikaani, jesuiitat ja musta aatelisto. Tämä komitea työskentelee ympäri vuoden Sveitsin toimistoissa. Varjoeliitti teki kaikkensa sen eteen, etteivät heidän suojelemansa oikeat päällikkötason natsit koskaan joutuneet tuomiolle. Natsi-Saksan sotarikossyytteiltä välttyi esimerkiksi pahamainen Klaus Barbie, koska tätä etsittyä sotarikollista suojelivat sekä Yhdysvaltain armeijan tiedustelupalvelu, Counter Intelligence Corps (CIC) ja Saksan viranomaiset. Barbien nimi ilmestyi CIC:n palkkalistalle huhtikuussa 1947, vaikka Barbie oli ollut liittoutuneiden etsintäkuulutettujen luettelossa vielä keväällä 1946. Tämä säästi hänet luovuttamiselta Ranskaan ja hän saattoi asua Saksassa kenenkään häiritsemättä.

CIA:n agenttina vuodesta 1950 lähtien Barbie rekrytoi jäseniä äärioikeistolaiseen Saksan nuorisoliittoon (BDJ), joka myöhemmin kiellettiin. BDJ oli pahamaineisten Gladio NATO:n eurooppalaisten joukkojen saksalainen etujoukkojärjestö. Tämä puolisotilaallinen järjestö, jolla on läheiset siteet äärioikeistolaisterroristeihin, perustettiin suorittamaan sabotaaseja ja salamurhia vihollislinjojen takana Neuvostoliiton hyökkäyksen sattuessa. USA:n avustuksella vuonna 1951 Barbie muutti Boliviaan Klaus Altmannin nimellä niin kutsuttujen "rottalinjojen" kautta. Toisin kuin monet muut Etelä-Amerikan sotarikolliset, Barbie ei vain kadonnut näyttämöltä, vaan nousi Bolivian oikeistolaisten sotilasdiktatuurien viralliseksi neuvonantajaksi. Lyonin teurastajaksi Ranskassa toisen maailmansodan aikana kutsuttu Barbie hyödynsi Lyonissa hankittua kokemusta poliittisen opposition tukahduttamisessa, joita olivat "kuulustelutekniikat", "kidutusmenetelmät" ja "sissien vastaiset taktiikat". René Barrientos Ortunon sotilasjuntan alaisuudessa Barbie nousi kapinanvastaisen sotilaallisen neuvonantajan virkaan vuosina 1964–65, ja hän sai diplomaattipassin vuonna 1966.

Klaus Barbiakin tärkeämpi CIA:lle oli Reinhard Gehlen, joka oli yksi Adolf Hitlerin tiedustelujohtajista, joka vastasi yksinomaan Neuvostoliittoa vastaan ​​suunnatusta vakoilusta. Vuonna 1945 Gehlen tarjosi Yhdysvalloille huomattavan kokemuksensa, asiantuntemuksensa ja arkistonsa Venäjästä ja satelliittimaista vastineeksi koskemattomuudesta sotarikollisen syytteeseenpanosta. Tiedustelupalvelu Saksassa muodosti "Gehlen-järjestön", joka oli Gehlenin entinen verkosto neuvostovastaista vakoilua varten. Länsi-Saksassa sijaitsevasta ja CIA:n rahoittamasta Gehlen-järjestöstä tuli Länsi-Euroopan tehokkain vakoilulaitos.

Vuonna 1979 kenraali Pattonin serkku, kongressiedustaja Lawrence McDonald, perusti Western Goals Foundationin JBS:n tiedusteluverkoston peitejärjestöksi. McDonald johti organisaatiota ennenaikaiseen kuolemaansa asti korealaisen matkustajakoneen KAL 007 pudottamisen yhteydessä vuonna 1983, jolloin hänet oli juuri valittu Robert Welchin seuraajaksi JBS:n puheenjohtajana. Western Goals lopetettiin vuonna 1986 McDonald'sin asemasta käydyn valtataistelun seurauksena. Interhemispheric Resource Center GroupWatchin mukaan, jonka tiedostot ovat saatavilla Public Information Research -tietokannassa, Western Goals oli työskennellyt Reinhard Gehlenin kanssa: McDonald perusti säätiön haarakonttorin Länsi-Saksaan vuonna 1981. Organisaatio, nimeltään American-European Strategy Research Institute, perustettiin 131 982 dollarin piristysruiskeella Yhdysvaltain toimistolta. Tämä luku edusti yli kolmannesta Western Goalsin tuolloisesta toimintabudjetista.[21]

Euroopan yhdentymisen strategiaa vietiin eteenpäin politiikan kulisseissa salaisesti Bilderberg -klubin kokoontumisissa vuodesta 1954 eteenpäin, mutta jo sitä ennen Euroopan maat oli jo Haagin kongressissa vuonna 1948 velvoitettu siihen. Samalla kun Eurooppaa yhdennettiin poliittisesti ja taloudellisesti, politiikan kulisseissa toimi salainen sotilaallinen operaatio, jota johdettiin Lontoosta ja Washingtonista käsin. Salainen operaatio oli nimeltään GLADIO. Se oli käytännössä CIA:n ja MI5:n alaisuudessa toiminut salainen poliisi eli Gestapon tapainen organisaatio, jonka ei tarvinnut noudattaa minkään maan lakeja. Gladio oli koko Länsi-Euroopan alueella ja jopa maailmanlaajuisesti toiminut terroristijärjestö, joka toimi CIA:n ohjauksessa ja sai rahoitusta pimeästi. Koska Naton salaiset armeijat eivät olleet Naton virallisia ja näkyvästi toimivia joukkoja, niitä on turha yhdistää tai rinnastaa täysin Natoon, vaikka organisaatiota on kutsuttu Naton salaiseksi armeijaksi. Naton näkyvä organisaatio tai maiden poliittiset johtajatkaan eivät olleet tietoisia siitä, että Länsi-Euroopan maissa toimi salaisia iskujoukkoja, jotka suorittivat terroritekoja siviiliväestöä kohtaan sekä järjestivät poliittisia salamurhia.

Rooman klubi ja kasvun rajat – teollisuuden alasajo

John Colemanin mukaan yksi keskeinen järjestö maailman ideologiseen ja poliittiseen hallintaan on ollut vuonna 1968 perustettu Rooman klubi. Järjestön perusti italialainen Aurelio Peccei yhdessä Alexander Kingin kanssa. Peccei kutsui USA:n, Ranskan, Ruotsin ja Britannian pääministereitä ja muita vaikutusvaltaisia poliittisia päättäjiä yhdentämään maailmaa ”tieteen” keinoin. Maailmaan tuli luoda tieteellisesti uskottavia uhkakuvia kuten maailmanlaajuisia ympäristöongelmia ja pelko hallitsemattomasta väestöräjähdyksestä. Näistä suurenluokan ongelmista ja uhkakuvista raportoitiin Kasvun rajat -raportissa. Aurelio Peccei oli Fiat autotehtaan edustaja ja johti vuosikymmeniä Atlantin talousinstituuttia. Fiat-yhtiön perustaja ja omistaja Giovanni Agnelli oli vahva mustan italiaisen aateliston edustaja. Pecceillä tiedetään olleen vahva rooli Neuvostoliiton teollisuusprojektien taustalla.

Coleman tuo esille, että erilaiset ”feikit” luonnonsuojeluliikkeet ovat olleet Rooman klubin tavoitteiden mukaista kansalaisaktivismia, jonka tarkoituksena on ollut ajaa länsimaiden teollisuutta alas. Rooman klubi tavoitteena on ollut ajaa teollisuuden kasvu nollaan ja aiheuttaa massatyöttömyyttä. Ketkä sitten ovat Colemanin mukaan Rooman klubin taustalla ja miksi he haluavat ajaa yhteiskunnat alas? Coleman valottaa, että Rooman klubi on ikään kuin salaliiton sateenvarjo, jonka alla toimii angloamerikkalainen finanssieliitti sekä vanha eurooppalainen musta aatelisto Lontoossa, Venetsiassa ja Genevessä. Näillä hallitsevilla suvuilla on niin paljon valtaa, että he voivat yhdistää voimansa hallitakseen talouden suhdanteita tuottamaan taloustaantumaa ja lamaa. Colemanin mukaan:

… sen tavoitteena on lisätä yhteiskuntaelämään sosiaalista ja inhimillistä kärsimystä pehmentämään ihmisiä vastaanottamaan sen mikä on vielä tulossa […] sen pääasiallinen keino on tuottaa työelämästä syrjäytyneitä massoja, jotka tulevat olemaan tulevaisuudessa pelkästään sosiaalitukien varassa eläviä ihmisiä.” tuli tunnetuksi Brittiläisenä imperiumina.

Iso-Britannian Lontoon Cityä kutsutaan "uudeksi Venetsiaksi". Aivan kuten Venetsia oli voimakkain ja rikkain kaikista Pohjois-Italian kaupungeista, Lontoo on nykyään vaikutusvaltaisin globaalin p

ankki- ja rahoitusalan osalta. Toisin sanoen musta aatelisto hallitsee kokonaan Iso-Britanniaa hallitsemalla Lontoon Cityn finanssialuetta sekä kruunutemppeliä. Tässä shakkipelissä Rothschildit ja Rockefellerit ovat matalan tason toimijoita.

Mustalla aatelistolla on avain kaikkeen ajalliseen valtaan. Venetsian mustaa aatelia tutkinut Johnny Circucci on todennut, että mustan aatelin jesuiitat vihaavat Yhdysvaltoja. Jesuiittojen tarkoituksena on ollut vain käyttää hyväksi Yhdysvaltojen sotilaallista voimaa. Jokaisella Euroopan kuninkaallisella ja niin sanotulla aatelistodynastialla on paikkoja 300:n komiteassa, yleensä nimityksen perusteella.

Kiinan Mao oli Yale-yliopiston kasvatti

Tiedossani on tapaus, että eräs suomalainen Kiina-tutkija oli törmännyt ongelmaan, kun oli tutkinut Kiinan ensimmäisen vallankumousjohtajan Sun Yatsenin johtamaa salaseuraa. Kun tutkija oli saanut selville salaseuran saaneen rahoitusta Amerikasta kenties vapaamuurareilta, tutkimukset oli lopetettava. Jotain hämärää täytyy olla tekeillä, kun tiedeyhteisössä ei ole saanut tutkia salaseurojen toimintaa – varsinkaan, jos niiden lonkerot ulottuvat angloamerikkalaiseen verkostoon. Historioitsija Antony C. Sutton on sanonut Kiinan ensimmäisestä vallankumouksesta näin:

Parhaiten dokumentoitu esimerkki Wall Streetin osallisuudesta vallankumouksen tukemisessa on New Yorkin rahoittajaryhmän operaatio Kiinan vallankumouksessa vuonna 1912, jota johti Sun Yat-sen. Vaikka lopullinen Wall Street -koplan saama hyöty on epäselvä, New Yorkin rahoittajaryhmän tavoite ja rooli on kuitenkin dokumentoitu jopa rahoitussummia myöden sekä tiedot yhteistyössä olleesta kiinalaisesta salaseurasta ja lähetyslista hankittavista aseista.[22]

Kiina-tutkijan puheet eivät siis olleet valhetta. Eräs toinenkin poliittisen historian laitoksella tiesi asiasta jotain, mutta kaikesta siitä puhuttiin vain kuiskaillen. Jostain syystä aihetta ei saanut tutkia. Sun Yatsenin vallankumouksessa olivat ainakin Amerikkalainen Westinghouse ja sen monet sisaryhtiöt rahoittajina.

Onko vastaus kenties se, että joidenkin väitteiden mukaan Sun Yat-sen oli kryptojuutalainen, Rothschild-agentti, jonka tehtävänä oli rakentaa keskitetty kiinalainen pankkijärjestelmä, jonka korot virtaisivat Rothschildin kassaan Lontoossa? Sun Yat Sen todellakin perusti laittomasti Kiinan pankkijärjestelmän keskittämisen ja liitti sen Lontoon Rothschildin pankkiin vuonna 1917. Sun Yat-senia kuvataan "vallankumouksen edelläkävijänä" Manner-Kiinassa. Hän toimi Kuomintangin (Kiinan kansallispuolueen) ensimmäisenä johtajana.

Olisiko varjoeliitti jättänyt Kiinan sen jälkeen omilleen? Ei tietenkään. Se huolehti, että Mao Tsetung pääsi valtaan niin kuin oli tarkoituskin.

PsyPolitics -blogin pitäjä Federico Soldani on löytänyt mielenkiintoisen artikkelin, joka todistaa, että Mao oli Yale-yliopiston kasvatti. Yale Daily News (29. helmikuuta 1972), vanhin yliopiston sanomalehti, joka perustettiin vuonna 1878 Yalessa, yhdessä ensimmäisistä amerikkalaisista yliopistoista (1701), etusivulla keskeisen artikkelin yläosassa on kuva Maosta, kiinalaisesta "suuren harppauksen" johtajasta. Yale Daily News kirjoitti:

William F. Buckley ei ollut ainoa Yale-hahmo, joka liittyi presidentin Kiinan-matkaan. Ilman Yalen tukea Mao Tse Tung ei ehkä koskaan olisi noussut hallitsemaan Kiinaa.

Kiinan historian professori Jonathan Spence löysi ensimmäisenä Mao-Tse-Tungin yhteyden Yaleen.

Professori totesi: "Vuonna 1919 Mao, 26, oli Changsassa päätettyään lukion. Hän vieraili Pekingissä ja sai siellä... vakavan johdannon kommunistiseen teoriaan Li Ta-chaon marxilaisessa tutkimusryhmässä.

"Jos hän nyt halusi kehittää mainetta sosialistisissa piireissä, hänen oli löydettävä foorumi näkemyksiensä levittämiseksi...Tässä ratkaisevassa vaiheessa Kiinan Yalen ylioppilaskunta kutsui Maon ottamaan hoitaakseen lehden toimituksen. Mao hyväksyi tehtävän ja muutti opiskelijalehden muotoa: se käsittelee nyt yhteiskuntakritiikkiä ja ajankohtaisia ​​ongelmia ja keskittyy "ajatusten uudelleensuuntaamiseen". Mao matkusti Pekingiin ja opiskeli marxilaista teoriaa. Shanghaissa hän tapasi Ch'en Tu-hsiun (josta tuli myöhemmin Kiinan kommunistisen puolueen johtaja). Maon käskettiin muodostaa kommunistisen puolueen aluehaara, mutta hänellä ei ollut varoja eikä tapaamispaikkaa.

"Jälleen kerran Yale astui sisään", muisteli Spence. "Yale-in-China lääketieteellinen korkeakoulu suostui vuokraamaan hänelle kolme huonetta, joille Mao antoi nimeksi "kulttuurikirjakauppa".

Liiketoiminta kukoistaa ja Mao onnistui kasvattamaan myyntiä sellaisilla kiinalaisilla nimikkeillä kuin "Johdatus Marxin pääkaupunkiin", "Tutkimus uudesta Venäjästä" ja "Neuvostojärjestelmä Kiinassa".

"Maon maine kasvoi, ja tältä pohjalta hän pystyi järjestämään seitsemän sivuliikettä", jatkoi Kiinan historian professori. "Tuotetut voitot käytettiin sosialistisen nuorisojoukon ja kommunistisen puolueen rahoittamiseen." Professori Spence huomautti lisäksi, että kirjakaupan menestyksen vuoksi Mao valittiin yhdeksi Kiinan kommunistisen puolueen ensimmäiseen kongressiin Shanghaissa vuonna 1921. Sieltä oli vain pieni askel yhdeksi kirjakaupan perustajista johtamaan kommunistista liikettä maassaan.

Yale-in-China tukee nyt New Asia Collegea, joka on osa Hongkongin kiinalaista yliopistoa. Sitä ylläpidetään lahjoituksilla ja se toivoo aktiivisesti kiinnostavansa perustutkinto-opiskelijayhteisöä asioillaan."[23]

Yhdysvalloissa tuloverolain astuessa voimaan vuonna 1913 säädetyllä tuloverolailla, samalla säädettiin myös säätiöiden verovapaudesta. Amerikan talouseliittiin kuuluneet miljonäärit perustivat heti säätiöitä, koska ne oli vapautettu verotuksesta. Näin syntyivät Rockefeller Foundation, Ford Foundation ja Carnegie Foundation. Säätiöiden toiminta alkoi siirtyä talouselämän puolelta poliittiseen taustavaikuttamiseen ja lobbaukseen sekä julkiseen mielipidemuokkaukseen sekä tieteellisen julkaisutoiminnan tukemiseen sellaisissa hankkeissa, jotka edistivät valtaeliitin tavoitteita. Varsin pian alkoi herätä epäilys siitä, millaisia hankkeita nämä verovapaat säätiöt alkoivat rahoittaa ja edistää. Rockefeller-säätiön havaittiin vaikuttaneen poliittiseen päätöksentekoon ja ulottaneen valtaansa myös koulutusjärjestelmään ja lääketieteelliseen tutkimukseen ja koulutukseen.

Yhdysvalloissa heräsi epäilys siitä, mitä säätiöt tavoittelivat, koska ne olivat julkisen vallan ulottumattomissa ja olivat salanneet poliittiset päämääränsä. Rene A. Wormserin teos Foundations – Their Power and Influence (1958) on kuvaus Reece-komitean suorittamasta tutkinnasta, kun se ryhtyi tutkimaan yllä mainittujen säätiöiden toimintaa McCarthyn kommunistijahdin aikana 1950-luvulla. Wormser johti tutkintakomiteaa kongressinedustajana. Säätiöiden epäiltiin olleen osa kommunistihautomoita: Vaikka tutkinnan pyrkimyksenä oli paljastaa säätiöiden vallankumouksellinen toiminta tai tuoda päivänvaloon niiden mahdolliset kytkökset vihollisvaltioihin kuten Neuvostoliittoon, sen tulokset olivat kuitenkin kiistattomat: säätiöillä oli rahaa ja vaikutusvaltaa ja ne kykenivät tehokkaasti rekrytoimaan palvelukseensa tutkijoita. Säätiöt myös rahoittivat poliittisia tai yhteiskunnallisia toimijoita Yhdysvalloissa ja ulkomailla. Säätiöt myös tuottivat jo tuolloin erilaisia tutkimuksia ja julkaisuja, joiden tarkoituksena on ollut vaikuttaa päätöksentekoon. Reece-komitean tutkimuksen mukaan Ford-säätiö tuki ja rahoitti Kiinan nuoria vallankumouksellisia, jotka olivat mukana auttamassa Maon Kiinan johtoon vuonna 1949.


Historioitsija Carrol Quigleyn mukaan kommunistien vaikutus IPR:n toimintaan on tunnustettu tosiasia, mutta Wall Streetin suojelus on sen sijaan vähemmän tunnettu tosiasia. IPR oli yksityinen yhdistys, johon kuului kymmenen itsenäistä kansallista neuvostoa kymmenessä maassa, jotka käsittelivät Tyynenmeren asioita. Yhdistyksen rahoitus tapahtui Quigelyn mukaan Wall Streetilta käsin. IPR:tä rahoittivat Carnegie- ja Rockefeller-säätiöt… IPR:n ja American Council of IPR:n päämajat olivat molemmat New Yorkissa ja olivat tiiviisti yhteydessä toisiinsa. Kumpikin käytti noin 2,5 miljoonaa dollaria vuosina 1925–1950, josta noin puolet tuli kummassakin tapauksessa Carnegie-säätiöltä ja Rockefeller-säätiöltä (jotka olivat itse toisiinsa kytkeytyviä ryhmiä, joita hallitsi Morganin ja Rockefeller-Wall Street rahastojen liitto). Suuri osa muista, erityisesti American Councilista, tuli yrityksiltä, ​​jotka ovat läheisesti sidoksissa näihin kahteen Wall Streetin eturyhmään, kuten Standard Oil, International Telephone and Telegraph, International General Electric, National City Bank ja Chase National Bank. Kussakin tapauksessa noin 10 prosenttia tuloista tuli julkaisujen myynnistä, ja tietty määrä tuli tietysti tavallisilta jäseniltä, ​​jotka maksoivat 15 dollaria vuodessa ja saivat IPR:n ja sen American Councilin, Pacific Affairs and Far Eastern Survey aikakauslehdet. Wall Street ja suuret säätiöt antoivat suuria varoja teollisuus- ja tekijänoikeuksille. Aina näillä rahoittajilla ei ollut edes väliä, vaikka järjestöt tuottivat tappiota:

Rahoitusenkelit, joilla lähes kaikilla oli läheiset Wall Street -yhteydet, korjasivat vuosittain kaikki (Kiinan vallankumousta tukevien tahojen) taloudelliset tappiot. Tärkeimmät tunnistettavat lahjoitukset olivat noin 60 000 dollaria Frederick Vanderbilt Fieldiltä 18 vuoden ajalta, 14 700 dollaria Thomas Lamontilta 14 vuoden ajalta, 800 dollaria Corliss Lamontilta (vasta vuoden 1947 jälkeen) ja 18 000 dollaria Leen jäseneltä Higginsonilta Bostonissa, joka näyttää olleen Jerome D. Greene. Lisäksi yksityishenkilöille suunnattiin vuosittain suuria summia tutkimus- ja matkakuluihin vastaavista lähteistä, lähinnä suurista taloussäätiöistä. Ulkoministeriö, Ivy League -koulut ja Wall Streetin rahoittamat tutkijat tukivat IPR-linjaa. Suurin osa näistä Kaukoidän alueella tehdyistä töistä myönnetyistä palkinnoista vaati IPR:n jäsenten hyväksynnän tai suosituksen.

Quigleyn mukaan Kauko-itään suuntautunutta politiikkaa pääsivät tutkimaan ja sen ohjelmia saivat muotoilla vain ne henkilöt, jotka saivat Wall Streetin sponsorointiapua ja jotka nämä rahoittajat hyväksyivät. IPR:n toiminta ei siis ole noudattanut tieteellistä vapautta tai riippumattomuutta.

Lisäksi pääsy julkaisuihin ja suosituksiin akateemisiin tehtäviin suurissa amerikkalaisissa yliopistoissa, jotka ovat kiinnostuneita Kaukoidästä, vaativat samanlaista sponsorointia. Ja lopuksi, ei voi olla epäilystäkään siitä, että Kaukoidän asioiden konsulttityöt ulkoministeriössä tai muissa valtion virastoissa rajoittuivat suurelta osin IPR-hyväksymiin henkilöihin. Henkilöt, jotka julkaisivat, joilla oli rahaa, löysivät työpaikkoja, joita konsultoitiin ja jotka nimitettiin ajoittain hallituksen tehtäviin, olivat ne, jotka suvaitsivat IPR-linjaa. Se tosiasia, että kaikki nämä viestintälinjat kulkivat Ivy Leaguen yliopistojen tai niiden kaltaisten hajallaan olevien yliopistojen kautta, jotka sijaitsivat Appalakkien länsipuolella, kuten Chicagossa, Stanfordissa tai Kaliforniassa, joutuivat kiistatta Morganin vaikutuspiiriin suurten akateemisten lahjoitusten käsittelyssä.

Ehkä kaikkein hätkähdyttävintä Carroll Quigleyn väitteissä on se, että IPR:n linja oli sama kuin Kremlin. Tämän mukaan IPR edisti Kiinan vallankumousta ja se oli myös linjassa Kremlin kommunistien kanssa.

IPR-tutkijat, ulkoministeriö ja Kreml edistävät samaa näkemystä. Ei voi olla epäilystäkään siitä, että IPR:n aktiivisemmat akateemiset jäsenet, professorit ja julkaisijat, joista tuli sen hallintoneuvoston jäseniä (kuten Owen Lattimore, Joseph P. Chamberlain ja Philip C. Jessup Columbiasta, William W. Lockwood Princetonista, John K. Fairbank Harvardista ja muut) ja hallintohenkilöstö (joista tuli aikanaan merkittävin vaikutusvalta sen politiikassa) kehittivät IPR-puolueen linjan. Lisäksi on melko selvää, että tällä IPR-linjalla oli monia yhteisiä kohtia sekä Kremlin Kaukoidän puoluelinjan että ulkoministeriön linjan kanssa samalla alueella. Näiden keskinäiset suhteet tai niiden vaikutus toisiinsa ovat kiistanalaisia. Lopullisia johtopäätöksiä ei tietenkään voi tehdä. Yhdysvaltain politiikkaan käytettiin paljon juonittelua. On selvää, että mukana oli joitain kommunisteja, jopa puolueen jäseniä (kuten Frederick Vanderbilt Field). Lisäksi oli paljon juonittelua sekä IPR-linjan kanssa samaa mieltä olevien auttamiseksi että Yhdysvaltojen hallituksen politiikkaan vaikuttamiseksi tähän suuntaan. Kun Tavistockista lähestyttiin presidentti Kennedyä, on hyvin paljon mahdollista, että nuori presidentti alkoi ilmeisesti tuossa vaiheessa ymmärtää kansainvälisen salaliiton ääriviivat eikä suostunut alistamaan Yhdysvaltoja sellaiseen. Kennedyhän ei ollut varjoeliitin valitsema presidentti. Varjoeliitin suojatti Richard Nixon olisi ollut varmasti suostuvaisempi Tavistockin suunnitelmiin, mutta kansa ei ollut varjoeliitin pahaksi onneksi valinnut Nixonia. Televisioväittelyissä nuori charmikas presidentti oli tehnyt suuren vaikutuksen ja jättänyt hapannaamalta näyttäneen Nixonin varjoonsa. Demokraattisissa vaaleissa kansa pääsi näin ollen yllättämään. Tavistockin lähestyessä Kennedyä, tämä luultavasti ymmärsi tilanteen vakavuuden, mutta hän ei kuitenkaan voinut asiaan enää puuttua, koska hänet murhattiin 22.11.1963. Suomen presidentti Urho Kekkonen tapasi Kennedyn Yhdysvaltain vierailulla lokakuussa 1961. Suomikin oli joutumassa vakavaan kriisiin Kennedyn takia, koska vierailusta seurasi noottikriisi.Kennedy hankki toiminnallaan koko ajan vihamiehiä, koska hän ei ilmeisesti suostunut tekemään veljeskunnan ohjeiden mukaan. Kennedyyn yritettiin vaikuttaa myös seksin kautta. CIA:n operaatio nimeltä Monarch -oli osa MK-ULTRA mielenhallintaohjelmaa. CIA koulutti ja käytti lastenkotilapsia seksiorjina. Yksi tällainen korkeantason seksityöläinen oli Marilyn Monroe. Hollywoodin elokuvateollisuus ja musiikkiala ovat jo alusta alkaen toimineet varjoliitin työkaluna massojen hallinnassa. MI5:n agenttina toiminut John Coleman on kirjassaan The Committee of 300, paljastanut Tavistockin osuutta musiikkiteollisuudessa. Marilyn Monroe oli aikansa ikoni viihdeteollisuudessa, mutta se on vähemmän tunnettu asia, että häntä käytetiin presidentin ohjailuun. Marilynia manipuloivat korkean tason ”mielilääkärit”, jotka kontrolloivat hänen elämänsä kaikkia osa-alueita ja saivat hänet periaatteessa menettämään järkensä. Hänen kuolemansa vain 36-vuotiaana on yksi ensimmäisistä salaperäisistä julkkiskuolemista populaarikulttuurissa. Vaikka monet tosiasiat viittaavat murhaan, se luokitellaan silti itsemurhaksi.

Vaikka monet hänen elämäkerran kirjoittajistaan selittävät Marilynin vaikeudet ”psykologisilla ongelmilla”, hänen elämänsä tosiasioiden yhdistäminen Hollywoodin pimeään puoleen paljastaa jotain paljon synkempää: Marilyn Monroe oli yksi ensimmäisistä julkkiksista, jotka joutuivat CIA:n kehittämän MK ULTRA Monarch -mielenhallinnan piiriin. Trauman ja psykologisen ohjelmoinnin kautta Monroesta tuli varjoeliitin korkean tason seksinukke. Kun Monroen ohjelmointi menetti vaikutuksensa ja hän alkoi hajota, jotkut väittävät, että hänet ”heitettiin pois vapausjunasta”. Se on MK ULTRA -termi, joka kuvaa orjia, jotka tapetaan, kun he eivät ole hyödyllisiä (ja ovat mahdollisesti vaarallisia) hoitajilleen.[24] Hollywoodin satanistina toimi Anthony LaVey. Hän johdatti nuoria näyttelijöitä satanistiseen seksikulttiin. LaVey kuului myös Marilynin lähipiiriin. Marilyn Monroe kuoli 6.8.1962 epämääräisissä olosuhteissa.

Kennedy oli vastaan Vietnamin sotaa. Mutta mikä oli Vietnamin sodan todellinen syy? Sotaa tuki Yhdysvalloissa katolisen kirkon kardinaali Francis Spellman. Epäpyhän sodan uskonnolliset alkusyyt on järkyttävä tarina katolisen "kirkon" roolista Vietnamin sodan käynnistämisessä. Avro Manhattanin kirja vuodelta 1984 Why Did We Go? The shocking Story of the Catholic "Church's" Role in Starting the Vietnam War. Avro Manhattan (1914–1990) oli maailman johtava roomalaiskatolisuuden asiantuntija-auktoriteetti politiikassa. Hän asui Lontoossa ja johti toisen maailmansodan aikana radioasemaa nimeltä "Radio Freedom", joka lähetti ohjelmia miehitettyyn Eurooppaan. Valtavalla kokoelmalla tosiasioita, valokuvia, nimiä ja päivämääriä Manhattan todistaa, että Vietnamin sota alkoi uskonnollisena konfliktina. Hän osoittaa, kuinka Amerikkaa manipuloitiin tukemaan katolista sortoa Vietnamissa oletettavasti taistellakseen kommunismia vastaan. Manhattan selittää kirjassaan, kuinka uskonnolliset pamfletit ja radiolähetykset saivat miljoonan katolilaisen lähtemään Pohjois-Vietnamista ja asumaan katolisen hallinnon alaisuudessa etelässä vallaten buddhalaisten alueet ja kuinka julma vietnamilaisten buddhalaisten vaino johti mellakoihin ja itsemurhiin ja murhapolttoihin kaduilla sekä sen miksi amerikkalaisten sotilas- ja siviilineuvonantajien kirjoittamat raportit tapahtuneesta eivät päässeet Yhdysvaltain presidentille ja vielä sen miksi projekti kostautui ja yhdysvaltalaisten sotilaiden kuoleman jatkuessa Vatikaani teki salaisen sopimuksen Ho Chi Minhin kanssa.

CIA-upseeri E. Howard Hunt sanoi, että katolisen kirkon jesuiitat on maailman suurin tiedustelupalvelu.[25]

Kun presidentti Eisenhower päätti, että Amerikan politiikan Etelä-Vietnamissa pitäisi olla katolilaisten värvääminen, hän kääntyi CIA:n puoleen saadakseen sen tapahtumaan. CIA:n tehtävänä oli rakentaa Yhdysvaltojen tuki Etelä-Vietnamille sympaattisena "katolisena" maana. Propagandakampanjassa käytettiin bestsellerromaania nimeltä Deliver Us From Evil, jonka kirjoitti Yhdysvaltain laivaston merimies (katolinen) nimeltä Thomas Dooley. 

Dooley palveli Etelä-Vietnamissa, ja pitkän ja kiehtovan tarinan lyhentämiseksi CIA auttoi häntä tämän romaanin tuotannossa. Kirjan juonena oli, että kommunistit olivat päättäneet vainota Vietnamin katolilaisia, jotka halusivat vain palvoa Jumalaa. Romaani välitti uskomattoman kauheita kohtauksia katolisten kohtaamasta vainosta: Oli Vietnamin katolisia pappeja, joiden kieli leikattiin irti, kidutettiin oikeilla orjantappurakruunuilla; Kommunistit ottivat kiinni vietnamilaisia koululaisia, kun he kuuntelivat katekismusta ja heitä rangaistiin työntämällä syömäpuikkoja korviin. Nämä tarinat levisivät ja romaanista tuli bestseller. Romaani meni pitkälle osoittaakseen ensin, että ulkomaiset katolilaiset ovat pohjimmiltaan kristittyjä ja Amerikan-mielisiä ja että amerikkalaiset katolilaiset ovat täysin amerikkalaisia, koska he ovat täysin katolisia. Piirtämällä kuvan Vietnamin konfliktista pohjimmiltaan katolilaisten uskonnonvapaussotana, romaanin keskittyminen uskonnonvapauteen kumosi taitavasti perinteisen katolisen vastaisen kritiikin.[26]

Henry Kissinger tiedosto

Toimittaja Christopher Hitchens alkoi paljastaa Henry Kissingerin likaista peliä 2000-luvun alussa.


Tässä videossa haastatellaan Kissingeriä itseään, joka käyttää heti lyömäaseena antisemitismiä Hitchensiä vastaan. Myös Kisingerin avustajana toiminut Alexander Haig on heti hyökkäyskannalla.

https://www.youtube.com/watch?v=8X_dENKsoek

Hitchens kuoli syöpään 15. joulukuuta 2011 vain 62-vuotiaana.


Henry Kissinger on ollut tärkeä agentti kuninkaallisen instituutin ulkomaansuhteiden ja Rooman klubin palveluksessa. Kissingerin rooli Yhdysvaltojen horjuttamisessa kolmen sodan avulla (Lähi-itä, Korea ja Vietnam) tunnetaan hyvin, samoin kuin hänen roolinsa Persianlahden sodassa, jossa Yhdysvaltain armeija toimi palkkasotureina 300:n komitealle tuodessaan Kuwaitin takaisin sen hallintaan ja samalla tehden Irakista esimerkin niin, että muut pienet kansakunnat eivät alkaisi suunnittelemaan omaa kohtaloaan. Libyan Muammar Gaddafi totta kai yritti, mutta se oli turha yritys.

Kissinger myös uhkasi edesmennyttä Ali Bhuttoa, Pakistanin suvereenin valtion presidenttiä. Bhutton "rikos" oli se, että hän suosi ydinaseita maansa puolustukseen. Muslimivaltiona Pakistan tunsi olevansa uhattuna Israelin jatkuvasta hyökkäyksestä Lähi-idässä. Kun Bhutto oli ollut vankilassa, hänet salakuljetettiin pois maasta. Ollessaan vangittuna, hän antoi kirjallisen todistuksen siitä, että Kissinger oli uhkaillut häntä ankarasti: "Teen sinusta hirveän esimerkin, jos sinä jatkat kansakunnan rakentamispolitiikkaasi." Bhutto oli joutunut Kissingerin ja sen hallitseman Rooman klubin kynsiin, kun hän oli alkanut viedä Pakistanin ydinenergiaohjelmaa eteenpäin Pakistanin nykyaikaistamiseksi teollisuusvaltiona, joka 300:n komitean silmissä oli suoraan Kissingerin Pakistanin hallitukselle antamien määräysten vastainen. Se mitä Kissinger teki, kun hän uhkasi Bhuttoa, ei ollut Yhdysvaltain virallinen politiikka, mutta nykyajan Illuminatin politiikkaa. Kun uhkailut eivät tuottaneet tulosta, Bhutto murhattiin vuonna 1979 ulkomaansuhteiden neuvoston edustajana maassa toimineen kenraali Zia ul Hagin toimesta.[27]

Kuka Kissinger oikein oli?

Heinz Alfred Kissinger syntyi 27. toukokuuta 1923 Furthissa Keski-Saksassa, juutalaisen rabbin poikana. Hänen vanhempansa muuttivat Yhdysvaltoihin vuonna 1938 ja Heinzistä tuli Henry. Vuodesta 1943 vuoteen 1945 hän työskenteli Yhdysvaltain tiedustelupalvelussa. Myöhemmin hän opetti valtiotiedettä Harvardin yliopistossa. Kissinger oli saanut koulutuksen professori William Yandel Elliottilta, joka noudatti H. G. Wellsin hulluja ideoita.

Vuonna 1955 hän loi suhteen Nelson Rockefellerin kanssa. Köyhästä juutalaisesta pakolaisesta tuli voimakas hahmo sen ansiosta, että Rockefellerin perhe alkoi käyttää häntä välittäjänä. Vuonna 1956 hänet nimettiin vaikutusvaltaisen Ulkomaansuhteiden neuvoston Foreign Affairs -lehden päätoimittajaksi. Henry Kissinger on juutalaisen vapaamuurariorganisaatio B'nai B'rith:n korkea-arvoinen virkamies. Hän on myös Bilderberg-ryhmän ja Trilateraalisen Komission jäsen. Hän kuuluu Swiss Grand Alpina loosiin ja elitistiseen Bohemian Clubiin, ja hän on Phi Betan Cappa Clubin jäsen, Cosmos Clubin, Federal City Clubin ja Century Clubin jäsen. Kissinger oli presidenttien Richard Nixon ja Georgen Bush Sr. neuvonantaja vuosina 1961, 1969 ja 197. Hän läpäisi sisäisen turvatarkastuksen. Häntä koskevat tiedot antoi ulkoministeriö eikä FBI. Uransa alussa Nixonin neuvonantajana, hän sai Yhdysvaltojen tiedustelupalvelujen hallinnan Yhdysvalloissa.[28]

Vuoden 1946 huhtikuussa Kissinger aloitti opettamisen tiedusteluagenttien koulussa. Tänä aikana hänet värvättiin Neuvostoliiton agentiksi KGB:n toimesta koodinimellä Bor. Kissinger oli joulukuisten pommi-iskujen arkkitehti Hanoissa ja Hai-Phongissa vuonna 1972. Hänestä tuli ulkoministeri presidentti Gerald Fordin alaisuudessa vuonna 1973. Wall Street Journalin mukaan Kissinger auttoi Peter Wallenbergiä Ruotsissa laittomiin vientikauppoihin kommunistiseen Itä-Eurooppaan. Ulkoisesti Kissinger oli liberaali. Liberalismi on kuitenkin pohjimmiltaan vasemmistolainen ideologia. Salt Lake City-Deseret News raportoi 27. maaliskuuta 1970, että Kissingerin nimittämisen presidentti Nixonin kansallisen turvallisuusneuvonantajan virkaan oli järjestänyt Nelson Rockefeller. Henry Kissinger kaatoi Richard Nixonin käyttämällä Watergate-sakandaalia.

Nixon ei kuulunut vapaamuurareihin. Richard Nixonilla oli huonot välit myös Olof Palmen kanssa. Nixon katkaisi diplomaattisuhteet Ruotsiin Palmen takia. Kissinger sai Nobelin rauhanpalkinnon vuonna 1973 (siitä, että antoi kommunistien voittaa Vietnamin sodan).

Kuka aiheutti öljykriisin vuonna 1973?

Henry Kissinger oli vuosien 1973–1974 öljykriisin takana. Hän ajoi läpi suunnitelmansa salaisessa kokouksessa Tukholmassa. Sheikki Yamani, Saudi-Arabian entinen öljyministeri, paljasti asian vuonna 2001. Sheikin mukaan Kissinger järjesti öljyn hinnan nelinkertaistamisen marraskuussa 1973. Sheikki Yamani viittasi Tukholman läheisyydessä toukokuussa 1973 pidettyyn Bilderberg-kerhon vuosikokoukseen. Asia vahvistettiin William Engdahlin kirjassa A Century of War: Anglo-American Oil Politics and the New World Order (1993).[29] Yamani sanoi tuolloin, että hän ”on 100-prosenttisen varma, että amerikkalaiset olivat öljyn hinnan nousun takana. Öljy-yhtiöt olivat tuolloin todellisissa vaikeuksissa, he olivat lainanneet paljon rahaa ja tarvitsivat korkeaa öljyn hintaa pelastaakseen itsensä.” Hän sanoo tulleensa vakuuttuneeksi tästä, koska asia välittyi hänelle Iranin shaahin kautta, joka eräänä ratkaisevana päivänä vuonna 1974 oli huolissaan Saudi-Arabian näkemyksestä, jonka mukaan nousu olisi vaarallinen Opecille, koska se vieraannuttaisi USA:n korkeampien hintojen puolustamiseen. Yamanin mukaan kuningas Faisal lähetti hänet Iranin shaahin luo, joka sanoi: "Miksi vastustat öljyn hinnan nousua? Sitähän he haluavat? Kysy Henry Kissingeriltä - hän on se, joka haluaa korkeamman hinnan."

Yamani väittää, että todiste hänen pitkäaikaisesta uskostaan ​​on äskettäin noussut esiin ruotsalaisella saarella pidetyn salaisen Bilderberg-kokouksen pöytäkirjassa, jossa Britannian ja Yhdysvaltojen viranomaiset päättivät järjestää öljyn hinnan 400 prosentin nousun. Yamani oli Saudi-Arabian öljyministeri vuosina 1962–1986. Tänä aikana hän pakeni salamurhaajaa, joka tappoi kuningas Faisalin, ja selvisi Carlos "The Jackalin" kidnappauksesta.[30]

Joissakin lähteissä todetaan, että kuningas Faisal olisi vaikuttanut maailman talouteen, erityisesti Yhdysvaltoihin, nostamalla öljyn hintoja. Lisäksi toimiin ryhdyttiin Israelia tukevia maita vastaan. Nämä ovat kaksi suurta punaista lippua Yhdysvaltain politiikassa, ja tuolloin CIA luultavasti ajatteli jo keinoja päästä eroon hänestä. On selvää, että Yhdysvallat ei voi suoraan alistaa sellaista maata, etenkään Saudi-Arabian kaltaisen maan johtajaa, joka on strategisesti tärkeä Yhdysvaltain vahvuudelle Lähi-idässä. Heillä ei kuitenkaan ole varaa siihen, että Saudi-Arabian johtaja ajattelee puolestaan ​​ja vielä enemmän vahingoittaa Yhdysvaltain etuja alueella.

Michal Goleniewski paljastaa Kissingerin Neuvostoliiton agentiksi

1960-luvun alussa ilmeni kuitenkin vakava ongelma, johon hän ei ollut varautunut. Länteen loikannut kommunistiagentti paljasti Kissingerin Neuvostoliiton vakoojaksi, koodinimellä Bor. Puolan tiedustelupalvelusta Eversti Michael Goleniewski[31] lähetti kirjeen aliaksella Sniper maaliskuussa 1959 Yhdysvaltoihin, Sveitsin suurlähettiläälle ja paljasti salaisia ​​tietoja, mikä johti SIS-upseerien George Blaken ja Gordon Lonsdalen pidätykseen Englannissa. Molemmat tuomittiin Neuvostoliiton agentteina. Joulun 1960 aikana Sniper itse loikkasi. Hän oli suhteellinen korkea-arvoinen KGB-upseeri, joka paljasti monet neuvostoagentit Iso-Britanniassa. Tiedot tarkistettiin ja vakoilijat pidätettiin. Vähän myöhemmin Goleniewski luovutti luettelon neuvostoagenteista Ruotsissa, minkä ruotsalainen tiedustelu voisi vahvistaa. Ruotsalainen sosialistihallitus ei kuitenkaan sallinut neuvostoagenttien pidättämistä, paitsi yhden vaarallisen petturin, nimeltään Stig Wennerström. Seuraavana vuorostaan ​​olivat Länsi-Saksa, Tanska ja Ranska. Taas kaikki tiedot osoittautuivat oikeaksi ja neuvostoagentit saatiin kiinni. Goleniewski toimitti kaikkiaan 5000 sivua huippusalaista materiaalia sekä 800 sivua Neuvostoliiton tiedusteluraportteja ja 160 mikrofilmiä. Kaikki tiedot olivat oikein. Historioitsija Tim Taten mielestä Goleniwski oli maailman parhain agentti, josta kukaan ei ole kuullut.[32]

Goleniewskille luvattiin Yhdysvaltain kansalaisuus ja työsopimus CIA:ssa, ja MI5 lähetti hänelle kiitoslahjaksi hopea tuopin. 12. tammikuuta 1961 Goleniewski saapui Yhdysvaltoihin. Tällä kertaa hänellä oli erittäin tärkeää tietoa korkean tason vakoojista ja vaati päästä tapaamaan presidentti Kennedyä, mikä evättiin. Sen sijaan hän näki CIA:n päällikön ja paljasti, kuka oli salainen Neuvostoliiton agentti - Harvardin professori ja kansallisen turvallisuuden neuvonantaja Henry Kissinger. Mutta sitten toinen loikkaaja, Anatoli Golitsyn, saapui yhtäkkiä Yhdysvaltoihin ja onnistui vakuuttamaan CIA:n vastatiedustelujohtajan, että "vain hän, Golitsyn, on todellinen loikkaaja ja kaikki muut ovat vääriä".[33] Vastatiedustelujohtajana toimi tuolloin James Angleton, JFK:n murhan peittelijä. CIA reagoi Anatoly Golitsynin ”paljastuksiin” välittömästi. Tosin Goleniewski sai 50 000 dollaria pysyäkseen hiljaa ja hänet karkotettiin siitä lähtien maasta. Kissinger oli niin voimakas B'nai B'rithin jäsen, etteivät he voineet koskea häneen. Anatoly Golitsyn saattaa olla vakoilun historiassa joko täysin feikki tai sitten Kissingerin suojaksi lähetettiin juuri sopivasti yksi loikkari, joka onnistui kääntämään kaiken huomion muualle. Anatoly Golitsyn kirjoitti kirjan New Lies for old, joka ilmestyi ”profeetallisesti” vuonna 1984. Hänen toinen kirjansa oli nimeltään Prestroika Deception.

Golitsyn tuli selittämään James Angletonille, että oli olemassakaksi KGB:tä. Länsi taisteli ulkopuolista vastaan ​​ja luuli selviytyvänsä. Mutta oli olemassa toinen, paljon syvemmälle kaivautuneempi KGB, joka harjoitti pitkäaikaista operaatiota lännen tuhoamiseksi. Toisen KGB:n perustelut menivät seuraavasti. Oli turhaa uhrata Neuvostoliiton resursseja ​​lähettämällä vakooja länsimaisten vakoojien havaitsemiseen ja kiinniottamiseksi. Länsi yksinkertaisesti lähettäisi lisää. Paljon parempi tapa oli saada salaiseen hallintaan lännen suurin tiedustelupalvelu, CIA, värväämällä myyriä sen upseerien joukkoon ja lähettämällä vääriä loikkareita. Nämä väärät ilmiantajat voisivat syöttää CIA:lle väärää tietoa Neuvostoliitosta, ja myyrät voisivat raportoida, kuinka tämä tieto otettiin vastaan. Vähitellen CIA:n käsitys todellisuudesta saattaisi vääristyä sopimaan Neuvostoliiton tavoitteisiin ja CIA itse asiassa joutuisi Moskovan hallintaan. Kun tämä tapahtuisi, kaikista läntisistä vakoojista Neuvostoliitossa ei olisi mitään hyötyä. KGB ohjaisi tiedustelumaailmaa.

Golitsyn väitti Angeltonille, että tämä operaatio oli jo käynnissä ja että länsimainen tiedustelu oli täynnä Neuvostoliiton myyriä. Hän oli liian fiksu väittämään, että koska hänellä oli ollut vain rajoitettu pääsy KGB:n arkistoon ennen loikkaamista, hän ei pystyisi nimeämään näitä pettureita. Golytsinilla ei siis ollut mitään nimiä annettavana kuten oli ollut oikealla loikkarilla nimeltä Goliewski. Golytsin oli kuitenkin ovela - hän sanoi, että jos hän saisi tarkastella CIA:n tiedostoja, hän pystyisi tunnistamaan epäilyttäviä piirteitä, jotka viittaisivat mahdollisesti syyllisiin miehiin. Angleton oli vakuuttunut, ja vuosien mittaan Angletonin vaikutuksen ansiosta läntisessä tiedusteluyhteisössä Golitsyn näki kaikki CIA:n, Britannian SIS:n ja MI5:n sekä Ranskan SDECE:n ja DST:n tiedostot. On sanottava, että Golitsyn onnistui tarjoamaan vihjeitä, jotka auttoivat tunnistamaan sellaisia ​​vakoojia kuin Admiralty-virkailija William John Vassall; Georges Paques, ranskalainen upseeri Natossa; ja Hugh Hambleton, kanadalainen professori. Mutta vaikka hän väitti, että CIA:ssa täytyy olla myyriä, hän ei koskaan löytänyt sellaisia. Sen sijaan vuosien mittaan hänen epäiltyjen luettelonsa lännessä muuttui yhä raivokkaammaksi. Heihin kuuluivat Harold Wilson, Olof Palme, Willy Brandt, Armand Hammer, Averell Harriman, Lester Pearson ja Henry Kissinger. Heidän joukossaan olivat myös kaikki hänen jälkeensä tulleet Neuvostoliiton loikkarit. Nämä miehet oli lähetetty, Golitsyn sanoi, häpäisemään häntä, koska KGB tiesi, kuinka vaarallinen hän oli heidän yleissuunnitelmalleen.  Golitsyn aiheutti sen, että pari vuosikymmentä CIA:n sisältä etsittiin myyriä ja soluttautujia, joita ei sitten ollutkaan. Todelliset loikkarit eivät päässeet enää läpi CIA:han, koska heitä epäiltiin kaksoisagenteiksi.

Kissinger sen sijaan sai jatkaa haitallista toimintaansa. Kissinger oli lähettänyt kaikki salaisimmat tiedot suoraan osoitteeseen Neuvostoliitto. Tämä kuitenkin vuoti CIA:lta ja päätyi oikeistolaisen lehdistön tietoon. The American Opinion paljasti Kissingerin salaisuuden huhtikuussa 1975 ja maaliskuussa 1976. Kaiken tämän oli vahvistanut historioitsija Ladislav Bitman kirjassaan KGB: Soviet Misinformation.[34]

Neuvostoliiton agentti Victor Louis vieraili avoimesti Henry Kissingerin luona Valkoisessa talossa 13. marraskuuta 1971.[35] Anatoli Filatov, joka työskenteli Neuvostoliiton ulkoministeriössä, värvättiin (houkutettiin seksuaaliseen ansaan) vuonna 1970-luvun alussa CIA:han Algeriassa. Hänen kauttaan CIA sai erittäin arvokkaita salaisuuksia Moskovasta. Kerran he saivat haltuunsa kopion Neuvostoliiton Washingtonin-suurlähettilään Anatoli Dobrynin (itse asiassa Gutman) kirjeestä, jossa Kissinger paljastetaan Neuvostoliiton agentiksi. Korkea-arvoinen vapaamuurari David Aaron, joka työskenteli CIA:lle ja oli samalla presidentti Jimmy Carterin neuvonantaja, teki kaikkensa suojellakseen "veljeään" Kissingeriä paljastumiselta. Hän halusi rankaista Filatovia Kissingerin tietojen antamisesta. Hän paljasti Filatovin amerikkalaisten agentiksi romanialaisen diplomaatin kautta. Filatov pidätettiin Moskovassa, ja teloitettiin nopeasti. Se muuttui suureksi skandaaliksi Yhdysvalloissa, mutta Kissinger oli jälleen kerran pelastettu. Vapaamuurari David Aaron petti maansa pelastaakseen korkea-arvoisen vapaamuurarien veljen paljastumiselta ulkomaiseksi agentiksi. Kissingerin tapaus vaiettiin. David Aaronia ei koskaan rankaistu kauheasta rikoksesta. Ulkoministerinä ollessaan Henry Kissinger varmisti, että kaikki tunnetut antikommunistit erotettiin ulkoministeriöstä. Kissinger ei voinut sietää antikommunisteja, ei edes vitsinä.[36]

4. maaliskuuta 1982 amerikkalaisella televisioasemalla Channel Eleven väitettiin, että entinen ulkoministeri Kissinger oli ollut seksuaalisesti tekemisissä nuorten poikien kanssa. Tämän kuultuaan ihmisoikeusaktivisti Ellen Kaplan kysyi Henry Kissinger kadulla: "Herra Kissinger, onko se totta, että te makaatte nuorten poikien kanssa Hotel Carlylessa?" Kissingerin vaimo Nancy yritti kuristaa Ellen Kaplania, joka ilmoitti tapauksesta poliisille ja Nancy Kissinger pidätettiin murhan yrityksestä. Ellen Kaplan kuului Lyndon LaRouchen aktivisteihin. Huhuja ilmeisesti liikkui siitä, että Henri Kissinger olisi pedofiili, joka hyväksikäytti nuoria poikia. Kuulostaa varmasti loan heittämiseltä, jolle ei löytyisi mitään todellisia perusteita. Melkein parikymmentä vuotta tuon tapauksen jälkeen, jonkinlainen uutispommi olisi voinut räjähtää Kissingerin ympärillä velloneiden huhujen ympärillä, jos media olisi uskaltanut ottaa esille Brice Taylorin kirjan, joka ilmestyi vuonna 1999. Brice Taylorin omaelämäkerrallinen kertomus Thanks for the Memories: The Truth Has Set Me Free! the Memoirs of Bob Hope's and Henry Kissinger'S mind-Controlled Slave (1999) Brice on tarina Taylorin henkilökohtaisesta kokemuksesta ja se paljastaa piilotetun agendan, rituaalin väärinkäytön ja mielenhallinnan. Se jakaa hänen muistonsa lapsuuden ajan ehdollistamisesta ja manipulaatiosta, jota Bob Hope ja Henry Kissinger käyttivät tehdäkseen hänestä mielenhallinnan seksiorjan aina aikuisikään asti. Brice Taylor on todistanut saman asian, kuin muutkin MK-ultra seksiorjat. Kyseessä on ritualistinen sex magic, joka vie eteenpäin uuden maailmanjärjestyksen agendaa.[37]

Kun Uusi maailmanjärjestys pannaan täytäntöön, maailma tulee olemaan hyvin erilainen, lupasi vapaamuurari Henry Kissinger lausunnossaan: "Niitä ei ole enää niin paljon jäljellä, mutta kaikki on paljon paremmin ihmisille."

Taylorin kirja on tarina ihmisrobotin luomisesta, tarina, joka on niin hämmentävä ja törkeä, että se on melkein liian kauhistuttava sanoiksi. Pienenä tyttönä Brice Taylor (salanimi) joutui jatkuvien traumojen, kuten useiden ja jatkuvien raiskausten kohteeksi hänen isänsä toimesta, joka myös käytti häntä lapsiprostituutioon ja lapsipornografiaan.

"Isäni suoritti vuosien ajan erilaisia ​​raakoja rituaalityyppisiä fyysisiä ja psyykkisiä pahoinpitelyjä", hän kirjoittaa, "joihin kuului kaappeja, häkkejä ja arkkuja, kun minulle kerrottiin, että minut jätettiin kuolemaan; lähellä hukkumista; eristäytymistä; neuloja työnnetty sisään herkillä kehon alueilla, ruoka- ja unenpuute; sähköshokki sähköjohtojen, hitsauslaitteiden ja karjatukien kautta; lääkehoito; kehittynyt hypnoottinen ja elektroninen ohjelmointi..." Hänet pakotettiin myös osallistumaan kiduttaviin rituaaleihin ja orgioihin. Sitten hänet "myytiin" orjahuutokaupassa.

"Mielenhallinnan orjien markkinoiden elitistit osallistuvat huutokauppoihin, jotka näyttävät aluksi lasten muotinäytöksiltä ja etenevät sitten striptease-esityksiin", hän kirjoittaa. "Olen esiintynyt monissa näytöksissä ennen kuin minut todella "sponsoroitiin" tai myytiin."

Hänen "omistajansa" oli Taylorin mukaan maailmankuulu julkkismies Bob Hope itse. Myöhemmin hän huomasi, että hänen toinen "sponsori", jota hän oppi kutsumaan "Charlie-sediksi", oli Charles L. Horn, Federal Cartridge Companyn omistaja, joka myöhemmin rahoitti Olin Foundationin, jossa hän toimi presidenttinä. Charlie puolestaan esitteli hänet fyysisesti Henry Kissingerille, joka jatkoi mielenhallintaohjelmointiaan valmistellessaan häntä myöhempään käyttöön "mielen tiedostonaan", joka oli ohjelmoitu valokuvamuistilla toimimaan ihmisen henkilökohtaisena tietokoneena, jossa on vain Kissingerin saatavilla olevia luokiteltuja ja muita valtion tiedostoja.[38]

Lähteet:

---

[1] Sklar 1980, 4. Trilateralism: Managing dedendence and democracy – an Overview. Sklar on amerikkalainen vasemmistolainen politiikan toimittaja, joka tunnetaan kriittisyydestään kapitalistista järjestelmää kohtaan.

[2] https://www.historytoday.com/archive/history-matters/assassination-walther-rathenau

https://wilsonswordsandpictures.com/tag/freemasonry/

[3] William Greider The Secrets of the Federal Reserve 1987, 299. John Birch Societya edustava James Perloff väittää kirjassaan The Shadows of Power (1988), että vuosien 1923–1929 aikana Federal Reserve sai aikaan pörssikeinottelun lisäämällä rahamarkkinoille katteetonta paperirahaa.; A.W. Mullineux International Banking and Financial Systems 1987, 9-10. 

[4] https://www.theguardian.com/world/2004/sep/25/usa.secondworldwar

[5] https://archive.org/details/TheRoundTableMovementPastAndFuture1913/mode/2up

[6] Thomas Pettersson Epätodennäköinen murhaaja - Skandia-miehen tarina Palmen murha ja tärvelty poliisitutkinta 2021, 9.

[7] John Coleman The Conspirators´Hierarchy 1992, 3.

[8] https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/han-vihasi-palmea-stieg-larssonin-muistiinpanoihin-perustuva-kirja-paljastaa-taysin-uuden-epaillyn-olof-palmen-murhaan-salaliitossa-mukana-afrikkalaisagentit-ja-ruotsin-aarioikeisto/7150460

[9] https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/355b4456-9932-4100-b0d3-c608200ef39b

[10] Pekka Numminen Olof Palmen murhasta uusi tärkeä johtolanka. Jäljet johtavat Etelä-Afrikkaan ja Ruotsin äärioikeistoon. IL https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/a2166b3f-b182-49fa-9b03-edfed87173e8 

[11] https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/3603b9ba-574b-45a3-8557-a01c06fed0ce

[12] https://www.is.fi/tv-ja-elokuvat/art-2000006007785.html

[13] Ganser 2009, 105.

[14] https://www.unofficialroyalty.com/assassination-of-carlos-i-king-of-portugal-1908/

[15] Wikipedia. https://en.wikipedia.org/wiki/Alfredo_Lu%C3%ADs_da_Costa

 

[16] Ganser 2009, 159

[17] Ganser 2009, 27.

[18] https://www.dailymail.co.uk/news/article-1179902/Revealed-The-secret-report-shows-Nazis-planned-Fourth-Reich--EU.html

[19] Monroen doktriini oli Yhdysvaltain 5. presidentin James Monroen vuonna 1823 julkaisema doktriini, joka määritteli Yhdysvaltain ulkopolitiikan kehykset pitkäksi aikaa. Isolationismi eli eristäytyminen tarkoitti sitä, että Yhdysvallat pysyisi erillään muiden maiden sodista ja keskittyisi vain huolehtimaan omasta maastaan.

[20]Hän on Duke ja Kent State -yliopistojen maisteri (1958–59) ja tohtori (Miamin yliopisto 1962). Hän on opettanut Kalifornian yliopistossa (1965–1994). Neljä hänen kirjaansa kuuluu 50 myydyimmän sosiologian kirjan joukkoon vuosina 1950–1995: Kuka hallitsee Amerikkaa? (1967, nro 12); The Higher Circles (1970, #39); The Powers That Be (1979, #47); ja kuka hallitsee Amerikkaa nyt? (1983, nro 43). Viime aikoina hän on kirjoittanut kirjan The Corporate Rich and the Power Elite in the Twentieth Century: How They Won and Why Labour and Liberals Lost (2020); Diversity in the Power Elite (3. painos, 2018, Richard L. Zweigenhaft); Kuka hallitsee Amerikkaa? The Triumph of the Corporate Rich (7. painos, 2014); Liberaalisen valtakauden myytti: Yritysten ylivalta suuresta lamasta suureen taantumaan (2013); Uudet toimitusjohtajat (2011, Richard L. Zweigenhaft); Class and Power in the New Deal (2011, Michael Webberin kanssa); ja The Leftmost City (2009, Richard Gendronin kanssa).

[21] https://www.jesus-is-savior.com/False%20Religions/Illuminati/jbs.htm

[22] Antony C. Sutton Wall Street and the Rise of Hitler 1974, 51.

[23] https://psypolitics.org/2020/07/05/the-political-career-of-mao-yale-and-the-reorientation-of-thought/

[24] https://vigilantcitizen.com/vigilantreport/the-hidden-life-of-marilyn-monroe-the-original-hollywood-mind-control-slave-part-i/

[25] YouTube: CIA-upseeri E. Howard Hunt sanoo, että jesuiitat maailman suurimmasta tiedustelupalvelusta. https://www.youtube.com/watch?v=qq6eNyhJ99Y

[26] Michael Graziano Law and Order Catholicism in the Vietnam War 18.3. 2022

https://politicaltheology.com/law-and-order-catholicism-in-the-vietnam-war/

[27] John Coleman The Conspirator´s Hierarchy 1991, 9.

[28] Kissingerin taustatiedot on Jüri Linan kirjasta The Architects of Deception 2005. Linan käyttämät lähteet Frank Capell Henry Kissinger: The Soviet Agent, Cincinnati, 1992,9, 29. Gary Allen Kissinger The Secret Side of the Secretary of State Seal Beach, California, 1976, 18. Gary Allen The Rockefeller File, Seal Beach, California, 1976, 176. 

[29] http://www.engdahl.oilgeopolitics.net/1973_Oil_Shock/1973_oil_shock.html

[30] The Guardian The Observer Business 14.1.2001.

[31] https://www.thehistoryreader.com/historical-figures/michal-goleniewski-the-best-cold-war-spy-youve-never-heard-of/

[32] https://www.thehistoryreader.com/historical-figures/michal-goleniewski-the-best-cold-war-spy-youve-never-heard-of/

[33]Donna Ferguson Spy who got the cold shoulder: how the west abandoned its star defector The Observer 23.5.2021

https://www.theguardian.com/world/2021/may/23/spy-who-got-the-cold-shoulder-how-the-west-abandoned-its-star-defector

[34] Jüri Lina The Architects of Deception 2005.

Ladislav Bitman KGB: Soviet Misinformation. New York, 1985, s. 54–55.

[35] John Barron, KGB, Tel Aviv, 1978, s. 230

[36] Jüri Lina The Architects of Deception 2005. Linan tiedot perustuvat: Gary Allen, Kissinger: The Secret Side of the Secretary of State, Seal Beach, California, 1976, p. 129

[37] https://www.youtube.com/watch?v=Qp0l5De_8iM

[38] Uri Dowbenko Offline Illuminatio -sivusto

http://www.umsl.edu/~thomaskp/offline4.htm