Miksi Kolumbus etsi meritietä Intiaan?
Vanhat legendat elävät: Uusi Atlantis ja Amerikan manner
Salaseuroissa oli odotettu, että jonain päivänä merestä nousisi vielä tuo muinainen Atlantis. Kun Amerikan manner löytyi yllättäen vuonna 1492, se oli ruusuristiläisille kuin Atlantis, joka ”nousi” merestä. Mutta tiesitkö Amerikan mantereen löytäneestä Kolumbuksesta sen, että Baconilla ja Kolumbuksella oli jotain yhteistä? Ensinnäkin Kolumbus osasi salakirjoitusta. Salaseuran kautta tämä salakirjoitusmenetelmä siirtyi Baconille.
Kolumbus etsi marrano-juuutalaisille uutta kotimaata
Francis Bacon oli vakuuttunut siitä, että oikein uudistettu luonnonfilosofia olisi avainasemassa poliittisen imperiumin rakentamisessa, laajentamisessa ja hallinnassa. Tämä tieteen artikulaatio ja valtakunta on viitattu useaan otteeseen Baconin-tutkimuksessa. Jotkut näistä ovat väittäneet, että iberialaiset vaikutteet ja inspiraatiot ovat jäljitettävissä Baconin tieteellisissä ideoissa, erityisesti Uudessa Atlantiksessa, jossa yhteydet espanjalaiseen menneisyyteen tulivat näkyvämmiksi. Tämä "Espanjalainen yhteys" on herättänyt varhaisessa vaiheessa kasvavan stipendin huomion nykyaikaisessa Iberian tieteentutkimuksessa. Useat tutkijat, kuten J. Pimentel, J. Cañizares Esguerra ja A. Barrera Osorio ovat korostaneet Baconin ohjelman iberialaista taustaa säilyttämällä sen keisarillisen Espanjan tieteellisiä instituutioita ja käytäntöjä sekä siihen liittyviä ideoita ja mielikuvia tieteellisiin tuotoksiin ja matkakirjallisuuteen. Ne olivat Baconin mielessä, kun hän suunnitteli ideaansa tiede. (UTOPIAN SCIENCE AND EMPIRE. NOTES ON THE IBERIAN BACKGROUND OF FRANCIS BACON’S PROJECT https://philarchive.org/archive/MANUSA)
Baconilla oli siis yhteydet Espanjaan. Siellähän tämä salaseura alumbradot toimikin vilkkaasti. Kun salaseuran ytimessä olleet temppeliherrat oli heitetty ulos Ranskasta vuonna 1307, hehän olivat pääosin päätyneet Brittein saarille ja varsinkin Skotlantiin, mistä onkin peräisin vapaamuurarien skottilainen riitti. Ruusuristiläisyys toimi temppeliherrojen uutena peitejärjestönä. Ruusuristiläiset pitivät yhteyttä Espanjan ja Britannian salaseuran kautta. Kolumbus oli ruusuristiläinen.
Temppeliherroilla oli kenties eräs salaisuus, jonka he olivat ehkä löytäneet Jerusalemista muinaisen Salomonin temppelin alta kätkettynä. Se ihmeellinen "taikasampo" olikin Liiton arkki, jonka israelilaiset olivat rakentaneet Mooseksen Jahvelta saamien ohjeiden mukaan. Liiton arkki ei ollut vain mikä tahansa puinen arkku, vaan kullalla päällystetty monitoimikone, koska se:
"oli mahtava jumalallinen ase, joka ilmeisesti säteili sähköpurkauksia, joka kykeni lyömään sähköiskuja niihin, jotka koskettivat sitä rangaistukseksi (kuten Davidin kaartin päällikkö, Oza), se aiheutti tärinää (ultraääni?) soveltuva sotalinnoituksia hajottamaan ja kaatamaan puolustusmuurit (kuten Jerikon seinät) ja tuotti salaperäisiä nesteitä, jotka aiheuttavat haavaumia ja haavoja (säteilyvaikutus?) ja aiheuutti Israelin vihollisten ruumiit (kuten filistealaisten tapauksessa). Arkin avulla kykeni myös levitoimaan ja säteilemään valonsäteitä ja Pentateukin eli Mooseksen kirjoitusten avaaminen Arkin kautta (samoin kuin salaperäinen Urim ja Thummim työnnettynä hänen rintakilpeensä) israelilainen pappi pystyi jopa vuoropuheluun Jumalan kanssa ...Teknologinen kohde tai ei, oliko se kadonnut arkki, jota temppeliherrat etsivät? Laurence Gardner on vakuuttunut tästä (katso The Secrets of the Lost Ark, Laurence Gardner, Newton & Compton, Rooma 2004), jonka mukaan vuonna 1227 Temppelin ritarikunta sai sen lopulta haltuunsa, siirtäen sen sitten salaa Eurooppaan ja kätkeäkseen sen salaiseen maanalaiseen paikkaan lattian alle Chartren katedraalissa Ranskassa. (Domizio Cipriani 2019:TEMPLARS AND ROSICRUCIANS THE INNER AND SECRET PARTOF THE TEMPLE ORDER The Brotherhood of the old Rose+Croix)
Kummallinen yhteensattuma, että Ranskan vallankumoukselliset yrittivät räjäyttää kyseistä katedraalia räjähteillä. Oli niin tai näin, Liiton arkilla on luultavasti jotain tekemistä maailman herruuden kanssa.
Mutta palataanpa siihen tilanteeseen, kun juutalaiset heitettiin ulos Espanjasta vuonna 1492, oli selvää, että heidän oli nopeasti etsittävä uutta asuinsijaa. Osa juutalaisista kääntyi katolisuuteen mutta vain ulkonaisesti. Nyt täytyy todella ihmetellä. että miksi ihmeessä espanjalaiset ja myös portugalilaiset olivat niin suivaantuneita juutalaisiin? Olivatko he todella niin antisemiittejä vai mistä oli kysymys? Kyllä näiden juutalaisten on täytynyt tehdä jotain sellaista, mikä ei ollut sopivaa.
Simon Weisenthalin kirjassa "Toivon purjeet" väitetään, että Kolumbuksen matkan motiivina oli halu löytää turvasatama juutalaisille heidän karkotuksensa vuoksi Espanjasta. Samoin Carol Delaney, Stanfordin yliopiston kulttuuriantropologi, päättelee, että Kolumbus oli syvästi uskonnollinen mies, jonka tarkoituksena oli purjehtia Aasiaan hankkimaan kultaa rahoittaakseen ristiretkeä Jerusalemin takaisin ottamiseksi ja juutalaisten pyhän temppelin jälleenrakentamiseksi. Kolumbuksen päivinä juutalaiset uskoivat laajalti, että Jerusalem oli vapautettava ja temppeli rakennettava uudelleen Messiaan tulemista varten.
Tutkijat viittaavat päivämäärään, jolloin Kolumbus lähti purjehtimaan, lisätodisteena hänen todellisista motiiveistaan. Hän aikoi alun perin purjehtia 2. elokuuta 1492, päivä, joka sattui osumaan samaan aikaan juutalaisten Tisha B'Avin juhlapäivän kanssa, mitä vietettiin sen merkiksi, että Jerusalemin ensimmäinen ja toinen pyhä temppeli tuhoutui. Kolumbus lykkäsi tätä alkuperäistä purjehduspäivää yhdellä päivällä välttääkseen juhlapäivän alkamisen, jota juutalaiset olisivat pitäneet epäonnisena päivänä purjehtimiseen. (Sattumalta tai merkittävällä tavalla hänen matkapäivänsä oli juuri se päivä, jolloin juutalaisille annettiin lain mukaan mahdollisuus kääntyä, lähteä Espanjasta tai tulla tapetuksi.) Kolumbuksen matkaa ei rahoittanut, kuten yleisesti uskotaan, kuningatar Isabellan syvät taskut, vaan kaksi juutalaista käännynnäistä ja toinen huomattava juutalainen. Louis de Santangel ja Gabriel Sanchez lainasivat omasta taskustaan 17 000 dukaatin korottoman lainan auttaakseen matkan maksamisessa, samoin kuin Don Isaac Abrabanel, rabbi ja juutalainen valtiomies. Itse asiassa kaksi ensimmäistä kirjettä, jotka Kolumbus lähetti takaisin matkaltaan, eivät olleet Ferdinandille ja Isabellalle, vaan Santangelille ja Sanchezille, kiittäen heitä tuesta ja kertoen heille, mitä hän oli löytänyt.[1]
Juutalaisvaino ja Espanjan Alumbradot 1500-luvulla
Taustalla oli Espanjan ja Portugalin päätös
kieltää juutalaisuus 31.3.1492. Tämä päätös pakotti juutalaiset kääntymään
katolisuuteen tai heidät karkotettiin. Monet juutalaiset kääntyivät ulkoisesti
katolisuuteen, mutta harjoittivat judaismia ja talmudia salassa. Näitä
salajuutalaisia alettiin kutsua marranoiksi, mikä tarkoittaa sikaa. Kolumbus
oli todennäköisesti salaisesti juutalainen. Kolumbuksen tukijana toiminut Louis de
Santangel toimi kuningas Ferdinand II:n ja kuningatar Isabella I:n
huoltovarmuuskeskuksen sihteerinä, joten hän vastasi kuningaskunnan puolesta myös
rahoituksesta.[2]
Jewish Virtual Libraryn mukaan toinen Kolumbuksen rahoittajista oli Gabriel
Sánchez, joka oli alun perin nimitetty Aragonian rahastonhoitajana toimineen veljensä
Luisin avustajaksi ja jota hän myöhemmin seurasi. Inkvisiittori Pedro de
Arbuésin murhan jälkeen vuonna 1485 Gabrielin veljiä Juan de Pedroa, Alonsoa ja
Guillénia syytettiin osallisuudesta murhaan, mutta syytteistä luovuttiin
myöhemmin.[3]
Juutalaisten omien legendojen mukaan Espanjaan Iberian niemimaalle alkoi muuttaa juutalaisia jo ensimmäisen juutalaisten temppelin tuhon aikaan, kun Babylonian kuningas Nebukadnessar lähetti ystävälleen Espanjan kuninkaalle juutalaisia orjiksi. Juutalaiset nimittivät asuinalueensa Espanjassa Iberniaksi (Hibernia=Hebrea). Ibernian juutalaisia kutsuttiin, myös sefardijuutalaisiksi, koska Sefard oli juutalaisten antaman nimitys alueelle. Espanjan ja Portugalin kuninkaalliset päättivät toimittaa tämän pakkokäännyttämisen 1400-luvun lopulla taloudellisista syistä, koska juutalaisilla oli runsaasti varallisuutta. Marranot toiselta nimeltä myös Alumbradot joko kääntyivät ainakin näennäisesti katolilaisuuteen tai pakenivat maasta. Osa päätyi Afrikkaan ja osa Hollantiin.
Yksi tunnetuimmista Alumbradoista on
Ignatius Loyola, josta tuli jesuiittajärjestön perustaja. Alumbrado on espanjaa
ja tarkoittaa valaistunutta eli illuminated, joten tämä espanjalainen salaseura
oli myös osa illuminatia. Tiedetään, että kun Loyola opiskeli Salamancassa
(1527) hänet tuotiin kirkollisen toimikunnan eteen syytettynä sympatiasta
Alumbradosia kohtaan, mutta hän pakeni maasta. Muut Alumbradot eivät olleet
niin onnekkaita, koska katolisen kirkon inkvisitiolaitos vainosi, ruoskitti ja
vangitsi lakkaamatta Alumbradoja. Vuonna 1528 hän päätti ilmoittautua Pariisin
yliopiston taiteiden ja teologian tiedekuntaan. Pitkän seitsemän vuoden
opiskelunsa aikana Ignatius houkutteli hengellisiin harjoituksiinsa ja
apostolisiin ihanteisiinsa ryhmän opiskelijoita, joista tuli hänen
uskonnollisen tehtävänsä kumppaneita.
Alumbradot uskoivat, että oli mahdollista
saavuttaa sellainen yhteyden tila Jumalan kanssa, jolloin voi vapaasti ryhtyä
syntisiin tekoihin ja ilmaista seksuaalisia halujaan vapaasti. Hekin uskoivat
eräänlaiseen suoraan ilmoitukseen Jumalasta, jonka kautta he saattoivat itse
asiassa saada suoran yhteyden hänen kanssaan. Loyolan hengelliset harjoitukset
askeettisessa ympäristössä ruumiin kurituksen myötä saivat aikaan
initiaatioprosessissa mielentilan muutoksia. Tekniikat muistuttavat hypnoosia.
Toisaalta ne näyttävät käytännössä aiheuttaneen samankaltaisen lopputuloksen
kuin MK-ultra mind control ohjelmassa. Ihmisen oma tahto murtuu ja
tilalle tulee kontrolloitu tunteeton robotti, joka tekee kaiken, mitä
käsketään.
Kerran, kun Ignatius Loyola saarnasi kadulla,
kolme naista, joita inkvisitio oli tutkinut Alumbradosiin kuulumisesta, alkoi
kokea epäilyttäviä hurmioituneita tiloja: "Yksi kaatui järjettömästi,
toinen kierteli toisinaan maassa, toinen oli nähty kouristuksia tai vapisevana
ja hikoilevana ahdistuksesta." Inigo itse oli vangittu, koska hänet
epäiltiin Alumbradoksi, mutta hänet vapautettiin lopulta ilman syytettä. Se on
epäilyttävää, koska tällaista toimintaa on historiallisesti pidetty merkkinä
demonisesta riivaamisesta. Se tosiasia, että Inigo kykeni saamaan aikaan
eräänlaisen kaikuvan demonisen vallan näissä kolmessa Alumbrado-naisessa,
osoittaa, että hän itse todennäköisesti toimi demonisen valtakunnan impulssien
ja hallinnan alaisena.
Jumaluusopista tohtoriksi väitellyt Alastair
Hamilton esittelee vuonna 1992 julkaistussa kirjassan Heresy and Mysticism
in Sixteenth-Century Spain: The Alumbrados Espanjan inkvisition tutkiman ja
tuomitseman Alumbradoksen, valaistuneiden, kiehtovan historian. Näitä eri Alumradosryhmiä,
vaikkakin erilaisia, pidettiin tuolloin osana yhtä harhaoppia. Ensimmäinen,
joka tunnetaan nimellä Toledon Alumbrados, kehitti opin, joka muistutti
läheisesti protestantismia. Myöhemmät Etelä-Espanjasta löydetyt liikkeet
vääristelivät suurten espanjalaisten mystikkojen opetusta ja antautuivat irstailuun
ja hurmioituneeseen palvontaan. Espanjan inkvisitio, jonka asiakirjoihin tämä
tutkimus suurelta osin perustuu, tutki ensin Alumbradot, koska niin monet
heistä olivat conversoja, kääntyneiden juutalaisten jälkeläisiä, joiden kristinuskon
puhtautta epäiltiin. Myöhemmin inkvisiittorit käyttivät alumbradismo-syytöstä
hyökätäkseen muita liberaaleja vastaan ja herätti voimakkaita keskusteluja
keisarillisessa hovissa ja espanjalaisissa yliopistoissa.
Hamilton käsittelee Espanjan suuren kardinaalin ja
Jimenez de Cisnerosin kannustamaa innostuksen henkistä ilmapiiriä, jossa
Toledon Alumbrados kukoisti ensimmäisen kerran. Hän tarkastelee Alumbradoiksi
syytettyjen uskomuksia ja tapaa, jolla syytöksiä käytettiin halveksimaan paljon
laajempaa älymystöä. Ensimmäinen englanninkielinen tutkimus, jossa
tarkastellaan kaikkia eri Alumbrado-liikkeitä vuosien 1510 ja 1630 välillä, se
esittelee myös Espanjan kirkonhistorian merkittäviä tapahtumia, mukaan lukien
Erasmus-kirjoitusten vastaanottaminen, jesuiittojen nousu ja ensimmäiset
reaktiot Alumbradon kirjoituksiin. mystikot, kuten Pyhä Teresa Avilalainen.
Illuminati muodostaa vapaamuurarilaitoksen ylimmät ja salaisimmat asteet. Vapaamuurarilaitos on Lähi-idässä vuosituhansien aikana kehittynyt mysteeriuskonto, jossa palvotaan korkeinta voimaa, Suurta Universumin Luojaa (Great architect of the Universe). Symbolina vapaamuurareilla on harppi ja kulmaviivain, jossa keskellä on G-kirjain, joka symboloi tuota suurta universumin arkkitehtia. Toisena symbolina on kaikennäkevä silmä. Se kuvaa Illuminatia, koska se on valtapyramidin salattu sisäpiiri.
Britannian kuninkaalliset kuuluvat
vapaamuurarilliseen enemmän tai vähemmän salaiseen The Order of Garter eli Sukkanauha-järjestöön, joka on saanut
inspiraationsa kuningas Arthurista. Sen loi vuonna 1348 kuningas Edward III,
jota kiehtoi kuningas Arthurin ja Pyöreän pöydän ritarien legendat. Edwardin
alkuperäinen suunnitelma oli kutsua järjestöön 300 ritaria, mutta suunnitelmat
muuttuivat, ja kun kuningas perusti College of St. Georgen Windsorin linnaan,
hän perusti pienemmän 26 ritarin ryhmän, joka on jatkunut tähän päivään asti.
Luku 300 on kuitenkin siinä mielessä lähes maaginen, koska Englannin
tiedustelupalvelussa toiminut John Coleman on kirjoittanut kirjan The Committee of 300, jossa kuvaillaan
miten 300 pyöreän pöydän ”ritaria” johtavat edelleen tätä maailmaa.
Todennäköistä on, että 1300-luvulla Euroopassa vainotuksi ja maanalle pakotettu
Temppeli Herrain ritarit -salaseura rantautui Englantiin. Ranskan kuninkaan
Philip IV:n mestautettua järjestön johtajan Jacques DeMolayn vuonna 1314,
temppeliherrat pakenivat Portugaliin ja Skotlantiin. Ennen kuolemaansa DeMolay
ehti perustaa temppeliherroille omat loosit Napoliin, Edinburghiin, Tukholmaan
ja Pariisiin. Sukkanauha-järjestön taustalla on mitä luultavimmin
temppeliherrat, jotka puolestaan ottivat haltuunsa vapaamuurareiden killat ja
muuttivat ne omaksi työkalukseen edistämään tavoitteitaan ja filosofiaansa.
Illuminati puolestaan soluttautui vapaamuurarilaitokseen 1700-luvulla.
[1] https://edition.cnn.com/2012/05/20/opinion/garcia-columbus-jewish/index.html
CNN: Charles Garcia: Was Columbus secretly a
Jew? 24.5.2012
[2]
Wikipedia: https://en.wikipedia.org/wiki/Luis_de_Sant%C3%A1ngel
Haettu 14.10.2022.
[3] https://www.jewishvirtuallibrary.org/s-x00e1-nchez-gabriel
Hollanti on ollut monessa mielessä varjoeliitin keskuspaikka, koska sieltä alkoi myös Euroopan Union alku. Samaan aikaan kun CIA:n salaisesti harjoittama terrori piti yllä ja kaaosta, Eurooppaa yhdennettiin poliittisella tasolla kohti liittovaltiota. Taloudellisesti vahvat ja riippumattomat itsenäiset valtiot, joissa on vahva kansanvaltainen demokratia, eivät olisi missään olosuhteissa luovuttaneet itsemääräämisoikeuttaan Euroopan liittovaltiolle.
Tavoitteet Yhdysvaltain ja Englannin varjoeliitin johtamaan maailmanhallintaan ja Euroopan supervaltion luomiseen oli asetettu jo vuonna 1939 erittäin salaisissa Rockefeller-säätiön rahoittamissa tutkimusryhmissä Yhdysvalloissa. Harvardin yliopiston pitkään palvellut professori Samuel P. Huntington toimi jo toisen maailman sodan aikana tällaisessa tutkimusryhmässä. Haagin kokouksesta ja sen päämääristä on kirjoitettu näin Luxemburgin yliopiston CVCE.eu-tutkimusinfrastruktuurin tarjoamasta portaalista, jossa pääsee lukemaan Euroopan yhdentymisprosessia koskevia asiakirjoja ja julkaisuja:
Miksi Euroopan Unionin rakentaminen piti toteuttaa salaisesti? Voiko salailuun olla syynä se, että liika julkisuus olisi nostattanut vastarintaa? Oleellisinta Haagin kongressissa oli kaupanesteiden purkaminen ja yhteisen valuuttajärjestelmän luominen. Täystyöllisyyden tavoittelu on ollut jo alusta alkaen retoriikkaa. Euroopan Unioni tulee talousalueena romahtamaan. Työttömien massat joutuvat ahtaalle. Mitä tekevät muut kynnelle kykenevät toivottomat? Huumeitako heille tarjotaan? Siihen CIA:lla on ainakin parhaat toimituskanavat.”Talous- ja sosiaalikomitea vaati kaupan määrällisten esteiden asteittaista poistamista, valuutan vaihdettavuutta, resurssien suunnittelua, työvoiman liikkuvuutta, talouspolitiikan koordinointia ja täystyöllisyyden edistämistä. Poliittinen komitea käytti paljon aikaa keskustellakseen yleisillä vaaleilla valitun Euroopan yleiskokouksen perustamisesta. Se kehotti Euroopan valtioita yhdistämään osan suvereeneista oikeuksistaan ja resursseistaan ja avasi Saksalle yhtenäisen Euroopan. Kulttuurivaliokunta vaati perusoikeuskirjan hyväksymistä, korkeimman oikeuden perustamista ja eurooppalaisen lasten ja nuorten kulttuurikeskuksen perustamista. Useat Haagin kongressissa esitetyt toiveet toteutuivat seuraavien kuukausien aikana: Euroopan kulttuurikeskus, College of Europe.”[1]
Vaikka Haagissa oli tehty suunnitelmat, Euroopan Unionin rakentaminen alkoi tosiasiallisesti Hollannin Oosterbekistä siitä kuuluisasta hotellista nimeltä Bilderberg. Toisen maailmansodan aikana Hollannin pakolaishallitus perusti Britanniassa MI6:n avustuksella tiedustelupalvelun (BI) vuonna 1942. Sen johtajana toimi J.M Somer, joka oli palvellut jo ennen sotaa Hollannin salaisessa palvelussa GS III:ssa. Somer organisoi uudenlaisen Alankomaiden puolustusvoimista erillisen tiedustelupalvelun nimeltä G7 Villa Maarheezeen, jonka siipien suojaan sijoittui myös kotimaan tiedustelupalvelu BVD ja ulkomaantiedustelu IDB.
”Samalla kun Somer rakensi G7-organisaatiota, Alankomaihin perustettiin salassa toista, G7:stä riippumatonta stay behind -verkostoa. Heti toisen maailmansodan jälkeen eräät Britannian MI6:n vaikutuspiirissä olevat hollantilaiset tiedustelutahot lähestyivät prinssi Bernhardia ja esittivät maanalaisen armeijan perustamista sabotaasia, salamurhia ja aseellista vastarintaa varten mahdollisen miehityksen tapahtuessa. Prinssi Bernhard suhtautui esitykseen myönteisesti ja järjesti asian Alankomaiden sota-ajan jälkeisen kotimaan tiedustelupalvelun BVD:n ensimmäisen johtajan Louis Einthovenin tehtäväksi. Pääministeri Wim Schermerhornin suostumuksella Einthoven perusti stay behind -yksikön nimeltä O, värväsi ja koulutti agentteja ja perusti salaisia asekätköjä.”[2]
Siirtomaiden alistaminen - kohteena Indonesia
Vasemmistolainen yhteiskuntakriitikko Noam Chomsky on esittänyt, että sen takia Yhdysvallat otti Ranskan Indokiinan eli Vietnamin kohteeksensa. Vietnam oli erittäin suuri vaikuttaja alueella. Kun Vietnam olisi heikko, pääomaeliitin olisi helppo suorittaa sotilasvallankaappauksia ympäröivissä maissa. Vaikka Indonesia itsenäistyikin, CIA:lla oli muita keinoja tilanteen ottamiseksi hallintaan. Itsenäisen Indonesian ensimmäinen presidentti kenraali Sukarno kohtasi elämänsä suurimman yllätyksen, kun maassa alkoi sisällissota vuonna 1965. Armeijan johto väitti, että kommunistinen PKI olisi ollut vallankaappauksen taustalla. Armeijan johto otti myöhemmin tehtäväkseen puhdistaa maa havaitusta kommunistiuhkasta. Armeija teurasti kommunisteja ja väitettyjä kommunisteja kaikkialla Javalla ja Balilla; Arviot kuolleiden määrästä vaihtelivat 80 000:sta yli 1 000 000:een. Seuraavina vuosina kommunisteilta, väitetyiltä kommunisteilta ja heidän perheiltään evättiin usein perusoikeudet (esim. oikeus oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin, oikeus yhtäläisiin mahdollisuuksiin työelämässä ja syrjintävapaus). PKI:n tuhoamisen myötä yksi Sukarnon hallintoa tukeneista tasapainoelementeistä poistui, ja presidentti itse joutui kasvavan paineen alle. Maaliskuussa 1966 armeija pakotti Sukarnon delegoimaan laajat valtuudet CIA:n tukemalle Suhartolle. Uuden valtuutuksensa myötä Suharto kielsi PKI:n ja siirtyi vähitellen lujittamaan asemaansa tehokkaana hallituksen päämiehenä. Maaliskuussa 1967 Indonesian lainsäätäjä asetti Suharton virkaatekeväksi presidentiksi, ja maaliskuussa 1968 hänet nimitettiin presidentiksi. Sukarno pidettiin kotiarestissa kuolemaansa 21.6.1970 asti. Kuten olettaa sopiikin, Suharton tukija löytyi Washingtonista. Suharton valtaannousu oli CIA:n operaatio.
Suharton suku rikastui yhteistyössä Washingtonin kanssa. Mutta kun Suharto myöhemmin kieltäytyi, joistakin IMF:n lainapakettiin liittyvistä talouspakotteista sen takia, että hänen omat talousintressinsä Indonesiassa olisivat kärsineet, hänet tuhottiin. Indonesian valuutta romahti puolessa vuodessa 70 prosenttia, koska kansainväliset sijoittajat vetivät sijoituksiaan pois maasta. CIA ei enää tullut auttamaan Suharton diktatuurin ylläpitämistä vuonna 1998. Kansainvälinen ilmapiiri oli muutenkin kiristymässä Indonesian Itä-Timorin miehityksen takia. Yli kolmevuosikymmentä kestänyt Suharton diktatuuri oli tullut tiensä päähän. Opiskelijamellakoista alkaneiden levottomuuksien tukahduttamiseen Suharto ei enää kyennyt. Itsenäisyystaistelijoiden ja Indonesian armeijan välinen sota on vaatinut tuhansia ihmishenkiä Acehissa kahdessa suuressa väkivallan aallossa. Ensimmäinen oli 1990-luvun alussa; toinen alkoi presidentti Suharton kukistumisen jälkeen ja jatkuu tähän päivään asti.
Yhdysvaltain kansallisarkiston vuonna 2001 avatut salaiset asiakirjat ovat paljastaneet, mikä rooli Yhdysvaltain hallituksella oli indonesian Itä-Timorin miehityksen jälkeisessä verilöylyssä. Indonesian hyökkäys Itä-Timoriin joulukuussa 1975 loi pohjan alueen pitkälle, veriselle ja tuhoisalle miehitykselle, joka päättyi vasta kansainvälisten rauhanturvajoukkojen käyttöönoton jälkeen vuonna 1999. Presidentti Bill Clinton katkaisi sotilaallisen avun Indonesialle syyskuussa 1999. USA:n vastuusta vuoden 1975 hyökkäyksessä on edelleen kysymyksiä; erityisesti se, missä määrin Washington todella suvaitsi tai tuki veristä sotilaallista hyökkäystä.
Viimeksi toimittaja Christopher Hitchens esitti kysymyksiä entisen ulkoministerin Henry Kissingerin roolista vihreän valon antamisessa hyökkäykselle, joka on tappanut ehkä 200 000 ihmistä sen jälkeen. The Trial of Henry Kissinger on Christopher Hitchensin vuonna 2001 ilmestynyt kirja Yhdysvaltojen ulkopolitiikan vaikuttajan Henry Kissingerin väitetyistä sotarikoksista.[1]
Kaksi vuonna 2001 julkiseksi tullutta Gerald R. Fordin presidentin kirjaston asiakirjaa, jotka on luovutettu kansalliseen turva-arkistoon, valaisevat Fordin hallinnon suhdetta Indonesian presidentti Suhartoon vuonna 1975. Erityisen tärkeitä ovat tiedot Fordin ja Kissingerin tapaamisesta Suharton kanssa varhaisessa vaiheessa joulukuussa 1975. Asiakirja osoittaa, että Suharto aloitti hyökkäyksen tietäen, että hänellä oli Valkoisen talon täysi hyväksyntä. Molemmat asiakirjat oli julkaistu voimakkaasti sensuroidussa muodossa joitakin vuosia sitten, mutta kun Suharto oli poissa vallasta ja Indonesian Itä-Timorin hallinnan romahtamisen jälkeen, tilanne on muuttunut sen verran, että molemmat asiakirjat on julkaistu kokonaisuudessaan. Muut asiakirjat, jotka löytyvät kansallisarkistosta ulkoministeriön asiakirjoista, selventävät Yhdysvaltain politiikan sisäistä toimintaa Indonesian kriisiä kohtaan vuosina 1975 ja 1976. Sen lisäksi, että Henry Kissinger ja huippuneuvonantajat odottivat Indonesian mahdollisen Itä-Timorin valtaamista, arkistomateriaali osoittaa, että ministeri ymmärsi täysin, että Itä-Timorin hyökkäys sisälsi USA:n toimittamien sotilasvarusteiden "laittoman" käytön, koska niitä ei käytetty itsepuolustukseen lain edellyttämällä tavalla.
Indonesia oli tärkeä Yhdysvaltojen energia- ja raaka-aineinvestointipaikka, sekä tärkeä öljynviejä, strategisesti lähellä tärkeitä laivaväyliä ja merkittävä Yhdysvaltain sotilaallisen avun saaja. Kissinger nimenomaisesti kiisti useaan otteeseen, että hänellä olisi koskaan ollut keskusteluja Itä-Timorin miehityksestä Suharton kanssa, vielä vähemmän, että olisi suostunut Indonesian suunnitelmiin. Vuonna 2005 julkitulleet todisteet ovat ristiriidassa Kissingerin lausuntojen kanssa: Indonesian suunnitelmista Itä-Timorin hyökkäyksestä todellakin keskusteltiin Suharton kanssa, ja Ford ja Kissinger näyttivät heille vihreää valoa. Kuten Kissinger neuvoi Suhartoa hyökkäyksen aattona: "on tärkeää, että kaikki mitä teet, onnistuu nopeasti", mutta "on parempi, jos se tapahtuisi palattuamme" Yhdysvaltoihin.[2]
Käytännössä kaikki acehnilaiset ovat sanoneet ei hallituksen sotatilalle – uskonnolliset johtajat, paikalliset parlamentaarikot, ammatilliset ryhmät, kansalaisjärjestöt ja kuvernööri ovat sen sijaan kehottaneet jatkamaan neuvotteluja Free Aceh -liikkeen (joka tunnetaan Indonesian lyhenteellä GAM) ja hallituksen välillä, joka alkoi toukokuussa 2000. Free Aceh on ollut CIA:n tukema liike jihadistinen liike. Free Aceh Movement oli separatistiryhmä, joka tavoitteli itsenäisyyttä Acehin alueella Sumatralla, Indonesiassa. GAM taisteli Indonesian hallituksen joukkoja vastaan Acehin kapinassa vuosina 1976–2005, jonka aikana yli 15 000 ihmishenkeä uskotaan menehtyneen. Mitä se kertoo Indonesian hallituksen sotilaista, poliisista ja viranomaisista, että kansa neuvottelee mieluummin terroristijärjestön kanssa?
Indonesiasta tuli 2000-luvulla kansainvälisen varjoeliitin hallinnoiman sotateollisen kompleksin kohdemaa, jossa sota ja terrorismi ovat jatkuneet. Indonesian hallitus on täysin korruptoitunut sen jälkeen, kun kansainvälinen terrorismin vastaiseen taisteluun suunnattu raha alkoi virrata Indonesiaan. Tähän oli lähtölaukauksena Balin pommi-iskut 2002, jotka tapahtuivat Kutan turistialueen yökerhossa Balin saarella Indonesiassa 12. lokakuuta 2002. Iskussa kuoli 202 ihmistä ja 209 haavoittui. Isku oi tuhoisin terrori-isku Indonesian historiassa. Suurin osa uhreista oli turisteja ja heistä 88 oli kotoisin Australiasta. Jakarta Postin tutkiva journalisti Robert S. Finnegan havaitsi heti, että viranomaiset peittelivät tapahtumien todellista luonnetta. Yhdysvalloissa koulutuksensa saanut ilmavoimien upseeri pidätettiin, mutta hänen tunnustettuaan osallisuutensa terrori-iskuun hänet vapautettiin eikä johtolankaan enää kajottu. Iskussa käytetystä räjähdysaineesta annettiin lukuisia lausuntoja. Rakennuksen rauniot siivottiin nopeasti ja upotettiin merelle. Finnegan tutkimusryhmineen havaitsi Israeliin rekisteröidyn Trans Capital Air -yhtiön yksityiskoneen lähteneen paikalliselta Gnurah Rain kansainväliseltä lentokentältä ilman normaalia lähtöselvitystä mukanaan ainakin 6 miestä ja runsaasti matkatavaraa. Tutkimusryhmä myös valokuvasi tunnettuja CIA-agentteja ja Mossadin team leaderin, joka käytti nimeä Henri Salado. Finnegan kutsuttiin Yhdysvaltojen lähetystöön, jossa vihainen suurlähettiläs Ralph Boyce kehotti Finnegania heti lopettamaan tutkimukset. Finneganin keräämää aineisto takavarikoitiin mukaan lukien maaperänäyte Sari-klubin luota. Suurlähettilään määräyksestä Jakarta Post erotti Finneganin, hänen journalistiviisuminsa peruttiin ja hänet karkotettiin välittömästi maasta, vaikka hän oli naimisissa indonesialaisen naisen kanssa.[3]
Koska Balin pommi-iskussa kuoli 88 australialaista, Indonesiaan erikoistunut toimittaja David O’Shea nosti esiin australialaisessa SBS Datelinen 12.10.2005 lähettämässä TV-dokumentissa Inside Indonesia’s War on Terror monta kysymystä. Ohjelma pyrki vastaamaan, kysymyksiin toimivatko islamilaiset ääriliikkeet paitsi Indonesian turvallisuusviranomaisten nenän alla myös niiden suojeluksessa tai onko Indonesian terroristeilla ystäviä korkeilla paikoilla. Vankilassa pitkään istunut entinen terroristi Umar Abduh totesi filmillä, ettei Indonesiassa ole yhtään islamistiryhmää, joka ei olisi tiedustelupalvelun kontrollissa. ”Kaikki tekevät mitä he käskevät”. Abduh kertoo, miten hänen ryhmänsä manipuloitiin väkivaltaan, kun solutetut agentit heidän ryhmässään näyttivät kirjeen, jossa kerrottiin, että viranomaiset tulisivat murhaamaan muslimijohtajia. Nuoret miehet suuttuivat ja päättivät itse surmata sotilasjohtajia ja ministereitä. Terroriteosta 22 vuotta vankeudessa istunut Timsar Zubil kertoi terrorijärjestönsä historiasta O’Shealle: ”Meidän ehkä annettiin tarkoituksella kasvaa siten, että meidät hyvin tunteelliset nuoret ihmiset provosoitiin tekemään laittomia tekoja… Olen alkanut vasta viime aikoina ajatella näin. Silloin kun olin aktiivinen, en ollut ajatellut tätä loppuun saakka”. Zubil uskoo Suharton hallinnon olleen mainitun politiikan takana. Kun aikoinaan Zubil vangittiin ja häntä pahoinpideltiin kuulusteluissa, niin sitten viranomaiset hänen yllätyksekseen ilmoittivat, että hänen järjestönsä nimi on nyt ”Kommando Jihad”. ”He käskivät meidän hyväksyä nimen toistaiseksi ja sanoivat, että voimme kiistää sen myöhemmin oikeudessa.”
Jihadistijohtaja Fauzi Hasbi toimi Free Aceh liikkeen johtajana. Dateline ohjelmassa osoitettiin löytyneisiin asiakirjoihin vedoten, että Hasbi oli jo Suharton hallituksen aikana Indonesian salaisen tiedustelupalvelun agentti alias Abu Jihad, jolla oli suora yhteys Al Qaedaan. Hasbi ja hänen poikansa ovat kuolleet enemmän tai vähemmän tapaturmaisesti. Yhdysvallat on pitänyt 18 vuotta Guantanamon vankilassa kolmea ”terroristia” epäiltyinä Balin pommi-iskuista. Viime syksynä indonesialainen vanki Encep Nurjaman, joka tunnetaan nimellä Hambali, ja kaksi malesialaista tuotiin viimein sotilaskomission eteen murhasta, salaliitosta ja terrorismista syytettyinä.
Jo Suharton aikana Indonesian hallitus korruptoitui. Suharton aikana terrori kohdistettiin kommunisteiksi epäiltyihin. 2000-luvulle tultaessa maa on ollut sisällissodan ja levottomuuksien kohdemaa.
Turvallisuus- ja tiedusteluasiantuntija John Mempi totesi Indonesian tilanteesta: ”Miksi tämä loppumaton väkivalta? Terrori-iskuja vuosi toisensa perään. Hallitukset vaihtuvat, mutta väkivalta jatkuu. Miksi? Koska tässä maassa on eräänlainen varjohallitus. Valtio valtion sisällä, joka hallitsee maata.” Indonesialle, kuten monille muillekin maille, terrorismista on tullut kultamunia muniva hanhi. Kymmeniä miljoonia dollareita länsimaista apua virtaa Indonesian hallitukselle ja poliisille. Poliisi saa kuitenkin vain vähän, kun sitä verrataan armeijan saamaan rahoitukseen. Rahoittajia ovat Yhdysvallat ja sen liittolaiset kuten Britannia, Australia ja Tanska.
Indonesian johtavan korruptiotutkijan George Aditjondron mukaan kaikissa Indonesian kriisipesäkkeissä armeija lietsoo väkivaltaa rahoittaen ja aseistaen molempia puolia, Keski-Sulawesillakin sekä islamistien että kristittyjen puolisotilaallisia joukkoja. Terrorin sponsorointi on yksi asevoimien toimintamuodoista. Samaa kertoi David O’Shealle edesmennyt pastori Agustina Lumentut jo vuonna 2001. Myös hänen mukaansa armeija on jihadin taustalla. Sulawesilla toimiva etnistä puhdistusta suorittava islamistien taistelujärjestö Laskar Jihad on saanut käskynsä, huoltonsa ja logistiikkansa Indonesian armeijalta. Tästä kertoo myös Indonesian presidentin Susilo Bambang Yodoyonon tuki järjestölle. Hänen mukaansa Laskar Jihad ”puolustaa osaltaan totuutta ja oikeutta, jota Indonesian muslimit edellyttävät”. Laskar Jihad on ollut myös erittäin aktiivinen kansanmurhatoiminnassaan Länsi-Papualla toimien jälleen Indonesian armeijan laskuun.
CIA:n kohteena Ranskan siirtomaa Algeria
Ranskan SDECE osoittautui olevan erittäin taitava vastavakoilussa ja presidentin suojelutoimissa. Jotain hyötyä Yhdysvaltain tiedustelupalvelulle, CIA:lle ja FBI:lle oli siitä, että ne perehtyivät SDECE:n metodeihin, joilla se suojasi de Gaullen liikkumista erityisesti autosaattueissa. Yhdysvaltain salainen palvelu sai tästä juuri sellaista tarvittavaa tietoa, minkä avulla Kennedyn suojaustoimet saatiin purettua ja PERMINDEX-ampujat suorittamaan salamurhan.
Osa Ranskan salaisen armeijan joukoista löysi turvapaikan vuoden 1961 jälkeen Portugalista, jota Antonio Salazar oli tuohon mennessä johtanut jo kolmekymmentä vuotta diktatorisilla valtaoikeuksilla. Portugaliin oli perustettu tiedustelupalvelu PIDE (Polícia Internacional e de Defesa do Estado) vuonna 1945. Epäonnistuneen vallankaappauksen jälkeen Ranskasta paenneet natojoukot perustivat Portugaliin salaisen armeijan nimeltä Aginter Press, joka oli aktiivinen vuosina 1966–1974. Sen johdossa toimi 11e Choc laskuvarjoprikaatin johtaja, monien sotien veteraani, kapteeni Yves Guerin-Serac. Aginter Pressillä oli yhteyksiä Afrikkaan ja Latinalaiseen Amerikkaan. Se osallistui eri puolilla maailmaa CIA:n suorittamiin operaatioihin kuten salamurhiin, provokaatioihin ja vallankaappauksiin. Aginter Pressin toiminta on ollut niin pahamaineista, että äärioikeiston terroria tutkinut italialainen tuomari Guido Salvini ei suostunut antamaan lausuntoja tai tietoja järjestöstä muuta kuin suljettujen ovien takana.
Kreikan ja Turkin kohtalon hetket
Georgios Papandreoun poika Andreas inhosi CIA:n ja Lyndon B. Johnsonin määräilevää ja ylimielistä manipulaatiota ja sotaa. Andreas oli lähtenyt 1930-luvulla Yhdysvaltoihin opiskelemaan ja sai jopa maan kansalaisuuden. Andreas oli taloustieteilijä ja johti Berkeleyn yliopiston taloustieteen laitosta Kaliforniassa. Andreasta oli pyydetty sodan jälkeen mukaan CIA:han, mutta kun hän sai tietää sen toiminnasta Kreikassa, hän pisti välit poikki. Pentagon ja CIA olivat järkyttyneitä, kun nuorempi Papandreou nousi heitä vastaan. Andreas lähti isänsä johtamaan hallitukseen ministeriksi ja alkoi välittömästi taistella KYP:tä vastaan, koska se toimitti kaikki tiedot suoraan CIA:lle. Yhdysvaltain suurlähetystön varajohtaja Norbert Anshutz tuli käymään Papandreoun luona ja käski perua määräykset koskien tiedustelupalvelu KYP:tä. Papandreou oli käskenyt amerikkalaisen poistumaan, jonka jälkeen tämä oli raivostunut: ”Tämä ei jää tähän.”[6]
Uhkaus kävi toteen, koska tämän jälkeen CIA suoritti sotilasvallankaappauksen 20.–21. päivän välisenä yönä vuonna 1967. Se tapahtui juuri kuukautta ennen vaaleja, joissa Papandreoun vasemmistohenkisen keskustaunionin oli ennakoitu saavuttavan jopa murskavoiton. Kaappaus oli CIA:n ja LOK:n suunnittelema ja toteuttama operaatio nimeltä Prometeus. Yöllisestä operaatiosta Kreikan kansa sai tietää aamulla kello 6, kun eversti Georgios Papadopoulos ilmoitti aamulla medioissa, että hän valta oli nyt hänellä ja armeijalla (eli sotilasjuntalla). Poikkeuslailla peruttiin kansalaisoikeudet kuten mielenosoitukset ja lakot. Pankkitalletukset jäädytettiin ja kuka tahansa voitiin pidättää ilman oikeudenkäyntiä. Naapurimaassa Italiassa Gladion suorittama Piano Solo vallankaappaus tapahtui painostamalla ja pelottelemalla sosialistit pois hallituksesta. Kreikan sotilasdiktatuuri lähti vuonna 1974 valloitusretkelle Kyprokselle, mutta Turkin armeija teki väliintulon, josta seurasi väkivaltainen taistelu. Kreikan everstit joutuivat syytteeseen maanpetoksesta ja Papadopoulos tuomittiin ensin kuolemaan, mutta tuomio lievennettiin.
Andreas Papandreou, joka oli lähtenyt vankeudesta päästyään maanpakoon, palasi sotilasjuntan kaaduttua uudelleen kotimaahansa. Hänen perustamansa sosialistinen PASOK-puolue voitti vuoden 1981 vaalit ja hän sai tehtäväkseen muodostaa maansa ensimmäisen sosialistisen hallituksen. Papandreou taipui lopulta siihen, että maa pysyi Natossa ja liittyi EEC:hen. Kun Naton salaiset armeijat paljastuivat vuonna 1990 Papandreou vahvisti sellaisen olleen myös Kreikassa, mutta että se olisi lakkautettu vuonna 1988. Salaisen armeijan historiaa ei paljastettu eikä parlamentaarista tutkintaa sallittu, vaikka sosialistinen oppositio sitä kiihkeästi vaati vuoden 1990 lopulla.
Turkes suoritti 27.5. 1960 sotilasvallankaappauksen, jossa pääministeri Menderes syrjäytettiin. Saatavilla olevien tietojen mukaan Valkoinen talo siunasi operaation, koska vallankaappaajat eivät olleet Natolla tai CIA:lle millään tavalla uhkana. Sillä ei ollut Washingtonissa mitään väliä, vaikka demokratia olisi maassa heitetty romukoppaan. Itse asiassa Washingtonin politiikka suosi kaikkia oikeistodiktatuureja. Hankalinta Washingtonin näkökulmasta olivat kansanvaltaiset demokratiat.[7] Pääministeri Menderes ja neljä muuta poliittista johtajaa surmattiin ja lähes viisisataa poliitikkoa ja tuomaria määrättiin vankeuteen vallankaappauksen jälkeen. Demokratian rakenteita alettiin purkaa jopa siinä määrin, että Turkes lähti ajamaan totaalista diktatuuria ilman vaaleja. Muut kenraalit eivät lähteneet tähän liian radikaaliin linjaan vaan passittivat Turkesin Intian Turkin lähetystöön töihin. Turkes palasi ja yritti epäonnistunutta vastavallankumousta, mutta vapautettiin syytteistä todisteiden puuttuessa. Turkes perusti äärioikeistolaisen puolueen sekä terroriosaston nimeltä Harmaat sudet, josta värvättiin sotilaita CIA:n alaiseen salaiseen armeijaan, Vastasisseihin.
Turkin salainen armeija pysyi salaisena eikä sen yhteyksiä CIA:han saanut paljastaa. Poikkeuksen sääntöön teki vuoden 1960 vallankaappaukseen osallistunut kenraali Talat Turhan, joka alkoi julkisesti paljastaa salaista armeijaa ja sen ulkomaisia yhteyksiä 1970-luvulla, mutta kukaan ei uskonut häntä. Vastasissit ottivat hänet kiinni ja kiduttivat häntä paljastusten takia. Kun Naton salaiset armeijat lopulta paljastuivat vuonna 1990, Turhanin puheet alkoivat kiinnostaa median edustajia. Vaikka asiat nousivat julkisuuteen, Turhan totesi, että Vastasissien toimintaa kuten salamurhia ja yhteyksiä ulkomaille ei ole virallisesti tutkittu. Istanbulissa Ziverbeyn huvilassa oli Turhankin saanut kokea kidutusta. Se oli paikka, jossa toisinajattelijoita kuten kommunisteja, demokraatteja ja keitä tahansa CIA:n vaarallisiksi toteamia henkilöitä oli sadistisesti kidutettu, vammautettu ja murhattu.
”Iranin islamilaisen tasavallan kerrotaan käyttävän miljoonia dollareita vuosittain rajavalvontaan, mukaan lukien kalliiden esteiden rakentamiseen Afganistanin ja Pakistanin vastaisille rajoilleen. Yli 3 700 kansallista lainvalvontaviranomaista on kuollut ja yli 12 000 on vammautunut huumeiden vastaisissa toimissa viimeisen kolmen vuosikymmenen aikana. Oopiumin ja heroiinin salakuljetuksen lisäksi Iranin islamilainen tasavalta kohtaa myös nousevia suuntauksia amfetamiinityyppisten stimulanttien (ATS) laittomassa tuotannossa ja kaupassa. Muutaman viime vuoden aikana erittäin puhtaan kiteisen metamfetamiinin (tunnetaan paikallisesti nimellä "Shisheh") ilmoitettujen takavarikoiden määrä on lisääntynyt äkillisesti. Kansalliset viranomaiset ovat myös havainneet, että ATS:n, enimmäkseen metamfetamiinien, tuotanto on lisääntynyt maassa. 2014 Global Synthetic Drugs Assessmentin mukaan metamfetamiinin salakuljetus Iranin islamilaisesta tasavallasta Itä- ja Kaakkois-Aasiaan näyttää levinneen myös Eurooppaan.”
Huumekaupalla on pitkä historia. Britannian kauppakomppanian alaista huumekauppaa alkoi paljastaa ihmisoikeusaktivisti Lyndon LaRouche, joka oli myös ymmärtänyt ollessaan Ruandassa kehitysyhteistyössä, että Yhdysvaltain politiikalla aiheutettiin Afrikassa laajamittaista kansanmurhaa. Työväenhenkisen demokraattisen EAP-liikkeen perustanut Lyndon LaRouche sai väkeä liikkeelle jopa Eurooppaa myöten. LaRouchen puolue herätti kansaa Ruotsissa vastustamaan Olof Palmen ajamaa työllisyyttä heikentävää nollakasvua.
Journalisti-kirjailija Anders Leopold on verkkojulkaisussaan Leopold Report kirjoittanut 29.12.2005, että Palme murhattiin sen takia, että hän oli ollut aikeissa paljastaa YK:ssa Yhdysvaltain huume- ja asekaupat Iranin kanssa. Palme ei myöskään ollut suostunut antamaan Boforsin asetehtaan laillista asereittiä CIA:n käyttöön. Palme oli selvästi uhka CIA:lle monella tapaa. Kuten jo aikaisemmin selvitettiin, MI5:n ex-agentti John Coleman on vahvistanut, että Palmen tehtävänä oli ollut toimittaa ydinteknologiaa Neuvostoliittoon, mutta sen hän ilmeisesti tekikin. Ehkä Palme oli ryhtynyt kuitenkin vastustamaan Yhdysvaltain laittomia asekauppoja ja oli aikeissa paljastaa ne YK:ssa. Rhodesiassa helikopterilentäjänä toiminut jugoslavialainen palkkamurhaaja Ivan von Birchan yritti varoittaa Ruotsin viranomaisia siitä, että hänelle oli tarjottu rahaa Palmen murhaamisesta. Ruotsin poliisi tutki myös Turkin kurdien sissijärjestö PKK:n osallisuutta Palmen murhassa. Palmen hyvä ystävä lehdistösihteeri Ebbe Carlsson oli saanut puhelun Säpossa työskennelleeltä henkilöltä, joka oli kertonut poliisin salakuunnelleen PKK:n sissien keskustelua murhan suunnittelusta Ruotsissa. Jos Palmen murhan takana oli Naton Gladio-verkosto, silloin on todennäköistä, että Säpon salakuunteluosasto on voinut erehtyä luulemaan Turkin Vastasissejä kurdeiksi. Turkin salainen CIA:n alainen iskujoukko on voinut hyvin olla tietoinen Palmen murhasuunnitelmista ja ehkä myös jollain tavalla osallinenkin.
Palmen tiedetään kuuluneen vahvasti Rooman klubiin ja hänen tehtävänään oli tohtori Colemanin mukaan ollut ajaa Ruotsin teollisuus alas – kuten Aldo Moronkin oli pitänyt tehdä Italiassa. Ajoiko Palme Ruotsin teollisuutta nollakasvuun, siitä on tietoa vain Lyndon LaRouchen kirjoitusten perusteella. Lyndon LaRouche on kiistanalainen toisinajattelija, josta on vaikeata ottaa selvää. Se on kuitenkin kiistaton tosiasia, että Olof Palmen murhaa käytettiin Lyndon LaRouchea vastaan Yhdysvalloissa ja kansainvälisesti. ADL:n/ B´nai B´rith -järjestön tiedonhankintayksikön johtajan Irwin Suallin tiedetään matkustaneen heti Ruotsiin ”paljastamaan” tietonsa EAP:n toiminnasta. Ehkä Suall, joka oli oikealta nimeltään John Graham, ”paljasti” juuri Victor Gunnarssonin, koska tämän tiedettiin kuuluneen EAP:n toimintaan. Hänet otettiinkin ensimmäisenä kiinni, mutta päästettiin pian vapaaksi. Gunnarsson löydettiin murhattuna Pohjois-Carolinan metsästä – ilmeisesti inhimillisen kolmiodraaman uhrina 7.1.1994. Tosin LaRouchenkin ympärillä on tapahtunut niin paljon epäilyttäviä kuolemia, murhia, salailua ja peittelyä, että saattaa olla todennäköistä, että LaRouchen ”demokraattinen” liike on ollut osa CIA:n omaa vastavakoiluoperaatiota ja kontrolloitua vastarintaa. Jos LaRouche olisi todellisessa mielessä ollut kolmensadan komitealla ongelma, hänet olisi siivottu syrjään millä tahansa keinolla. Palmen murhatapauksessa LaRouchen aktiivit olivat juuri sopiva ryhmä lavastettavaksi tekoon. Tämän puolesta puhuu se, että Itä-Saksan tiedustelupalvelu Stasi alkoi heti murhan jälkeen levittää tietoa LaRouchen olleen murhan takana. LaRouchen omien tietojen mukaan CIA/MI6:n tiedustelupalvelut olivat tahallisesti antaneet Stasille levitettäväksi väärää tietoa.[10]
Irwin Suall alias John Graham oli John Colemanin mukaan MI6:n agentti. Äärioikeiston vahtikoirana ja juutalaisten etua ajava Anti-Defamation League on Colemanin mukaan täysin brittiläisen tiedustelupalvelu MI6:n operaatio. Suallin tiedetään myös toimineen hyvin tiiviisti Fabian Societyn kanssa. Suall opiskeli Oxfordissa ja värvättiin salaiseen tiedustelupalveluun. Yhdysvalloissa Suall toimi tunnetun vasemmistolaisen mielipidevaikuttamista tutkineen Walter Lippmanin ohjauksessa. Lippmannilla oli vaikutusvaltaa Tyynenmeren suhteiden instituutin (IPR) toiminnassa, jonka avustuksella Kiina ”luovutettiin” kolmensadan komitean palvelukseen koulutetulle Maolle. Kiinan kommunistinen vallankumous oli varjoeliitin manööveri kuten myös Venäjän vallankumous.
Miksi Irwin Suallilla on merkitystä Palmen murhatapauksessa? Suallilla oli yhteyksiä Yhdysvaltain oikeuslaitokseen ja pääsy FBI:n tiedostoihin. Oikeuslaitos oli antanut FBI:lle määräyksen antaa Suallin käyttöön kaikki, mitä tämä tarvitsi. ADL:llä oli suora pääsy ulkoministeriöön. ADL:n ”sodankäynnin” taktiikoihin kuului soluttaa agentteja kansanliikkeisiin ja radikaaleihin ryhmiin, radikalisoimaan ja muuttamaan toimintaa rikolliseksi väkivallaksi ja sabotaaseiksi, jotta ADL voisi maalittaa niitä. LaRouchen toiminta oli joko alusta alkaen ADL:n operaatio tai sitten se radikalisoitiin soluttautujien toimesta. Radikalisoitumisväitteistä huolimatta LaRouchen puheet ja sanoma saivat monet heräämään ja vaatimaan aitoa demokratiaa.
Palmen murhan jälkeen samana vuonna 18. maaliskuuta, kaksi LaRouchen liikkeeseen kuulunutta jäsentä voitti osavaltion laajuiset demokraattisen puolueen esivaalit Illinoisissa. LaRouchelaisia alettiin mediassa nimittää ääriradikaaleiksi, rasisteiksi, antisemitisteiksi, kommunisteiksi, fasisteiksi, kultisteiksi ja demagogeiksi. Oliko liike todellisuudessa alun perin ollut sellainen vai oliko kyseessä tosiaankin ADL:n soluttautujien toiminta, se jää tässä kohtaa ratkaisematta. Oliko kyse mustamaalaamisesta vai todellisesta tiedosta LaRouchen suhteen, on vaikeata sanoa. LaRouchen liikkeen saama huono julkisuus ajoi ihmisiä pois liikkeen parista. Kun kuuntelee ja lukee LaRouchen puheita, niistä saa sellaisen käsityksen, että hän olisi ollut aidosti ajamassa demokratiaa ja että hän olisi osannut tarkkanäköisesti arvioida, mitkä voimat vaikuttivat politiikan taustalla. LaRouche paljasti esimerkiksi huumebisneksen olevan CIA:n pyörittämä. Mutta kuten arvata saattaa Lyndon LaRouche tuskin oli ollut murhan takana, mutta hänet pyrittiin lavastamaan CIA:n oppikirjan mukaisesti syylliseksi, koska valtaeliitin kaikkein suurin pelko on – AITO DEMOKRATIA.
Olof Palmen ystävällä Bernt Carlssonilla, joka oli nimitetty YK-komissaariksi Namibiaan heinäkuussa vuonna 1987, oli hänen antamiensa tietojensa mukaan kassakaapissaan pitävät todisteet siitä, kuka murhasi Olof Palmen. Kassakaappiin oli murtauduttu, minkä jälkeen Carlsson oli kertonut ystävilleen, että pian hänet murhattaisiin. Vain vuotta myöhemmin Carlsson kuoli Pan Am Flight 103 -lennolla Lockerbien yllä Skotlannissa 21.12. 1988. Terroritekoon väitettiin olleen syyllisiä Libyan terroristit. Toimittaja Allan Francovich oli tehnyt kyseisestä onnettomuudesta mainetta niittäneen dokumentin. Francovich onnistui dokumentissaan osoittamaan, että Libya ei ollut terrori-iskun takana vaan CIA. Voiko olla mahdollista, että Bernt Carlssonilla oli hallussaan esimerkiksi sellainen tieto, että Olof Palmen murhaamisessa oli mukana CIA:n salainen armeija Ruotsissa? Sen kytköksiä Ruotsin äärioikeistoon ja johtaviin poliitikkoihin ei ollut lupa paljastaa. Siitähän olisi syntynyt kansainvälinen skandaali.
Dagens Nyheterin pääkirjoitustoimittaja Olle Alsen oli kerännyt valtavan arkiston Olof Palmen murhaan liittyen. Hän luovutti tietonsa Thomas Petterssonille, joka julkaisi vuonna 2021 kirjan Epätodennäköinen murhaaja. Korkeantason CIA-operaattori Euroopassa nimeltä Oswald Le Winter oli aikoinaan paljastanut Olle Alsenille, että oli olemassa Naton salainen elin, joka koordinoi salaisia sissiryhmiä. Olof Palmen murhaajat tulivat Le Winterin mukaan Ruotsin ulkopuolelta, mutta olivat yhteistyössä Ruotsin salaisen radiotiedusteluyksikön kanssa. Palmen murhana aikaan elokuvateatterin lähellä oli havaittu ryhmä henkilöitä radiopuhelinten kanssa. Myös outo mieskolmikko (pitkä vaalea mies ja kaksi tummaa lyhyttä miestä) oli nähty liikkuneen lähistöllä. Belgian Brabantissa terroria kylvänyt kolmikko kuului CIA:n salaiseen armeijaan ja saattoi hyvinkin olla osa Palmen teloituskomppaniaa. Stig Engström, joka tunnetaan jutussa Skandia-miehenä, koska tämä oli töissä aivan Palmen murhapaikan lähellä ja oli myös yksi Palmen murhan silminnäkijöistä. Engström tarjosi itse jatkuvasti apua Palmen murhatutkinnassa, mutta Skandiaa tai Engströmiä ei käytännössä tutkittu tai epäilty ollenkaan. Skandialla oli jo historiansa puolesta yhteyksiä Ruotsin turvallisuuspalveluun. Stig Engströmillä oli yhteyksiä äärioikeistolaisiin ja Boforsiin. Thomas Petterssonin kirja tuo esille näitä taustoja Engströmistä. Lopulta Ruotsin poliisikin on tunnustanut, että todennäköisin murhaaja oli Engström (tai hän oli vähintäänkin avustamassa CIA:n sissejä), mutta häntä ei tietenkään voi enää kuulustella tai edes tuomita, koska Engström teki itsemurhan jo pari kymmentä vuotta sitten. Tietenkin voi olla mahdollista, että Engström murhattiin, jotta hän ei paljastaisi oikeata toimeksiantajaa. Stig Engström kuoli 26. kesäkuuta 2000 66-vuotiaana. Vaikka tarkka kuolinsyy ei ole tiedossa, hänen on todettu kuolleen itsemurhaan. Engströmin kerrottiin olleen kuolleena useita päiviä, kun hänen ruumiinsa löytyi tyhjän viskipullon ja kipulääkkeiden seasta.
Miksi Lockerbien pommi-iskusta syylliseksi ”lavastettiin” Libya, vaikka onnettomuustutkinnassa todisteet viittasivat vahvasti palestiinalaiseen terroristijärjestöön, joka oli ilmeisesti kostanut Iranin hallinnon laskuun iranilaisen matkustajakoneen alas ampumisen amerikkalaisten sotaharjoituksessa Mustanmeren yllä vuonna 1988.
Libyan diktaattori Muammar Gaddafi oli pysynyt
vallassa yli neljäkymmentä vuotta aina siitä lähtien, kun ryhmä nuoria
upseereita oli suorittanut lähes verettömän vallankaappauksen Muammar Gaddafin
johdolla 1.9.1969. Gaddafi oli vallassa aina siihen saakka, kunnes hänet
surmattiin vuonna 2011 alkaneissa mellakoissa. Gaddafin toteuttama
öljyteollisuuden asteittainen kansallistaminen oli alkanut hiertää suhteita
Yhdysvaltoihin. Libyan ”ongelma” länsimaisen varjoeliitin näkökulmasta oli se,
että se rikastui öljykaupasta ja alkoi saavuttaa taloudellista
riippumattomuutta kansainvälisestä pankkijärjestelmästä, koska Libya oli
velaton maa. Yhdysvallat alkoi suunnitella Gaddafin syrjäyttämistä jo
70-luvulla.
Propagandasodassa Libyaa syytettiin ulkomailla
operoivista murharyhmistä, jotka eliminoivat opposition edustajia. Yhdysvallat
kuitenkin pelasi kaksilla korteilla, sillä samaan aikaan CIA toimi Libyassa
kouluttaen Gaddafin erikoisjoukkoja. Toiminnassa käytettiin mm. ”entistä”
agenttia Edwin Wilsonia, joka myöhemmin juonittiin vankilaan. Jotkin
syytöksistä paljastuivat nopeasti disinformaatioksi. Vuoden 1981 lopulla
Yhdysvallat syytti Libyaa presidentti Reaganin murhan suunnittelusta ja
julkisti listan libyalaisista, jotka olivat sekaantuneet hankkeeseen. The
Time Magazine tarkisti nimet ja totesi miehillä olevan kytkennän Gaddafin
vastaiseen taistelujärjestöön. Yhdysvaltojen viranomaiset perääntyivät ja
selittivät kyseessä olleen ”tietokonevirheen”. Yhdysvallat jatkoi nokittelua
Libyan kanssa käyttämällä Välimeren-laivastoaan provosoivasti. Sattui useita
välikohtauksia, joissa libyalaisia hävittäjiä ammuttiin alas. Jokainen tapaus
merkitsi kannatuksen lisäystä presidentti Reaganille. Suunnitelmat Gaddafin varalle
vaativat kuitenkin selkeästi hyökkäyksellistä toimintaa. Tämä puolestaan oli
ongelmallista, sillä Libya oli tärkeä öljyntoimittaja lukuisille Euroopan
maille ja maassa työskenteli myös tuhansia eurooppalaisia.
Vastakkainasettelu alkoi varsinaisesti vasta 1980-luvulla Ronald Reaganin presidenttikaudella. Reagan ja hänen nimittämänsä CIA:n johtaja William Casey aloittivat kampanjan Gaddafia vastaan. CIA laati suunnitelman, jossa oli tarkoitus käyttää disinformaatiota, psykologisia ja puolisotilaallisia operaatioita sekä luoda maalle pakolaisoppositio. 17.4.1984 Libyan lähetystön edustalla Lontoossa lähetystöstä ammuttiin konetuliaseella mielenosoittajien joukkoon ja naispuolinen poliisikonstaapeli Yvonne Fletcher kuoli ammuskelun johdosta. Lähetystön edustalle oli kokoontunut mielenosoitus Gaddafia vastaan. Tiedustelulähteet vahvistivat siepanneensa edellisenä päivänä libyalaisen viestin, jossa valtuutettiin ampumaan mielenosoittajia. Tapaus herätti Britanniassa laajaa suuttumusta ja hallitus sanoi irti diplomaattiset suhteensa Libyan kanssa. Konstaapeli Fletcherin ampuminen tutkittiin virallisesti, mutta aineisto julistettiin salaiseksi. Channel Four sai arvostetun dokumenttielokuviin erikoistuneen Fulcrum TV:n tekemään tutkimuksen murhatapauksesta. Fulcrum sai pitkällisen taistelun jälkeen Fletcherin ruumiinavauspöytäkirjat, joista selvisi, että patologi tohtori Ian West oli kirjoittanut pöytäkirjaan luodin tulleen Fletcherin selkään yläviistosti lähetystön viereisen rakennuksen yläkerroksista. Luodin tulokulma oli noin 60–70 astetta. Myöhemmin West oli muuttanut mieltään todeten, että luoti oli ammuttu Libyan lähetystöstä ja että tulokulma oli vain 15 astetta. Useat asiantuntijat totesivat Westin uuden mielipiteen olevan täyttä roskaa. Paljastui myös, että ammutulla luodilla oli ollut alhainen kineettinen energia ja se oli kääntynyt poikittain osuessaan kohteeseen. Kyseessä on SAS:n tarkka-ampujien käyttämä tekniikka, jossa osa patruunan ruudista poistetaan, jolloin saadaan aikaan normaalia hiljaisempi laukaisuääni ja tappava laukaus, sillä tällä tekniikalla ammuttu luoti ”kompastuu” kohteessa aiheuttaen korjaamatonta tuhoa.
Entinen tiedustelu-upseeri Tom Peile paljasti
filmiryhmälle, että Libyan lähetystön viereisessä rakennuksessa oli sijainnut
Britannian ja Yhdysvaltojen tiedustelupalvelujen suuri tarkkailuasema, jossa
työskenteli jopa 40 agenttia. Myös lähetystön sisällä oli solutettuja
vakoilijoita. Täysin poikkeuksellisesti juuri tuona päivänä mainittu
tarkkailuasema oli tyhjillään tai joku muu ryhmä käytti sitä. Avoimia
kysymyksiä ovat myös väitettyjen siepattujen radioviestien aitous ja se, kuka
ampui konetuliaseella lähetystöstä. Samoin mielenosoitus näyttää varta vasten
järjestetyltä. Monet mielenosoittajat kuuluivat CIA:n rahoittamaan National Front
for the Salvation of Libya -järjestöön.[11]
Kaksi vuotta Yvonne Fletcherin ampumisvälikohtausta myöhemmin seurasi uusi provokaatio. 5.4.1986 Länsi-Berliinin La Belle -diskossa räjähti pommi, joka surmasi yhden amerikkalaisen sotilaan ja turkkilaisen naisen ja haavoitti 230 muuta. Jo maaliskuussa amerikkalaiset olivat siepanneet Libyan lähetystöilleen eri puolille maailmaa lähettämiä radioviestejä, jotka kehottivat järjestämään terroritekoja. Israelin tiedustelupalvelun Mossadin raportit vahvistivat nämä tiedot. Ranskan ja Espanjan tiedustelupalvelut puolestaan varoittivat, että viestit eivät ole aitoja. Mossad-veteraani Viktor Ostrovski on kertonut, miten radioviestit todellisuudessa tuotettiin. Edellisessä helmikuussa 17. ja 18. päivän välisenä yönä Mossadin 12-miehinen erikoisosasto saapui kahdella pikaveneellä Libyan rannikolle Tripolin edustalle. Pikaveneistä laskettiin vesille neljä kääpiösukellusvenettä, joitten avulla erikoisosasto jatkoi rantaan. Yön aikana ryhmän onnistui kuljettaa ”troijalainen” radiolähetin Tripoliin erääseen asuinrakennukseen Al Jamhyriah -kadulle alle kolmen korttelin päähän Gaddafin päämajasta. Radiolähetin aktivoitiin, ja se alkoi lähettää etukäteen laaditun suunnitelman mukaisesti viestejä, jotka tarjosivat todistusaineiston Libyaa vastaan.[12]
Kun Lockerbien yllä Skotlannissa pommi-iskun seurauksena 21.6.1988 räjähti lentokone, jossa 270 ihmistä, Yhdysvallat ilmoitti heti Libyan olleen terrori-iskun tekijänä. Tuhotyöstä tuomittiin 31. tammikuuta 2001 libyalainen tiedustelu-upseeri Abdelbaset Ali Mohmed al-Megrahi elinkautiseen vankeuteen. Hän on aina kieltänyt syyllisyytensä. Pommi-isku johti myös Libyan vastaisiin talouspakotteisiin. Vuonna 2002 Libyan ilmoitettiin maksaneen 2,7 miljardin dollarin korvaukset turmassa kuolleiden omaisille ja elokuussa 2003 maa ilmoitti ottavansa vastuun tapahtuneesta. Syyskuussa 2003 Yhdysvallat ilmoitti lopettavansa 15 vuotta kestäneet talouspakotteensa Libyaa vastaan.
Amerikkalainen kirjailija, asianajaja, julkisen pankkiuudistuksen puolestapuhuja ja Public Banking Instituten perustaja ja puheenjohtaja Ellen Brown on kirjoittanut iai News -verkkojulkaisussa 19.2.021 Why they killed Gaddafi: Colonialism is alive and well in central banking:
Todellinen syy Naton ja CIA: Libyan vastaiseen kamppailuun
paljastui vuonna 2016 julkaistun Hillary Clintonin sähköpostien ansiosta. Sen
tarkoituksena oli estää sellaisen itsenäisen kovan valuutan luominen Afrikkaan,
joka vapauttaisi maanosan dollarin, IMF:n ja Ranskan Afrikan frangin
taloudellisesta orjuudesta. Tuo kova valuutta olisi antanut Afrikalle
mahdollisuuden karistaa irti siirtomaavallan viimeiset raskaat kahleet.
Ennen vuotta 2011 Libya oli saavuttanut taloudellisen
itsenäisyyden omalla vedellä, omalla ruoalla, omalla öljyllä, omalla rahallaan
ja omalla valtion omistamalla pankilla. Se oli syntynyt Gaddafin aikana yhdestä
köyhimmistä maista Afrikan rikkaimpiin maihin.
Koulutus ja sairaanhoito olivat ilmaisia; kodin omistamista
pidettiin ihmisoikeutena; ja libyalaiset osallistuivat alkuperäiseen paikallisdemokratian
järjestelmään. Maassa oli maailman suurin kastelujärjestelmä, Great Man-made
River -hanke, joka toi vettä autiomaasta kaupunkeihin ja rannikkoalueille; ja
Gaddafi oli aloittamassa ohjelmaa tämän mallin levittämiseksi kaikkialle
Afrikkaan.
Mutta se tapahtui ennen kuin Yhdysvaltain ja Naton joukot
pommittivat kastelujärjestelmää ja aiheuttivat tuhoa maassa. Presidentti Obaman
kaudella tilanne kentällä Libyassa oli niin huono, että hän pyysi
neuvonantajiaan laatimaan vaihtoehtoja, mukaan lukien uusi sotilaallinen
rintama Libyaan. Puolustusministeriön kerrotaan olleen valmiina "kaikilla
tarvittavilla sotilasoperaatioilla".
Gaddafi oli tehnyt muutakin kuin järjestänyt Afrikan
rahavallankaappauksen. Hän oli osoittanut, että taloudellinen riippumattomuus
voidaan saavuttaa. Hänen suurin infrastruktuuriprojektinsa, Great Man-made
River, oli kuivien alueiden muuttaminen leipäkoriksi Libyalle; ja 33 miljardin
dollarin hanke rahoitettiin korottomasti ilman ulkomaista velkaa Libyan oman
valtion omistaman pankin kautta.
Tämä saattaa selittää, miksi tämä kriittinen infrastruktuuri
tuhoutui vuonna 2011. Nato ei vain pommitanut putkilinjaa, vaan päätti
projektin pommittamalla tehdasta, joka tuotti sen korjaamiseen tarvittavia
putkia. Gaddafi kääntyi epätoivoissaan Vladimir Putinin puoleen ja yritti
palkata venäläisiä Wagnerin palkkasotilaita taistelemaan Nato-joukkoja vastaan.
Pankit, eivät hallitukset, luovat suurimman osan rahasta
länsimaisissa talouksissa. Tämä on jatkunut vuosisatojen ajan prosessin kautta,
jota kutsutaan "osallistuneeksi lainaksi". Alun perin varannot olivat
kullassa. Vuonna 1933 presidentti Franklin Roosevelt korvasi kullan kotimaassa
keskuspankin luomilla varannoilla, mutta kulta pysyi varantovaluuttana
kansainvälisesti.
Vuonna 1944 Kansainvälinen valuuttarahasto ja Maailmanpankki
perustettiin Bretton Woodsiin, New Hampshireen, yhdistämään tämä pankkien luoma
rahajärjestelmä maailmanlaajuisesti. Kansainvälisen valuuttarahaston IMF:n
päätöksessä todettiin, ettei paperirahalla voi olla kultaa takaamassa sen
arvoa.
Käytännössä tämä tarkoitti sitä, että rahan tarjonta luotiin
nyt yksityisesti velkarahalla, josta pankit hyötyvät veloittaessaan veloista
korkoa. Tämä järjestelmä edellyttää, että on niitä, jotka ottavat jatkuvasti
lainaa; ja seuraavan puolen vuosisadan aikana useimmat kehitysmaat joutuivat
velkaantumaan IMF:lle. Lainoihin liittyi tiettyjä ehtoja, mukaan lukien
"rakennesopeutus"-politiikka, johon sisältyi säästötoimia ja julkisen
omaisuuden yksityistämistä.
Vuoden 1944 jälkeen Yhdysvaltain dollarilla vaihdettiin
kultaa maailmanlaajuisena varantovaluuttana. Kun Yhdysvallat ei enää kyennyt
säilyttämään dollarin kultataustaa, se teki 1970-luvulla sopimuksen OPECin
kanssa dollarin "takaamisesta" öljyllä ja loi "petro-dollarin".
Öljyä myytäisiin vain Yhdysvaltain dollareissa, jotka talletettaisiin Wall
Streetille ja muihin kansainvälisiin pankkeihin.
Vuonna 2001 irakilainen Saddam Hussein, joka oli tyytymätön
OPECin öljystään saamien dollarien arvon pienenemiseen, alkoi rikkoa sopimusta
ja myi öljyn euroissa. Saddam tilasi näin Yhdysvaltain hyökkäyksen maahansa.[13] Siitä alkoi käytännössä Persianlahden sota vuonna 1991.
[1]https://philarchive.org/archive/MANUSA
[1] https://www.youtube.com/watch?v=8X_dENKsoek
[2] https://nsarchive2.gwu.edu/NSAEBB/NSAEBB62/
FORD, KISSINGER AND THE INDONESIAN INVASION, 1975–76 Ford and Kissinger Gave Green Light to Indonesia's Invasion of East Timor, 1975: New Documents Detail Conversations with Suharto National Security Archive Electronic Briefing Book No. 62 Edited by William Burr and Michael L. Evans. December 6, 2001.
[3] Hannu Yli-Karjanmaa Valtiot ja terrorismi 2013, 88.
[4] John Coleman Conspirators´ hierarchy 1992, 174.
[5] Daniele Ganser Naton salaiset armeijat 2009, 319-320.
[6] Daniele Ganser Naton salaiset armeijat 2009, 322. Lainaus kirjasta William Blum: Killing Hope. US Military and CIA
Interventions since World War II. Common Courage Press, Monroe, Maine 1995. s.
218.
[7] Daniele Ganser Naton salaiset armeijat 2009, 330–331.
[8] https://www.bbc.com/news/world-us-canada-36431160
BBC:n jutussa aihetta on käsitelty hyvin kattavasti. Salaiset asiakirjat ovat
paljastaneet Yhdysvaltain roolin Khomeinin valtaan nostamisessa. Khomeinin
kouluttamisesta CIA:n toimesta 1970-luvun lopulla oli tiedossa ainakin
1990-luvun lopulla, koska siitä mainittiin viestintää käsittelevissä
materiaaleissa.
[9] https://www.dailymaverick.co.za/article/2020-01-21-how-britain-helped-irans-islamic-regime-destroy-the-left-wing-opposition/
[10] https://larouchepub.com/eiw/public/1994/eirv21n05-19940128/eirv21n05-19940128_063-eir_circulates_fact_sheet_on_vic.pdf
[11] Hannu
Yli-Karjanmaa Valtiot ja terrorismi 2013, 108.
[12] ibid,
109.
[13] https://iai.tv/articles/why-they-killed-gaddafi-auid-1757
